Job 4, Room. 13

Job 4

Tässä luvussa Jobin ystävä Elifas pitää ensimmäisen puheensa. Hänen maailmankuvaansa ei kuulu ajatus viattoman ihmisen kärsimyksestä. Jobin tilanteeseen täytyy siis olla jokin hyvä syy ja ainoa Elifaksen mieleen tuleva asia on, että Job on tehnyt jonkin kauhean synnin. Elifas luulee auttavansa ja olevansa oikeassa, mutta oikeasti hän vain pahentaa tilannetta. Toki ymmärrän häntä hyvin, sillä Jobin tilanteen kohtaaminen oli varmasti vaikeaa. On pelottava ajatus, että kenelle tahansa voi tapahtua pahoja asioita. Loppujen lopuksi haluamme kaikki ajatella olevamme elämässämme kuskin paikalla. Jos emme  pysty vaikuttamaan kohtaloomme, kaikki vaikuttaa pelkältä kaaokselta. Näin ollen tulkitsen Elifasin lauseet paniikiksi, yritykseksi pitää kiinni omista käsityksistään. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että hän oli väkivaltainen. Kohteliaiden sanojen takana oli kova ja tuomitseva asenne.

Jobin kirjan eräs opetus on se, että Jumala ei ole vain hyvien päivien Jumala. Hän on läsnä myös kärsimyksessä. Tämä olisi ollut se sanoma minkä Job olisi tarvinnut kuulla. Elifas sen sijaan pahensi tilannetta ilmoittamalla, että Jobin kärsimys oli Jumalan rangaistus. 

Room. 13

Kuuliaisuus esivaltaa kohtaan on tämän luvun otsikkona. Kun lukee tekstiä pidemmälle, tällä kuuliaisuudella tarkoitetaan ennen kaikkea yhteiskunnan pystyssä pitäviä rakenteita kuten verojen ja tullien maksamista ja yleistä lainkuuliaisuutta. Paavali ei suosittele kristityille jättäytymistä yhteiskunnan ulkopuolelle tai jonkinlaiseen ”moraaliseen oppositioon”. Hän ei ajatellut, että Jumalalla ei ole täällä minkäänlaista sijaa, koska maailma on pahan vallassa. Päinvastoin, esivalta on Jumalan palvelija ja sitä on kunnioitettava sen vuoksi.

Paavali  sai kärsiä paljonkin vainoa ja mielivaltaa hallintokoneiston taholta.  Kirjoittamalla kuten kirjoittaa, hän antaa meille esimerkin nöyryydestä. Voi olla, että hänen oma taustansa suojeli häntä katkeroitumiselta. Hänhän oli itsekin ennen ollut tavallaan osa esivaltaa ja silloin toiminut seurakunnan vainoajana uskoen vilpittömästi tarkoituksensa olevan hyvä.  Tietenkin vainoajan roolissa hän toimi Jumalaa vastaan, mutta muilta osin hän varmasti oli hyvällä asialla. Jumala siis voi käyttää sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät usko Häneen tai jopa vainoavat hänen seuraajiaan.  Jumala voi siis käyttää meitäkin vaikka elämämme onkin epätäydellistä.

Tästä tekstistä ei pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että jos joku pääsee valtaan, se olisi automaattisesti Jumalan tahto. Tai että jokainen laadittu laki tai käsky pitäisi mukisematta hyväksyä.  Maailmassa on paljon pahaa ja emme saa ummistaa silmiämme siltä. Mutta on täällä hyvääkin. Jumalakin toimii ja osallistuu tapahtumiin. Tässä kaikessa luovimiseen saamme hyvän periaatteen, kun Paavali puhuu rakkaudesta, joka toteuttaa koko lain.  

Paavalin lopussa esittämä kuva yöstä ja nukkumisesta on minun mielestäni hyödyllinen.  Maailma nukkuu, mutta päivä jo sarastaa. Meidät on kutsuttu olemaan hereillä ja käyttämään valon aseita, vaikkakin joskus vielä unenpöpperöisinä vähän törmäilemmekin. 

Marko

Job 3, Room. 12

Job 3

Minulla on  tapana ajatella, että huonokin elämä on parempi kuin ei elämää ollenkaan. Mutta entä jos elämä on täynnä kärsimystä ja kuolemaa?  Job ainakin on tässä luvussa sitä mieltä, että olisi ollut parempi jos hän ei olisi syntynyt ollenkaan.  Job ei varmaan ole ainoa, joka on ajatellut näin kärsimyksen keskellä.  Ainoa vastaus tähän on mielestäni  iankaikkisen elämän toivo.  Toki myös maanpäällinen elämä on arvokasta ja sen vuoksi meidän velvollisuutemme on vähentää kärsimystä mahdollisimman paljon.  

Tietenkin Jobin puhe on kärsivän ihmisen vuodatusta. Olisikin epäoikeudenmukaista vaatia siltä objektiivista tarkkuutta tai ajatella että se edes olisi koko totuus hänen mielipiteistään. Paljon järkevämpää on kuunnella siinä ilmaistuja tunteita ja eläytyä niihin.

Room. 12

Mikä on oikea reaktio Jumalan armoon? Antaa koko elämänsä Hänelle! Tämä on päivän luvun melkoisen haastava sanoma.  Mitä se tarkoittaa käytännössä? Paavali puhuu kahdesta asiasta: Jumalan tahdon etsinnästä ja rakkaudesta. Ehkä tämän voisi sanoa niinkin, että kannattaa elää loppuelämä Jumalan kanssa vuorovaikutuksessa. Tähän liittyy myös Jumalan meille antama tehtävä, jolla voimme palvella muita. Nämä ovat asioita, jotka elämän aikana täytyy löytää uudestaan ja uudestaan.  Tähän jatkuvaan uudistumiseen tarvitsemme myös toisten rohkaisua.

Kehotus koko elämän antamisesta Jumalan käsiin voi tuntua kovalta vaatimukselta ja muutenkin kovin työläältä. Sen voi kuitenkin kuulla myös kutsuna olla kokonaisena Jumalan läsnäolossa. Länsimaissa olemme tottuneet ajatukseen siitä, että usko on ajattelua ja yhteys Jumalaan tapahtuu siis lähinnä pään kautta. Entäpä jos Jumala haluaisi kohdata meidät myös tunne-elämässämme, kehomme reaktioiden kautta, työpaikallamme, harrastuksissamme ja niin edelleen. Niin, siis ihan oikeasti koko elämässä ja muinakin päivinä kuin sunnuntaina. Jos rajoitamme yhteyden Jumalaan vain ajatuksiimme, niin meiltä jää Hänen puheestaan iso osa huomaamatta. Ja muutenkin kavennamme elämämme aika tavalla.

Tässä luvussa on paljon kehotuksia, mutta en toista niitä tässä. Totean vain, että pyydän Jumalalta Pyhän Hengen voimaa elää niiden mukaisesti!

Marko

Job 2, Room. 11

Job 2

Jobin koettelemukset jatkuvat ja nyt hän kaikkien aikaisemmin tapahtuneiden kauheuksien lisäksi menettää vielä terveytensäkin. Läheisistä ihmisistä hänellä on jäljellä enää vain vaimo, joka hänkin kehottaa Jobia luovuttamaan.  En oikein osaa tätä kommentoida. Jobin paikalle saapuneet ystävät antavat meille joka tapauksessa hyvän esimerkin, kun he ”päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä”. Jobin kirjan seuraavista luvuista tiedämme, että näin he eivät lopulta kuitenkaan toimineet, mutta  tarkoitus oli hyvä.  Ja he myös aloittivat viisaasti vain olemalla hiljaa läsnä. Näin tämä luku opettaa meille epäsuorasti, ettei kärsiviä ihmisiä ei saa jättää yksin.

Room. 11

Paavalin pitkä opetus  juutalaisten pelastumisesta päättyy tähän lukuun.  Luvusta nousee kaksi toivoa herättävää ajatusta: Ensinnäkin, vaikka juutalaiset yleisesti ottaen eivät ottaneet evankeliumia vastaan, heidän joukossaan oli kuitenkin uskovia. Paavalihan oli itsekin tästä esimerkkinä. Toisekseen luvun lopusta löytyy lupaus siitä, että lopulta juutalaisetkin ottavat pelastuksen vastaan. 

Lopulta juutalaisten vastahakoisuudesta on hyviäkin seurauksia. Paavali nimittäin sanoo, että ”heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille”. Tätä ajatusta en tosin oikein ymmärrä.  Kyllä kai Jumalan alkuperäinen suunnitelmakin oli pelastaa kaikki kansat, ei vain juutalaiset?  Ehkä tässä viitataankin siihen, että juutalaisten vastarinta pakotti alkukristityt pois omalta mukavuusalueeltaan Jerusalemista ja Juudeasta pakanoiden pariin.  Näinhän Apostolien Teot kertovat  käyneen esimerkiksi Samariassa.

Joka tapauksessa meille riittää tieto, että juutalaisten pelastus, niin kuin historian vaiheet yleensäkin, on  Jumalan käsissä. Tärkeää on vain, että itse pidämme kiinni Jumalan hyvyydestä. Paavali kehottaa nöyryyteen ja varoittaa ylvästelemästä varsinkaan suhteessa juutalaisiin. Tätä kehotusta ei ole historian kuluessa tosin kovin hyvin noudatettu. 

Tämän luvun ääressä on hyvä rukoilla, että yhä paremmin oppisimme näkemään Jumalan suuruuden.

Marko