Kategoria: Luemme Raamattua

2. Aik. 10 Matt. 5

Päivän Vanhan testamentin kohta ei ylennä mieltä ihmisten sopuisuudella. Tänään tulin ajatelleeksi kuitenkin sitä, miten Rehabeam toimii mielestäni oikein kysyessään läheisiltään neuvoja israelilaisille vastaamiseen. Minusta tuntuu usein siltä, että meidän kulttuurissamme arvostetaan sanavalmiutta ja kannanottoa, mutta mitä haittaa voisi olla siitä, jos joskus myöntäisi ihan suoraan, että ei tiedä tai osaa vielä vastata? Todennäköisesti ääriajattelu vähenisi, empatia ihmisten välillä lisääntyisi ja omakin mielenterveys paranisi, kun olisi avoin oman keskeneräisyytensä kanssa. Se ei tietenkään tarkoita, että epävarmuuteen tarvitsisi jäädä. Totta kai aina kannattaa etsiä tietoa ja keskustella ihmisten kanssa, niin kuin Rehabeamkin teki, mutta alkajaisiksi ihmisen voi olla joskus parempi myöntää, ettei hän osaa vastata.

Matteuksen evankeliumia lukiessa tuli tuskainen olo: tässä on ihan liian paljon tärkeää asiaa yhdelle päivälle! Mutta no, yritetään tiivistää. Itse kai pyörittelen eniten tämän luvun kohdalla sitä, miten korkeat ovatkaan hyvyyden kriteerit. Hyväksi ihmiseksi on ehkä vielä toivoa päästä, jos kriteerinä on esimerkiksi se, ettei tapa ketään, mutta jos kriteerinä on se, ettei saa edes haluta toiselle pahaa, ei meistä kukaan enää voi nousta ylpeydellä pystyyn. Tällaisessa tilanteessa on kaksi lähestymistapaa. Joko 1) Jumala vaatii liikoja ja on epäreilu, jolloin seurauksena voi olla uskon merkityksen kaventuminen. Tai 2) Kaikki tämä pitää täysin paikkansa: minun pitäisi pystyä tähän, mutta en pysty. Tällöin armolla on, Elina Salmisen sanoin, ”syvyyttä, johon sukeltaa”. Kyse ei ole enää yksittäisistä tekemisistä tai tekemättä jättämistä, vaan kokonaisesta langenneesta, rikkinäisestä elämästä, jossa ei ole mitään toivoa ilman Jeesusta. ”Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20).

Esteri

2. Aik. 9 Matt. 4

Tänään Vanhan testamentin kohtaa lukiessa minulle tuli mieleen aika hassu sovellustapa. Ennen Salomon kuolemaa kerrotaan, miten viisas ja varakas hän oli: käydään kohta kohdalta läpi, miten suuresti häntä siunattiin hänen elämänsä aikana. Voisiko ajatella, että tämä oli kiitollisuutta elämän suurien realiteettien edessä? Meillä ei ole tietenkään yhtä hienoja saavutuksia, mitä esitellä, mutta entä jos itsekin kertoisimme elämästämme samanlaista tarinaa silloin, kun tuntuu, että elämän raaka todellisuus iskee päin kasvoja? Jos vaikka itse koen, että en saa elämässäni mitään aikaiseksi, voisin todeta: ”Esterillä oli elämässään yllin kyllin hyvyyttä: joka aamu antoi Herra auringon jälleen nousta ja uuden armon päivän alkaa. Herra siunasi häntä vuodesta toiseen ihanilla ihmisillä jne…” Voisiko tämä olla meille tapa kiittää Herraa, kääntää katseemme hyvään ja iloita?

Matteuksen evankeliumin neljäs luku kertoo, miten Jeesusta kiusattiin ennen kuin Hän aloitti toimintansa. Kertomuksesta nousee mieleen kolme ajatusta, joista ensimmäinen on se, että kiusaus ei ole vielä synti, toinen se, että Jeesus omien kiusaustensa myötä kykenee ymmärtämään meidän kipujamme, ja kolmas se, että kiusausten voittamiseksi Jeesus tukeutui Jumalan Sanaan. Kaikki kolme ovat äärimmäisen tärkeitä ja hyödyllisiä periaatteita uskonelämässä! Muutoin neljäs luku kuvailee Jeesuksen toiminnan aloittamista: Jeesus mm. kutsui ensimmäiset opetuslapset. Luon katsetta jo vähän evankeliumien loppupuolelle, sillä lopettelin eilen Johanneksen evankeliumin ja mietin Jeesuksen ja Pietarin viimeistä keskustelua. Totesin, miten hienoa on se, että kutsu käy kerran toisensa jälkeen. Ensimmäinen kutsu on tärkeä ja upea, mutta myös sitten, kun olemme möhlineet (kuten Pietari), tulee Jeesus joka kerta uudestaan ja lausuu kaksi niin kaunista ja rohkeaa sanaa: ”Seuraa minua”. Mitä sinä vastaat tänään?

Esteri

2. Aik. 8 Matt. 3

2 Aik. 8

Temppelin valmistuttua alkoi maan ja sen kaupunkien suojaaminen sekä kaupunkien roolittaminen eri tehtävin. Kuninkaasta kerrotaan, että hän uhrasi säännöllisesti temppelissä niin kuin Mooses oli käskenyt. Papit toimivat vastuittensa mukaan. Kuningasta toteltiin (jae 15). Yhteiskunta ja sen hengellinen elämä vaikuttavat olleen järjestyksessä.

Nykyisin epäjärjestys kuuluu saavan tilaa siellä ja täällä. Meidän on mahdollista olla Pyhän Hengen kautta sisäisesti järjestyksessä monenlaisten ulkoisten sählinkien keskellä. Kiitos siitä.

Mt 3

Tässä luvussa on Johannes Kastajasta kertova tuttu teksti, Johannes K. oli varsin rohkea julistaja. Hän uskalsi puhua suuria ja suoraan. Mutta kun Jeesus tuli kastettavaksi, Johannes ymmärsi asemansa. Uskallan arvailla, että Johannes tarvitsi omaa loppuelämäänsä varten kokemuksen kaikesta siitä, mitä tapahtui Jeesuksen kasteen yhteydessä. Tekstissä tosin kerrotaan, että Jeesus näki kyyhkysen laskeutuvan, kunpa Johanneskin olisi nähnyt. Jumalan äänikin kuului, ehkä Johanneskin kuuli.

Jeesus, anna meidän nähdä ja kuulla sinulta kaikki tarpeellinen.

Pirkko