Saarn. 5, Kol. 2

Saarn. 5 Kol. 2

Paavali syventää tässä luvussa Kolossan seurakuntalaisille Jeesuksen asemaa. Ehkä kirjeen taustalla on se, että tuona aikana on ollut liikkeellä monenlaista viisaalta kuulostavaa opetusta, joka ei ole kuitenkaan keskittynyt Jeesukseen Kristukseen, Kol 2:8.  Jeesuksen ristiä voi ajatella kuin timanttina, joka heijastaa kulmiensa kautta valonsäteitä. Näitä kulmia ovat:

-vihollisen voimien ja valtojen kukistaminen, 2:15

-syntiemme anteeksianto, 2:13

-lain vaatimusten ja syytteiden kumoaminen, 2:14

-tähän listaan voisi lisätä vielä sairauksiemme kantamisen ristille, 1 Piet 2:24

Luvun alkupuolella Paavali kehottaa juurtumaan Jeesukseen ja rakentamaan elämämme Hänen varaansa. Jeesus on Jumala meidän keskellämme ja kanssamme. 

Mika

Saarn. 4, Kol. 1

Saarn. 4 

Saarnaajan luvussa puhutaan yksinäisyydestä, 7-12. Jaejakso loppuu näin: ”Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.” Tuossa on paljon viisautta ja se sopii kuvaamaan hyvin myös seurakuntayhteyden merkitystä. Jeesus sanoi, että siellä missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, niin Hän on siellä mukana. 

Kol. 1

Kun Alfassa perehdytään kristinuskon perusteisiin, niin ensimmäiset opetukset ovat: kuka Jeesus on ja miksi Jeesus kuoli? Kaikki kytkeytyy Jeesuksen Kristuksen persoonaan. Näissä jakeissa Paavali opettaa Jeesuksen merkityksestä useita asioita. Maailma on luotu Hänen kauttaan.  Hän on seurakunnan pää.  Hän on noussut kuolleista. Hänen ristinkuolemansa merkitsee meille sovitusta synneistämme ja antaa mahdollisuuden kokea yhteyttä Jumalan kanssa

Paavali keskittyy Jeesukseen ja aloittaa siis siitä, että Hän on ollut mukana luomisessa. Seuraavana listassa onkin jo seurakunta. Jeesus on synnyttänyt seurakunnan ja Hänellä on suunnitelma siitä, millainen sen tulisi olla. Listan kolmantena asiana on ylösnousemus. Jeesuksen ylösnousemus on vakuutus siitä, että kuolema on voitettu, sillä ei ole lopullista valtaa meihin. Ja viimeisenä se, että Jeesuksen kuolema ja veri on meille sovinto Jumalan kanssa. 

Paavalin lista tässä luvussa on mielenkiintoinen. Maailmanhistorian keskeisimmät tapahtumat ovat siis maailman luominen, Jeesuksen ristinkuolema, Jeesuksen ylösnousemus ja seurakunnan syntyminen eli Pyhän Hengen vuodattaminen helluntaina. Koska Jeesus on kaiken keskuksessa, niin Hänen tuntemisensa on elämässä tärkeintä ja teemme työtä sen eteen, että jokainen voisi tuntea Hänet, Kol 1:28-29.

Mika

Saarn. 3, Fil. 4

Saarn. 3 Fil. 4

Fil. 4

Vaikka olosuhteet olivat mitkä tahansa, oli Paavali oppinut olemaan tyytyväinen ja kiitollinen kaikesta ja tulemaan toimeen sillä, mitä hänellä oli. Se lienee yksi vaikeimmista asioista oppia, mutta onnellinen elämä syntyy tästä mielen mallista. Kokemukset Jumalan huolenpidosta tarpeiden täyttäjänä ja läsnäolosta tuo sieluun ilon ja rauhan. ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (13).

Tuli vielä mieleen tyytyväisyydestä toinen neuvo Paavalilta, jossa hän varoittaa rahanhimosta ja rohkaisee yksinkertaiseen elämään:”Ja suuri voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme me ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun miellä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin” (1. Tim. 6:6-8). Se puhuttelee tänäänkin meitä yltäkylläisyyden keskellä eläjiä, minuakin!

Less is more! Eli vähemmän onkin enemmän!

Juha