Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 17 Fil. 2

1 Sam 17

Daavidin ja Goljatin taistelu on hyvin muistissamme. Daavid oli paimenessa ollessaan oppinut taitoja, joista oli hyötyä myöhemmissä vaiheissa. Hän oli tappanut paimenessa ollessaan leijonan ja karhun. Jokainen taistelu oli tarpeen, että hän saattoi kohdata vahvempia vihollisia. Inhimillisesti katsoen Goljat oli ylivoimainen. Daavidilla oli asenne, että Herran kansaa ja sotajoukkoa ei saanut häväistä. Lopulta Saul suostui lähettämään Daavidin taisteluun.

Daavid ei olisi voinut mennä taisteluun siinä sotilaan asussa, joka hänelle tarjottiin. Hän ei pystynyt kunnolla edes kävelemään. Minua puhuttelee tässä se, että Daavid kävi taisteluun sellaisten varusteiden kanssa, jotka olivat hänelle ominaisia. Daavidilla ja Jonatanilla oli samanlainen asenne. Silloin kun Jumala on puolellamme, niin olemme voittajan puolella!

Fil 2

Jeesuksen syntyminen ihmiseksi on loputtoman ihmettelyn ja ylistyksen aihe. Hän luopui omastaan, eli ihmisenä ihmisten joukossa ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Tämä antaa taustaa sille, miksi Jeesuksen oli niin tärkeää kestää kaikki kärsimyksensä. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa meillä ei olisi toivoa. Jeesuksen merkitys on niin keskeinen, että Paavalin sanojen mukaan kaikkien on polvistuttava kerran Isän edessä ja tunnustettava Jeesuksen olevan Herra. On valtava etuoikeus, että saamme tunnustaa Jeesuksen aseman ja Herruuden jo nyt. 

Otan tämän päivän luvusta esille vielä Epafroditoksen, joka oli Paavalin apuna vankeusaikana. Paavali käyttää hänestä ilmaisuja veli, työ- ja taistelutoveri. Kyseessä on nouseva asteikko. Työtoveruus yhdisti näitä miehiä, mutta kaikkein eniten taistelutoveruus. Yhteinen vaivannäkö ja vaaralliset tilanteet saavat aikaan lujan siteen ihmisten välille.

Mika

1. Sam. 16 Fil. 1

1 Sam 16

Samuel sai tehtävän voidella seuraava kuningas Iisain poikien joukosta. Kuninkuus ei periytynyt perheessä Jonatanille, vaikka hän olisikin ollut monella tapaa hyvä valinta. Jumala valitsi Daavidin kuninkaaksi. Samuel ei ymmärtänyt tätä aluksi mennessään Iisain kotiin. Samuel katsoi ulkonaisia puolia pojista, mutta Jumala katsoi sydäntä, sisintä. Siihen kuului luonne ja asenne Jumalan edessä. On koskettavaa lukea tätä lukua. Herran henki asettui Daavidiin kun samuel voiteli hänet kuninkaaksi. 

Daavidista ei käytännössä tullut heti kuningasta. Tuosta päivästä alkoi itse asiassa varsin pitkä vaihe, jolloin Daavid joutui pakenemaan Saulin vihaa. Vasta toisessa Samuelin kirjassa Daavidin kuninkuus varsinaisesti alkaa. Jumalan valinta oli selvä, mutta Daavid ei mennyt asioiden edelle. Joskus on odotettava oikeaa aikaa, että Jumalan lupaukset toteutuvat.

Fil 1 

Filippiläiskirje on yksi suosikeistani koko Raamatussa. Kirjeestä huokuu ilo ja kiitollisuus, vaikka Paavalin olosuhteet olivatkin kirjoittamisaikaan karut. 

Lukiessamme KohtaamisRyhmässä ensimmäistä lukua esiin nousi Paavalin sanat siitä, miten hän rakastaa filippiläisiä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus heitä rakastaa. Miehenä tuntuu hieman vieraalta sanailulta, mutta ryhmässä kiinnitettiinkin huomiota jakeen loppuosaan. Jeesus rakastaa seurakuntaansa hellästi. Tuo ajatus jäi ryhmän jälkeenkin mieleen ja se tuntuu edelleen rohkaisevalta ajatukselta.

Paavali rukoili filippiläisten puolesta. Rukouksessa korostui kiitollisuus. Rukouksen jatkoksi hän kirjoitti tärkeän ajatuksen: “Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” Fil 1:6. Rohkaiskoon tämä lupaus meitä tänään.

Mika

1. Sam. 15 Luuk. 24

1 Sam 15

Saulin aika Israelin ensimmäisenä kuninkaana päättyi huonosti. Hän oli korostetusti erilainen kuin seuraajansa Daavid. Kuninkaalta kysyttiin Jumalan tahdon etsimistä ja seuraamista. Saul teki ensin pieneltä tuntuvia virheratkaisuja, mutta hän ei ottanut opikseen virheistään. Lopulta Herra hylkäsi hänet. Jäin miettimään Saulin huonon vaelluksen edessä sitä, että hänellä oli kuitenkin poika Jonatan, josta tuli Daavidin läheinen ystävä ja tuki. 

Luuk 24

Jos Jeesuksen kärsimyksistä kertova luku sai aikaan kiitollisuutta Häntä kohtaan, niin sama liittyy tähän viimeiseen lukuun. Ylösnousemus ja taivaaseen astuminen avaavat huikeita näköaloja. Jeesuksessa oli ylösnousemuksen jälkeen paljon tuttua, mutta silti paljon erilaista aiempaan verrattuna. Hän saattoi ilmestyä opetuslapsille, rohkaista heitä ja kadota ilmaistuaan itsensä. Hän saattoi syödä, vaikka ylösnousemuksen jälkeiseen elämään ei varmaankaan kuulunut nälkää tai pakkoa syödä. Hänellä oli tuttu hahmo, mutta Hän oli erilainen. Häntä saattoi koskettaa ja Hänen kanssaan saattoi keskustella.

Luvun lopussa Jeesus kokoaa yhteen oman tehtävänsä Vt:n lupausten pohjalta. Hänen tuli kärsiä kuolema ja nousta ylös kolmantena päivänä. Me olemme Hänen todistajiaan tässä ajassa. Jotta tämänkin kansan keskuudessa pidettäisiin esillä sanomaa Hänestä.

Mika