Kategoria: Luemme Raamattua

2. Aik. 28

Kuningas Ahasilla on vähän samantapainen filosofia kuin Paavalin ajan ateenalaisilla. Hän uhrasi varmuuden vuoksi kaikille lähiseudun jumalille, jotta ei suututtaisi heistä ketään. Yritys ei tietenkään onnistunut, mutta hyvin inhimillistähän tuo on. Tämä on myös nykyään suosittu ajatus. Tosin se ehkä muotoiltaisi vaikka niin,  että kaikki uskot tai uskonnot ovat samanarvoisia.  Ajatusharha on tietenkin siinä, että jumalat eivät ole samanlaisia ja noin vain keskenään vaihdettavissa. Ahasjasta esimerkiksi kerrotaan tällaista: ”Hän uhrasi Ben-Hinnomin laaksossa ja pani poikansa kulkemaan tulen läpi.”

Ahasja joutui siis pettymään ja hän kärsi tappion toisensa jälkeen. Yksi tappio tuli veljeskansalle Israelille ja suuri joukko Juudan asukkaista joutui vangiksi.  Onneksi paikalla oli profeetta ja muutama muu, jotka saivat heidän luopumaan naapureidensa orjuuttamisesta ja vangit lopulta vapautettiin. Tämä oli minusta lohdullinen kertomus. Jumala piti omistaan huolta kaikkein synkimmälläkin hetkellä. 

Matt. 23

Edellä mainittu kertomus orjien vapauttamisesta on myös sikäli merkittävä, että se paljastaa sen, että israelilaiset olivat hyvin tietoisia siitä, että heidän elämänsä oli menossa väärään suuntaan. Heille oli kyllä saarnattu Jumalan lakia, mutta heillä ei tainnut olla aavistustakaan siitä, miten huonoon suuntaan kääntyneen kurssin voisi oikaista. Sama ongelma oli Jeesuksen ajan fariseuksilla ja heidän seuraajillaan. Tiukka lakihenkisyys johti ulkokultaisuuteen ja teeskentelyyn: ”He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” Toinen lakihenkisyyden ongelma on se, että se johtaa arvojärjestyksen vääristymiseen. Onhan helppoa tehdä tarkkoja käyttäytymisohjeita helposti hallittavista asioista. Tai kuten Jeesus asian ilmaisi: ”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.”  Niinpä niin, tilistä maksettavat kymmenykset voi mitata, mutta kuinka tiedät olevasi riittävän oikeudenmukainen.  

Tämän tekstin ääressä haluan kuitenkin keskittyä näihin Jeesuksen sanoihin: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” Jeesus käyttää tässä luvussa aika kovaa kieltä, mutta se johtuu siitä, että Hän oikeasti välittää. 

Marko

2. Aik. 27

Jotam on yksi tuntemattomimmista kuninkaista ja hänen elämästään kertova luku on aika lyhyt. Kuten isänsä Ussia, Jotam panosti rakentamiseen ja varustautumiseen. Paljon muuta emme hänestä sitten tiedäkään. Huvittavaa kyllä, opimme tästä luvusta melkein enemmän ammonilaisilta kerätyistä veroista kuin Jotamista itsestään. 

Wikipedia kertoo, että Jotamin aikana Juudassa oli useita tunnettuja profeettoja: Jesaja, Hosea, Aamos ja Miika. Heidän työnsä varmasti tuki myös Jotamia hänen kuninkuudessaan.  Kun luemme näitä kuninkaiden elämäkertoja, on hyvä muistaa, että paikalla oli myös muita ihmisiä ja he vaikuttivat  kuninkaiden päätöksiin ja elämään.  Niin, ehkä me kuitenkin tiedämme Jotamista tarpeeksi.  Seuraava luvusta löytyvä lause kiteyttää hyvin hänen elämänsä ja sopisi vaikka hautakiveen:

”Jotamista tuli mahtava hallitsija, koska hän vaelsi horjumatta Herran, Jumalansa, tietä.”

Matt. 22

Vertaus kuninkaan pojan häistä tiivistää hyvin sen, kuinka suuren muutoksen Jeesus toi maailmaan.  Juutalaisten temppeli ja synagogat olivat tarkoitettu pyhille ja (rituaalisesti) puhtaille ihmisille. Mutta nyt ohje oli:  ”Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.”  Ainoa ehto oli se, että kutsuun piti suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella ja laittaa häävaatteet päälle. Tämä on tietenkin vertauksessa se kohta , joka saattaa jättää epämiellyttävän olon. Jeesus ei esitä tässä yksinkertaista asetelmaa,  jossa voimme mukavasti asettua hyvien puolelle ja mollata pahiksia. Tässä on kyse kuninkaan kutsusta ja siitä, miten me itse kukin suhtaudumme siihen.

Marko

2. Aik. 26

Ussia on toinen kuningas peräjälkeen, joka aloitti hyvin, mutta sitten ylpistyi. Ussian rikos tosin tuntuu pienemmältä kuin hänen isänsä. Hän meni temppeliin uhraamaan, vaikka sitä sai tehdä vain pappi. Ussian loppuelämää sävytti spitaali ja hän eli tuon vaiheen eristyksissä. Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta mainitaan tekstissä: ”Niin kauan kuin Sakarja eli, Ussia palveli Jumalaa.”  Kukahan tämä Sakarja oli? Ehkä hän oli se sama profeetta, joka oli toiminut jo Ussian isän aikana? Oli miten oli, hän hoiti hommansa hyvin. Tämä teksti siis opastaa, että on tärkeää  saada aitoa palautetta. On vaarallista, jos joku on sellaisessa asemassa, että hän ei ole vastuussa kenellekään.

Matt. 21

Jeesus teki ruoskan ja tyhjensi temppelin kaupustelijoista ja rahanvaihtajista. Miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että Hän sanoi olevansa hiljainen ja nöyrä? Minkälainen käytös on sallittua Hänen seuraajilleen? Siinäpä sitä on pohtimista. Ensimmäinen asia, mihin itse kiinnitin huomiota on se, että Jeesuksen toiminnassa ei ollut mitään itsekästä. Hän ei henkilökohtaisella tasolla hyötynyt temppelin puhdistamisesta mitenkään. Päinvastoin, hallitsevan käytännön avoin haastaminen oli varmasti yksi syy, miksi ylipapit halusivat hänet tappaa. Jeesuksen toiminta ja hänen tässä luvussa kerrotut opetuksensa ja vertauksensa olivat itse asiassa niin provosoivia, että voidaan jopa kysyä, että pyrkikö Hän tahallaan pakottamaan vastustajansa tekemään ratkaisunsa? Jeesushan oli varsin tietoinen siitä, että kyseessä oli Hänen viimeinen matkansa.  Tämä kävi selväksi jo edellisessä luvussa, kun Hän sanoi näin: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista”.

Tästä syystä ajattelen, että  Jeesuksen ”toimintamallia” ei niin vain voi ottaa oman käyttäytymisen pohjaksi.  Jeesuksen aggressiivinen toiminta ei ollut mikään sääntö, vaikka se tässä nimenomaisessa tilanteessa varmasti oli osa Jumalan suunnitelmaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö Hänen sanoillaan ja teoillaan olisi merkitystä myös meille. Esimerkiksi ajatus siitä, että temppelin pitäisi olla rukousta ja parantumista varten, kannattaa ottaa vakavasti. Myös nykypäivän seurakunnassa kaupallisuus voi olla uhka.

Marko