Kun luvun otsikkona on ”kasvatus kurinalaiseen elämään”, niin odotusarvona on, että nyt saadaan tiukkoja ohjeita. Mutta ei tässä suurta eroa tullut aikaisempiin lukuihin verrattuna. Ehkä olen noussut tänään ylös väärällä jalalla, mutta tällä kertaa jotkut ajatukset ärsyttivät. Niistä syntyi sellainen vaikutelma, että hyväosaiset yrittävät vakuuttaa, että sosiaalinen asema on oikeastaan jokaisen omaa ansiota tai oma vika:
Tässä ollaan aika kaukana Uuden Testamentin ajatuksista, esimerkiksi:
”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” (1. Kor. 26-29)
Vanhan ja Uuden Testamentin tekstien välillä on selvä jännite. Minusta se on hyvin hedelmällinen asia, koska se alleviivaa Jeesuksen työn merkitystä.
Jännitteestä puheen ollen… Jeesuksen puhe ahtaasta ovesta tuntuu ensi kuulemalta ristiriitaiselta, jos sitä vertaa Hänen puheisiinsa Jumalan valtakunnasta, joka on kaikille avoin. Jeesus vielä korostaa asiaa sanomalla, että monet yrittävät mennä sisälle, mutta eivät siihen kykene. Yksi näkökulma varmasti liittyy itse oveen. Johanneksen evankeliumissahan Jeesus kutsuu itseään oveksi. Jeesuksen löytäminen kaikkien vaihtoehtojen joukosta ei ole itsestään selvää. Mutta tosiaan, vaikka oikean oven löytäisikin, niin sisäänpääsy ei ole helppoa ahtauden vuoksi. Kenties ongelma ei olekaan oven pienuudessa, vaan siinä, että olemme paisuneita liian suuriksi? Ylpeydestä ja omavoimaisuudesta luopuminen ei ole helppoa.
Marko