Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 14 Luuk. 23

1 Sam 14

Saulin poika Jonatan oli rohkea mies, joka luotti Jumalaan toisin kuin isänsä. Jonatan tuntuu toimivan jopa uhkarohkeasti lähtiessään kohtaamaan filistealaisia kahdestaan aseenkantajansa kanssa. Mutta hänen sanoistaan välittyy nöyrä luottamus Jumalan mahdollisuuksiin: “Ehkäpä Herra auttaa meitä. Herra voi kyllä antaa voiton yhtä hyvin pienen kuin suurenkin joukon voimin.” 1 Sam 14:6. Vt:ssa on itse asiassa monia esimerkkejä tilanteista, joissa nimenomaan pieni joukko voitti ylivoimaiselta tuntuvan vihollisen. 

Jonatanin asettama merkki toteutui ja hän sai siitä rohkeutta hyökätä filistealaisten kimppuun. Israelilaiset saivat tuona päivänä voiton vihollisistaan yhden miehen rohkeuden takia. Ut:n valossa hengellinen taistelu on jotain muuta kuin Jonatanin aikana, mutta voimme oppia Jonatanista paljon.

Luuk 23

Luku kertoo Jeesuksen kärsimyksestä. Minua koskettaa siinä se, että Jeesus suostui kärsimään vapaaehtoisesti. Sotilaat pilkkasivat Jeesusta sanomalla, että pelasta itsesi, jos olet juutalaisten kuningas. Jeesus olisi voinut halutessaan kutsua paikalle 12 legioonaa enkeleitä eli 72 000, Matt 26:53. Kolme tuollaista enkeliä pystyi tuhoamaan Sodoman ja Gomorran, joten kyseessä olisi ollut mittaamaton voima. 

Jeesus olisi voinut välttää ristin ja auttaa itseään, mutta Hän ei tehnyt sitä. Jeesus oli uskollinen tehtävälleen. Tätä voi ihmetellä ja lopulta ylistää Jeesusta! Tänäänkin kiitän Jeesusta Hänen uskollisuudestaan ja kärsimyksestään. Kertakaikkinen sovitus on totta Jeesuksen ristin tähden.

Mika

1. Sam. 13 Luuk. 22

Tullessaan kuninkaaksi Saul oli kolmikymmenvuotias, ja hän hallitsi Israelia kaksi vuotta (1)

Samuel vastasi:” Olet tehnyt tyhmästi! Jos olisit noudattanut Herran, Jumalasi, sinulle antamaa käskyä, hän olisi nyt vahvistanut kuninkuutesi Israelissa ikuisiksi ajoiksi. Mutta nyt kuninkuutesi ei enää pysy, vaan Herra etsii mielensä mukaisen miehen ja määrää hänet kansansa hallitsijaksi, koska et noudattanut Herran käskyä. (13-14)

Luukas 22

Sinun edestäsi annettu ja sinun puolestasi vuodatettu. Jostain syystä olen kovin tykästynyt Leonardo da Vincin maalaukseen Pyhä ehtoollinen, joka perustuu kaikissa evankeliumeissa kuvattuun kohtaukseen, jossa Jeesus viettää viimeistä iltaa ja nauttii ateriaa opetuslastensa kanssa. Se tuli nytkin heti mieleen luvun luettuani. Ehkä syynä on se, että näin joskus unta, jossa kuva valloitti meidän olohuoneen seinän ja siitä jäi hyvä ja lämmin mieli. Se on meillä jo seinälläkin koottuna palapelinä muistuttamassa siitä upeasta yhteydestä ja lahjasta, joka meillä on yksilöinä ja seurakuntana on ylösnousseen Jeesuksen kanssa:” Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.” (19-20). Ehtoollinen on muuttunut elämän varrella koko ajan tärkeämmäksi juhlahetkeksi, jota nyt pandemian aikana kaipaan suuresti, varsinkin kun sitä ei ole päässyt nauttimaan.

Juha

1. Sam. 12 Luuk. 21

Kunnioittakaa ainoastaan Herraa ja palvelkaa häntä uskollisesti kaikesta sydämestänne! Muistakaa suuria tekoja, jotka hän on tehnyt hyväksenne! (24)

Luukas 21

Less is more. Leskivaimo nousi hyväksi esimerkiksi suhteessaan antamiseen ja Jumalaan. Hän halusi vähistä varoistaan tukea juutalaisten temppelin ylläpitoa, ja antaessaan kaiken myös joutui luottamaan Jumalan huolenpitoon ”hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”. Jumalan valtakunnassa kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, jossa pieni ja mitätön maailman silmin voi ollakin suurta ja päinvastoin. Leskivaimon uhrimieli haasta miettimään omaa elämää ja sen valintoja. Mitä minulla on, mitä en olisi saanut Jumalalta? Saan olla kiitollinen Jumalalle niin paljosta. Silti Jumalan huolenpitoon luottaminen on edelleen vaikeaa. Tämä prosessi jatkuu varmaan loppuun saakka. Köyhän lesken esimerkkiä vahvistaen Paavali myös kehottaa:”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.” (Room 12:1)

Pitäkää varanne! Valvova ihminen tiedostaa elämänsä rajallisuuden. Hän ymmärtää tämän päivän rajallisuuden sekä tämän hetken merkityksen. Huomisesta emme tiedä. Valvominen ei ole vain hereillä pysymistä, vaan aktiivista elämää. Se on elämistä avoimin silmin ja korvin, valmiina toimimaan Jeesuksen esimerkkiä seuraten. Valvomista on myös se, että emme mukaudu tämän maailman menoon, vaan kasvamme ja muutumme mielen uudistumisen kautta seuraamaan Jumalan tahtoa (Room. 12:2). Valvomisen vastakohta on turtuminen, joka saattaa johtua mm.  juopottelusta, päihtymyksestä tai jokapäiväisen elämän huolista.  Ne voivat viedä pois Jumalan läheisyydestä ja yhteydestä. ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet” (Matt. 6:34). 

Taakoistamme on luvattu huolehtia, ja ne kannattaa antaa pois:” Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).

Eiköhän tehdä näin heti?!

Juha