Kategoria: Luemme Raamattua

2. Aik. 13 Matt. 8

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo tarinan siitä, miten Abia julisti paatuneelle Israelille sodan keskellä Jumalan suuruutta ja Jumala antoi Abian joukoille sittemmin voiton. Vaikka en osaakaan sanoa, mitkä asiat isossa mittakaavassa ovat Jumalan vaikutusta ja mitkä eivät, ovat tällaiset tarinan minusta lohdullisia siinä mielessä, että ne alleviivaavat Jumalan voittamattomuutta. Vaikka koko maailma kulkisi vastoin Herran teitä, vaikka meillä olisi kaikki syyt luopua uskosta, vaikka kieltäisimme Jumalan ja vihaisimme Häntä, hallitsee Jumala silti aina ja ikuisesti. Toisinaan se voi tuntua ahdistavalta, mikäli jumalasuhde ei ole kunnossa, mutta jos vain jaksaisimme muistaa, että Jumala on hyvä, voisi kyseinen ajatus olla myös todella suuri voimavara. Jumala on niin suuri, että Hän ei millään tapaa ole meistä riippuvainen. Voit siis olla huoletta: Hän hallitsee maailmaa ja rakastaa sinua joka tapauksessa.

Uuden testamentin puolella on kauniita parantumiskertomuksia ja lisäksi kertomus siitä, kun Jeesus tyynnyttää myrskyn. Mikä on sinun elämäsi ajankohtaisin myrsky? Missä asiassa sinä pelkäät ja huolehdit kuollaksesi, vaikka ehkä tiedätkin, ettei tarvitsisi tai kannattaisi? Missä asiassa sinä tarvitsisit enemmän uskoa? Kerran eräs ystäväni sai rukouksessa ajatuksen: ”Voin rauhoittaa myrskysi”. Miltä sinusta tuntuisi ajatus, että Jeesus nousisi myrskyjäsi vastaan ja sanoisi: ”Vaikene, ole hiljaa!” (Mark. 4:39)? Jos uskot, että Sanaa voi soveltaa näin, voit ottaa tämän ajatuksen avuksi rauhoittumisen hetkiin. Jos taas et, ymmärrän hyvin ja haluan kannustaa sinua koettelemaan kaikkea (itsekin olen taipuvaisempi tähän). Mutta ystäväni ajatus toi minulle aikoinaan niin suurta rauhaa ja tuntui sen verran yhteensopivalta Raamatun kanssa, että uskallan tuoda tämän ajatuksen täälläkin julki.

Esteri

2. Aik. 12 Matt. 7

Päivän Vanhan testamentin luku kertoo siitä, miten harmillisesti Israel luopui jälleen kerran Herran laista ja sai tuntea sen seuraukset nahoissaan. Katumus kuitenkin säästi heidät vielä suuremmalta tuholta. Katumus on merkillinen asia, sillä se on todistetusti tehokas keino sovinnon tekemiseen ja muurien murtamiseen myös ihmisten kesken. Katumusta ja häpeää osoittavalle annetaan todennäköisemmin anteeksi kuin sellaiselle, joka ei ole aidosti pahoillaan. Sopiva määrä katumusta voi siis olla jopa kaunista, eikä suinkaan poispantavaa: olen oppinut jotain, tuntuu hyvältä palata luoksesi, kiitos, kun saan anteeksi. Elämässä tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa emme osaa katua, vaikka pitäisi. Mikä silloin avuksi? En halua antaa tähän liian yksinselitteisiä vastauksia, sillä kyse on varsin keskeisestä asiasta, mutta minua on usein tällaisessa tilanteessa lohdutettu sillä, että katumattomuudenkin voi pyytää ja saada anteeksi Jeesuksen tähden.

Matteuksen evankeliumin äärellä tulen tänään pohtineeksi sitä, miten paljon Jeesus vetoaa opetuksessaan järkeen ja loogisuuteen. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. ”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät”. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Tai sitten puheet hyvistä hedelmistä ja fiksusta rakentajasta. Joskus usko saattaa tuntua hulluudelta ja varmasti se sen luonteeseen osittain kuuluukin, mutta joskus on hyvä muistaa, että Jumalan valtakunta on rauhan ja terveen järjen valtakunta, joka kuuluu lasten kaltaisille. Olen itse kokenut, että suurin osa Raamatun opetuksista olisi pääteltävissä maalaisjärjellä, mikäli ihminen vain vaivautuisi ajattelemaan. En halua sanoa, ettei saisi kysellä ja kipuilla ja koetella: totta kai saat ja se kuuluu asiaan! Mutta kaikesta ei tarvitse tehdä välttämättä vaikeaa. Jumalakin taitaa olla toisinaan yllättävän maanläheinen.

Esteri

2. Aik. 11 Matt. 6

Päivän Vanhan testamentin luku on pääosin kuvailevaa tekstiä, joka ei ota kantaa juuri muuhun kuin siihen, että Herra ei halunnut ihmisten nousevan toisiaan vastaan, vaan oli antanut kaiken aiemman tapahtua omasta tahdostaan. Itselleni jäi tänään mieleen se, miten Israelin puolelta tultiin Rehabeamin puolelle, kun Israelin puolella ei saanut enää palvella Herraa sillä tavalla, miten monet olisivat halunneet. Mietin lähes päivittäin sitä, onko meidän yhteiskunnassamme kohta samanlainen tilanne. Saako ihminen enää uskoa, tai jos saa, onko muilla enää velvollisuutta kunnioittaa hänen uskoaan? Olen itse kyllästynyt kuuntelemaan uskoa vastaan esitettyjä kevyitä argumentteja, kuten ”Raamattu on vanha epämääräinen kirja” tai ”älkää uskoko satuolentoon”. Tällaista ei tunnisteta hyvien tapojen vastaiseksi läheskään siinä mittakaavassa, missä juridiikka sen mahdollistaisi. Tietysti on kristittyjen kannalta paljon ahtaampiakin yhteiskunnallisia tilanteita, mutta se ei estä sitä, etteikö meidän yhteiskuntamme ilmapiiri saisi tuntua raskaalta. Ilmapiiri voi uhata jopa mielenterveyttä, joten on tärkeää, että meillä on seurakuntayhteys, jossa käydä läpi kaikki ilmapiirin aikaansaamat ahdistavat kokemukset. 

Uuden testamentin puolella on jälleen paljon asiaa. Koen, että muistutus tekopyhyyden vaarallisuudesta on jatkuvasti ajankohtainen, sillä ihmiselle on luontaista kaivata laumaltaan hyväksyntää ja ihailua, myös uskonnollisissa asioissa. Ymmärtääkseni tämä ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi mitätöidä tekemäänsä hyvää, vaan omaan hyvyyteen suhtautumista nöyryydellä. C.S. Lewis on sanonut yhden lempisitaateistani: ”Nöyryys ei ole sitä, että ajattelet vähemmän itsestäsi, vaan vähemmän itseäsi”. Luvun loppupuolella muistutetaan Jumalan huolenpidosta, jonka rinnalla mammonan palvominen on silkkaa turhuutta. Miksi murehtia turhista tai havitella materiaa, kun on hyvä Jumala, joka on antanut elämällemme niin paljon parempia tarkoituksia?

Esteri