Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 6

Liitonarkun  harharetket päättyvät tässä luvussa ja filistealaiset palauttavat sen israelilaisille hyvityslahjojen kera. Koko kertomus on minusta vähän hämmentävä, koska näyttää siltä, että kaikki ihmiset kyllä tunnistivat Jumalan voiman, mutta kukaan ei  tehnyt siitä mitään johtopäätöksiä. Filistealaiset halusivat vain siitä nopeasti eroon, jotta voisivat jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Tietenkin filistealaiset olivat joutuneet kärsimään vitsauksista arkun  takia, joten siinä mielessä heidän päätöksensä oli ymmärrettävä. Tässä suhteessa päivän teksti muistuttaa kertomusta Gerasalaisesta miehestä, jonka  Jeesus paransi (Markus 5).  Kun heille kerrottiin, mitä Jeesus oli tehnyt, niin alueen asukkaat pyysivät Jeesusta poistumaan alueeltaan. Hekin ilmeisesti pelkäsivät Jumalan voimaa, mutta eivät tajunneet, että siinä olisi samalla ollut heidän elämänsä mahdollisuus.

Luuk. 15

Tämän luvun vertaukset ovat hyvin tuttuja. Kertomus tuhlaajapojasta lienee kaikkein tunnetuin Jeesuksen vertaus. Tarinat kadonneesta rahasta ja eksyneestä lampaasta ovat myös kuuluisia. Nämä kertomukset opettavat meille paljon Jumalasta, mutta ne toimivat myös mallina siinä, kuinka suhtautua ns. syntisiin ihmisiin. Jeesushan kertoi nämä vertaukset vastauksena tähän syytökseen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Kaikki kolme vertausta päättyvät juhlaan ja löytämisen iloon. Ainoa kertomuksen henkilö, joka ei juhli, on tuhlaajapojan vanhempi veli, joka paheksuu ilonpitoa. Samaan tapaan kuin fariseukset paheksuivat Jeesusta. Jeesus siis asettaa kuulijoilleen haasteen: tuletko mukaan, vai jäätkö pihalle murjottamaan? Tästä seuraa kuitenkin kysymys: Olivatko Jeesuksen seurassa olleet ihmiset siis ”löytyneet” eli olivatko he tehneet parannuksen ja aiheuttaneet syyn juhlaan? Jeesus tosin sanoo, että juhlan syyksi riittää yksikin parannuksentekijä. Silti minulle tulee vaikutelma, että Hän ei vaatinut ihmisiltä näkyvää käyttäytymisen muutosta, jotta suostuisi tulemaan heidän kotiinsa. Tunnettu esimerkki on Sakkeus, jonka luokse Jeesus tuli aivan yllättäen.  Muutos tuli tosin hänen kohdallaan jälkikäteen. Mutta yleisesti kysymys siis kuuluu: Mikä siis oli muuttunut, jotta juhlaan oli aihetta?

Minun nähdäkseni vastaus on se, että Jeesus oli tullut paikalle. Nämä ihmiset olivat päässeet Jumalan valtakunnan vaikutuspiiriin ja se ennen pitkää muutti väistämättä heidän elämäänsä. Tämän luvun alussa myös korostettiin sitä, että ihmiset olivat itse tulleet Jeesuksen luo kuullakseen Häntä. He siis kaipasivat elämäänsä muutosta, toisin kuin fariseukset, jotka tulivat paikalle vain arvostelemaan. 

Jeesuksen esimerkki antaa meille mallin, kuinka toimia seurakunnassa. Kaikki halukkaat saavat tulla ja osallistua. Ei pidä väheksyä sitä tosiasiaa, että he yleensä ovat tulleet paikalle. Jeesuksenkin kuulijoilla oli varmasti erilaisia motiiveja, mutta silti Hän otti heidät kaikki vastaan. Seurakunnassakin voimme luottaa siihen, että läsnäoleva Jeesus saa aikaan muutoksen ja Hänen valtakuntansa leviää. 

Marko

1. Sam. 5

Filistealaiset saivat Jumalan arkun sotasaaliiksi, mutta siitä oli heille pelkkää harmia.  Kertomus Dagonin patsaasta on mielenkiintoinen. Se löytyi temppelistä kaatuneena kahtena aamuna peräkkäin. Vaikka tapahtuman symbolinen merkitys oli ilmiselvä, niin filistealaisille ei nähtävästi tullut mieleenkään  luopua epäjumalastaan. Päinvastoin, paikat joihin kaatunut patsas kosketti, julistettiin pyhiksi ja niihin ei saanut tuon tapahtuman jälkeen enää kukaan astua. Meillä on nykyään vallalla yksilökeskeinen kulttuuri, joten on vaikea ymmärtää, kuinka syvästi jonkun jumalan palvonta oli silloin osa koko kansan identiteettiä. Historiallisesti tämä on toki tuttua meillekin täällä Suomessa. Itse ajattelen, että tämä tapahtuma oli filistealaisten etsikkoaika, mutta kulttuuriset syyt estivät heitä näkemästä sitä.

Luuk. 14

Jeesuksen vaatimus seuraajilleen on niin ehdoton, että sitä ei tämän luvun kohdalla voi oikein sivuuttaa: ”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Mitä tämä tarkoitti opetuslasten kohdalla? Esimerkiksi Pietari oli naimisissa ja Jeesus kävi hänen kotonaan ja jopa paransi hänen anoppinsa. Myöhemmin Paavalikin mainitsee Korinttilaiskirjeessä Pietarin vaimon ja totesi tämän olleen mukana hänen matkoillaan. Joten Pietari ei siis kirjaimellisesti luopunut kaikesta, mutta hän kylläkin jätti vanhan elämänsä ja asetti Jeesuksen seuraamisen etusijalle. Ajattelen, että Jeesuksen opetuksessa on kyse  arvojärjestyksestä. Toisekseen, vaikka Jeesus puhuukin luopumisesta, Hän itseasiassa tarkoittaa vaihtamista parempaan. Markuksen evankeliumista löytyy seuraava keskustelu  (Mk 10:28-31):

Silloin puuttui Pietari puheeseen ja kysyi: »Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua.»  Jeesus vastasi: »Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.

En voi kieltää, etteikö Jeesuksen puhe silti vähän vaivaisi minua. Tämä teksti haastaakin tutkimaan omaa elämääni ja valintojani Jumalan edessä.

Marko

1. Sam. 4

Tässä luvussa liitonarkku joutuu filistealaisten haltuun. Israelilaiset käyttivät sitä jonkinlaisena taikakaluna, jonka piti taata sodassa voitto. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan he kärsivät raskaan tappion ja vielä menettivät tosiaan arkunkin.  En osaa tästä oikein muuta sanoa kuin että  jotain oli mennyt israelilaisten jumalasuhteessa vinoon. Liitonarkku oli elävä muistutus Jumalan suurista teoista, mutta sillä ei voinut korvata itse asiaa.

Luuk. 13

Tämän luvun teemat täydentävät tavallaan eilistä lukua. Luku 12 alkoi varoituksella tekopyhyydestä ja tämä luku alkaa sen toteamisella, että olemme kaikki syntisiä.  Vaatimus kääntymisestäkin koskee kaikkia.  Ikään kuin toisella puolen pöytää on Jumalan valtakunta, joka kasvaa vääjäämättä. Tässä asiassa siis jumalallinen ja inhimillinen sekoittuu niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan.

Tästä luvusta  nostan esiin seuraavan jakeen: ”Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.” Ihmisten tekemät listat pyhistä ja pahoista ihmisistä ovat siis aika typeriä ja turhia. Paljon järkevämpää on keskittyä oman jumalasuhteen hoitoon.

Marko