Saarn. 8, 1. Tess. 1

Saarn. 8 1. Tess. 1

Tessalonikalaiskirje on ajallisesti koko Ut:n ensimmäinen kirja. Kirjeessä kuuluu siksi ensimmäisten kristittyjen tuntoja. Tessalonikalaiset ottivat evankeliumin vastaan tilanteessa, jossa oli paljon vastustusta.

Paavali kiteyttää tessalonikalaisten kääntymistä lyhyen luvun lopussa seuraavasti. (1) He olivat hylänneet väärät jumalat, (2)  kääntyneet palvelemaan elävää, todellista Jumalaa ja (3) odottivat Jeesuksen paluuta maailmaan. Kun luin kirjeen läpi, niin havahduin siihen, että jokaisen luvun lopussa puhutaan Jeesuksen paluusta toisen kerran. 

Jeesuksen seuraamisella oli käänteentekevä vaikutus tessalonikalaisiin. Usko ei merkinnyt helppoa elämää, mutta heidän elämänsä sai uuden sisällön ja päämäärän. Luvun alussa Paavali kirjoitti siitä, miten usko oli saanut heidät toimimaan ja näkemään vaivaa. Lisäksi he olivat kärsivällisesti panneet toivonsa Jeesukseen. 

Tänään pysähdyn yksinkertaisen uskon äärelle ja pyydän, että Pyhä Henki vaikuttaisi myös meissä jotain samaa kuin ensimmäisissä kristityissä.

Mika

Saarn. 7, Kol. 4

Saarn. 7 Kol. 4

Kirje kolossalaisille muistuttaa hyvin paljon efesolaiskirjettä. Efeso oli Paavalille tärkeä asemapaikka, jossa hän piti raamattukoulua, Apt 19:9-10. Tuona aikana evankeliumi levisi koko maakuntaan ja sitä myötä Kolossaan. Paavali ei ollut käynyt itse Kolossassa, vaan seurakunta oli syntynyt Epafraan vaikutuksesta, Kol 1:7. Epafras oli Paavalilta saanut opetusta ja rohkaisua.

Tämän päivän luvussa Paavali kertoo siitä, miten Epafras taistelee rukouksin kolossalaisten puolesta. Joskus on tärkeää satsata yhteen ihmiseen, koska hän voi olla avainhenkilö Jumalan valtakunnassa joillekin muille. Hengellistä työtä voi mitata monella tavalla. Lukumäärät saavat herkästi liian ison painoarvon. Joskus on satsattava yhteen henkilöön. Jeesus satsasi erityisen paljon 12 opetuslapseen.

Paavali ja Epafras näkivät vaivaa kolossalaisten hyväksi ja samalla Paavali pyysi kolossalaisia rukoilemaan oman palvelutyönsä puolesta, 4:3. Tästä luvusta välittyy upeasti kristittyjen keskinäinen rohkaisu ja riippuvuus toisistaan. 

Kenen tai keiden puolesta Jumala on kutsunut meidät rukoilemaan ja näkemään vaivaa? 

Mika

Saarn. 6, Kol. 3

Saarn. 6 Kol. 3

Päivän luku alkaa otsikolla kristityn uusi elämä. Siihen liittyy monia keskeisiä asioita, kuten anteeksianto, rauha ja rakkaus. Nostan tälle päivälle erityisesti yhden asian: kiitollisuuden. Pyhä Henki vaikuttaa kiitollisuutta ja toisaalta se nousee monista pienistä valinnoista elämässämme. Kiitollisuus esiintyy ainakin seuraavissa jakeissa:

3:15  “Olkaa myös kiitollisia”

3:16  “…laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja

3:17  “Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.”

Meidän ei tarvitse kiittää ikävistä asioista, mutta Jeesuksen uskollisuus ja hyvyys meitä kohtaan avaa kiitollisuuteen kestävän näköalan. Olkoon tilanteeni elämässä mikä tahansa, niin Jeesus ei muutu. Kiitollisuudesta voi rakentua parhaimmillaan elämään pohjavire. Kiitos ja ylistys kuuluvat niin seurakunnan yhteisiin kokoontumisiin kuin arkiseen elämäämme. Jakeen 17 mukaisesti niin tekomme kuin sanamme voivat tuoda kiitosta Jumalalle.

Mika