Kategoria: Luemme Raamattua

Esra 2 Apt. 22

Tämän päivän teema: paluu kotiseudulle. Uuden testamentin puolella Paavalin paluu ei ole mennyt hyvin. Vanhan testamentin puolella paluuta oli pitkään ja hartaasti kaivattu ja nyt oli se oli tapahtunut. 

Mistä sinä olet tullut? Mikä on sinun kotiseutusi?

Osa meistä ei halua palata kotiseudulleen. Osa haluaisi mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Osa palaa omasta halusta. Osa palaa kun on pakko. 

Paluu sinne missä synnyimme ja/tai kasvoimme voi olla myös henkinen tapahtuma. Pitkin elämää, vanhuuteen saakka palaamme toisinaan kotiseudulle ajatuksissamme. Osalle se on hyvä asia, osalla ei.

Minne tahansa me kuljemme niin fyysisessä maailmassa kuin ajatuksissamme, niin sinne Jeesus kulkee kanssamme. Ja tämä on hyvä muistaa. Voimme luottaa siihen että Jeesus myös ohjaa meitä jos vain sen sallimme. Joko palaamaan, pysymään paikoillaan tai menemään eteenpäin. Yksin ja omin voimin meidän ei tarvitse olla ja pärjätä, mikä on hyvin rohkaisevaa.  

–Tomppa

Esra 1 Apt. 21

Onnellisuus vai kutsumus? Edellisen päivän ja myös tämän päivän teksteissä viitataan Paavalin tehtävään, hänen kutsumukseensa, vaellukseen kristittynä. Niin minä, kuin uskoakseni suurin osa ihmisistä toivoisi että vaellus läpi oman elämän tuottaisi onnellisuutta. Pidän Paavalin elämästä kirjoitettuja vaiheita tärkeinä siksi, että se muistuttaa meitä siitä että elämällä tulisi olla päämäärä, tarkoitus, varsinkin kristityllä. Se saattaa tuottaa onnellisuutta mutta varmana sitä ei voida pitää. 

Paavalin elämässä oli hetkiä, jolloin hän olisi varmaan ollut onnellisempi kun olisi saanut olla samalla paikkakunnalla. Paavalin elämässä oli hetkiä, jolloin hän varmaan olisi ollut onnellisempi kun ei olisi tarvinnut viipyä samassa paikassa vaan olisi voinut jatkaa matkaa. 

Kutsumuksensa toteuttaminen ei ole helppoa, edes Paavalille. Vaikka Paavali oli suurten ihmeiden toteuttajana ja hän näki työnsä aiheuttamaa hyvää, niin silti voin tulkita teksteistä kutsumuksen repivän Paavalia rikki. Jos Paavalilla ei ole helppoa kutsumuksen toteuttamisessa, niin ei meidänkään oman kutsumuksemme kanssa kipuilussa kannata luovuttaa. 

–Tomppa

Ps. 89 Apt. 20

Tämän päivän luvuista saa monenlaista  asiaa, tällä kertaa valitsin asian jota en ole kovin usein pohtinut. Vanhan testamentin luvussa on kohta: “Muista, Herra, kuinka lyhyt on ihmiselämä, kuinka mitättömiksi olet luonut Aadamin lapset!”

Entä jos eläisimme satoja ellei tuhansia vuosia täällä maan päällä. Tai jos pystyisimme elämään vedessä tai ulkoavaruudessa ilman teknisiä apulaitteita. Entä jos pystyisimme siirtymään minne tahansa maapallolla, tai jopa maailmankaikkeudessa pelkästään ajattelemalla… hmm..menee hieman scifin puolelle mutta jaksakaa lukea vielä hetki 🙂

Jos tilanne olisi edellä mainitun kaltainen, niin kaipaisimmeko Jumalaa? Vai pitäisimmekö itseämme hänen kaltaisenaan? Kun katsoo maailmankaikkeutta ja meidän omaa luomakuntaamme, niin on ihmeteltävä että kuinka ihminen on selvinnyt tähän asti.

Se että me emme ole kovin pitkäikäisiä ja olemme varsin heiveröisiä tässä maailmassa, saati maailmankaikkeudessa, ei taida olla pelkkää sattumaa.
Kun ihminen näkee oman heikkoutensa, niin se saa ihmisen kaipaamaan jotain suurempaa, jotain mihin tukeutua. Jumalan.
Kun ihminen näkee oman heikkoutensa, niin se saa ihmisen tarvitsemaan toista ihmistä. Se saa ihmisen myös ymmärtämään toisen ihmisen heikkouden ja avuntarpeen. 

Tätä kun pohtii, niin se että olemme heikkoja ja avun tarpeessa sisältää suurta viisautta…

–Tomppa