Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 3

Samuelin kutsuminen on kertomus, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran jo lapsena.  Silloin minulle jäi mieleen, että hän oli tapahtumahetkellä vielä lapsi, mutta nyt tekstissä lukeekin vähän epämääräisemmin ”nuori Samuel”. Minusta on myös vähän yllättävää, että Samuel sai nukkua pyhäkössä, sillä olihan Herran liitonarkku yksi pyhimmistä esineistä koko maassa.

Lapsuudesta muistan myös sen, että Eelille vähän naureskeltiin, kun hänellä kesti niin kauan tajuta, kuka Samuelille puhui. Nyttemmin minusta tuntuu itseasiassa aika vaikuttavalta, että hän tajusi sitä ollenkaan. Samuelhan sanoi vain: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Luultavasti itse olisin jossakin vaiheessa vain hermostunut ja käskenyt olemaan pelleilemättä.

Jumala siis puhui Samuelille ja viesti oli Eelille aika synkkä. Mielestäni Eeli reagoi siihen väärin. Hän ajatteli profetian olevan lukkoon lyöty ennustus ja jäi vaan odottamaan mitä tuleman piti. Itse ajattelen, että profetian tarkoitus on vaikuttaa. Jesajan kirjassa sitä verrataan sateeseen, joka saa maan vihertämään. Nyt kasvu jäi tapahtumatta. Itse sana tosin kyllä tuntui aika ehdottomalta: ”Eivät uhrit eivätkä lahjat koskaan sovita Eelin suvun rikosta.” Mutta silti, kun verrataan Eelin passiivisuutta vaikkapa Daavidin käytökseen vastaavassa tilanteessa, niin ero on suuri (2. Sam 12:16).

Tämän luvun pääsanoma on minulle se, että Jumala puhuu! 

Luuk. 12

Tässä luvussa Jeesus puhuu enimmäkseen Hänen seuraamisestaan eri näkökulmista. Ikään kuin pohjustuksena Hän kuitenkin aloittaa varoittamalla tekopyhyydestä. Tätä hän kutsui ”fariseusten hapatteeksi”. Ajatuksena selvästi oli, että täydellisyyden teeskentely tarttuu  ja muuttuu tavallaan osaksi kulttuuria. Tästä seuraa, kuten Jeesus toisaalla opetti, usein voimakas tuomitsemisen halu. Kun kieltäydymme näkemästä itsessämme mitään vikaa, niin alamme inhoamaan toisissa ihmisissä kaikenlaisia pieniä tai suuria puutteita. Ja alamme näkemään näitä puutteita sielläkin, missä niitä ei ole.

Muuten minulle  jäi tästä luvusta mieleen tämä tuttu lause: ”Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” Jos Jumalan valtakunta on meille todella kallisarvoinen, niin siitä seuraa aika luontevasti kaikki ne asiat, joihin Jeesus tässä luvussa meitä kehottaa. Jeesuksesta ei tule meille aarretta käskemällä tai teeskentelemällä, sillä tämähän olisi juuri se fariseusten tapa lähestyä asiaa, mistä edellä varoitettiin.  Pakon sijaan tarvitsemme aitoa Jumalan kohtaamista ja läsnäoloa.

 

Marko

1. Sam. 2

Hannan kiitosvirsi kertoo uskosta siihen, että maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus ja paha saa palkkansa. Nykypäivän kyynisessä ilmapiirissä tällainen asenne on harvinainen. Itse ajattelen, että usko oikeudenmukaiseen Jumalaan on aivan perustavanlaatuisen tärkeä asia. Ilman sitä elämässä tai maailmankaikkeudessa  ei ole pohjimmiltaan mitään hyväntahtoista. Toki yksityisen ihmisen elämä silti voi olla kelvollistakin, mutta vaikeuksien keskellä kamppaileva jää helposti epätoivon valtaan. Olisiko Hanna jaksanut rukoilla, toivoa ja odottaa vuosikausia, jos hän olisi ajatellut tilanteensa olevan seurausta kasvottoman kohtalon tai ailahtelevan jumalan oikusta?

Luuk. 11

Jeesuksen opetus rukouksesta liittyy hyvin edellä oleviin pohdiskeluihin. Hän opettaa rukoilemaan hellittämättä, jopa tavalla jota voisi kutsua röyhkeäksi. Tai ehkä oikea sana kuitenkin olisi epätoivoinen. Jeesus myös opastaa meitä, mitä meidän kannattaa rukoilla. Isä meidän -rukous on jo itsessään kokonaisuus. Opetus ei kuitenkaan lopu siihen. Kun  tekstiä lukee, jää vaikutelma, että varsinainen kärki on tässä:

”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Pyhän Henki, Hänen läsnäolonsa ja ohjauksensa on lopulta vastaus tarpeisiimme. Tämä saattaa kuulostaa ylihengelliseltä. On hyvä muistaa, että tämä on tosiaan vain opetuksen huipennus, eikä tietenkään syrjäytä mitenkään sitä, mitä Jeesus opetti ennen sitä. Saamme siis pyytää Jumalalta muitakin asioita. Mutta kun Pyhä Henki tulee paikalle, niin Jeesuskin tulee paikalle. Ja Hän lupaa näin: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Marko

1. Sam. 1

Olen viime aikoina lueskellut apokryfikirjoja ja huomasin, että Samuelin kirjan ensimmäinen luku muistuttaa niitä kerronnaltaan ja sisällöltään.  Oletan, että tässä on siis kyseessä tuohon aikaan yleinen kirjallisuuden tai kerronnan laji. Ilmeisesti tuolloin oli tavallista esimerkiksi esitellä henkilöt sukuluettelon avulla.  Tämä sitoi henkilöt historiaan ja myös perinteeseen.  Samuelista kerrotaan, että hän oli Efraimin sukua eli Joosefin jälkeläinen.  Tämä antaa heti mielenkiintoisen taustan Samuelin kirjalle. Suvussa oli ollut profeettoja ennenkin. 

Tämän ensimmäisen luvun keskushenkilö on Samuelin äiti, Hanna. Hän kärsi kovasti lapsettomuudesta, eikä tilannetta auttanut se, että hänen miehellään oli toinenkin vaimo. Moniavioisuus oli siihen aikaan hyväksyttyä, mutta Raamattu ei kerro yhtään esimerkkiä, jossa se olisi ollut toimiva ratkaisu. Vaimojen välille syntyi helposti kilpailuasetelma ja merkittävin pisteiden keräämistapa oli lasten hankkiminen. On helppo kuvitella, että tällainen asetelma heijastui lapsiinkin, Samuelin esi-isän Joosefin ollessa tästä hyvä esimerkki. Johtuihan Jaakobin poikien kauna Joosefia kohtaan varmasti osittain myös siitä, että hän oli lempivaimon poikana suosikkiasemassa. Tässä mielessä Hannan päätös antaa lapsi pappien huomaan ei ehkä ollut ihan tyhmä päätös, vaikka se nykyihmisen näkökulmasta tuntuu hurjalta ratkaisulta. Ainakaan pojan ei tarvinnut kasvaa riitojen keskellä.

Minulle Hanna on esikuva henkilöstä, joka jaksoi kestävästi rukoilla ja odottaa. 

Luuk. 10

Eilisessä luvussa Jeesus lähetti 12 opetuslasta ja nyt hän lähettää 72. Jeesus korostamalla korosti sitä, että matkatavaroiden tuli olla mahdollisimman niukat. Luulisin, että Hän tällä halusi opettaa heitä elämään täysin Jumalan varassa. Myös majapaikan valinnassa piti luottaa johdatukseen. Periaatteena oli yksinkertaisesti reagoida sen mukaan, miten heidät otettiin vastaan.  Jos sanoma joitakin kiinnosti, niin sitten jäätiin sinne. Tämä yksinkertainen toimintamalli oli myös alkuseurakunnan aikana käytössä, joten oppi meni perille. 

Jeesus puhui usein isoillekin väkijoukoille, mutta itselleni muistiin jäävimmät kertomukset ovat niitä, joissa Hän kohtaa yhden ainoan ihmisen. Opetuslastenkaan ei tarvinnut tavoittaa kaikkia.  Jeesus opetti, että riittää, että he löytävät jokaisesta kaupungista yhden ”rauhan arvoisen ihmisen”.  Vaikka tavoitteet eivät ehkä olleet korkealla, niin on kyllä sanottava, että aika hyvin heillä meni. Kuten Jeesuskin sanoi,  monet ihmiset olisivat halunneet nähdä sen, mitä opetuslapset saivat nähdä minimissionsa aikana. Minä myös!

Tämä oli innostava luku ja täynnä iloa. Näinä ankeina (korona-)aikoina on hyvä muistuttaa mieleen Jumalan mahdollisuudet. Rukoilen, että voimme nähdä Hänen toimintaansa myös tänä keväänä.

Marko