Kategoria: Luemme Raamattua

1. Kun. 16

Joh. 13

Yksi viimeisimmistä teoista ennen Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa on, kun Jeesus ja opetuslapset kävivät pääsiäisaterialle ja Jeesus tarttui pesuvatiin ja pyyhkeeseen ja laskeutui pesemään opetuslastensa jalat. Jalkojen pesu ei ollut mikä tahansa kotityö vaan orjien ja alhaisten palvelijoiden tehtävä. Ihmiset kulkivat narusandaaleissa pölyn, lian ja kaduille heitettyjen jätteiden ja likavesien läpi. Jalat olivat tuon ajan Lähi-idässä ruumiin kaikkein likaisin ja vähäarvoisin osa. Ehkä opetuslapset olivat vältelleet aterialle käydessä tuota epämukavaa tehtävää, koska se ei tuntunut käyvän kenenkään arvolle. Nyt jalkojen pesun teki Jeesus, rabbi ja Messias, maailmankaikkeuden Jumala. Johannes sanoo, että Jeesus osoitti tällä teolla rakkautta loppuun asti. 

On opetuslapsia saattanut hävettää! Sen näkee Pietaristakin, joka ei aluksi edes anna Jeesukselle lupaa jalkojen pesuun. Kun hän sitten tajuaa, että hänen on nöyrryttävä Jeesuksen palveltavaksi, hän tajuaa, että hän on syvältä sisältä päälle saakka syntinen ihminen ja pyytää, että Jeesus pesisi myös kädet ja pään. 

Luulen, että suurimpia esteitä tulla tuntemaan Jeesus on luopua omasta yrittämisestä elää siivoa ja kelpoa elämää ja tunnustaa, että tarvitsemme siihen apua itsemme ulkopuolelta. Jeesuksen rujo jumaluus vetosi hänen omana aikanaan vain niihin, joiden omat voimat, terveys ja keinot olivat loppuneet. Sama on totta nykyisin.

Kuninkaiden kirjassa kerrotaan kuinka Israelin kuninkaaksi tuli Ahab, joka johti kansan vieläkin syvemmälle epäjumalanpalvelukseen naimalla Sidonin kuninkaan tyttären Isebelin ja ryhtyi palvelemaan tämän jumalaa Baalia ja rakennutti Baalille pyhäkön Samarian kaupunkiin (1. Kun. 16:30 – 32). Seuraavat kuninkaiden kirjan luvut kertovat siitä, miten Jumala pehmitti Ahabia ja kansaa kääntymään jälleen puoleensa.

Heli

1. Kun. 15

Joh. 12

Eilisen evankeliumiluvussa ylipappi Kaifas profetoi Jeesuksen tulevan kuoleman tietämättä, että toteutti Jumalan suunnitelmaa. Nyt Jeesus itse puhuu kuolemastaan: Totisesti, jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh. 12:24). Miltä tuntuisi itse elää sellaista kutsumusta, jossa joutuu luopumaan ja  kuolemaan sen vuoksi, että toiset saisivat elämän? Aika raju kutsumus. Silti Jeesus kulki vapaaehtoisesti sitä kohti. Hän itsekin järkyttyi ja huudahti: Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!” NIin vahva oli hänen kutsumuksensa, että järkytyksestä ja tulevan kuoleman pelosta huolimatta hän hyväksyi, että hänen tehtävänsä on kuolla monien puolesta, ja jatkoi: ”Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi! (Joh. 12:27). Saamme olla koko sydämestämme kiitollisia, että Jeesus piti kiinni kutsumuksestaan.

1. Kuninkaiden kirjassa kerrotaan Israelin heimojen historiassa vaiheesta, jossa kaikki meni vain huonompaan ja huonompaan suuntaan. Kuningas toisensa jälkeen jatkoi Jerobeamin jumalatonta johtajuutta: Abiam, Nadab, Baesa, Ela, Simri, Omri, ja lopulta pahin kaikista, Ahab. He ylläpitivät  epäjumalanpalvelusta edistäviä uhrikukkuloita ja alttareita. Kuningas Nadab tapatti koko Jerobeamin suvun, eikä jättänyt henkiin ketään. Tosin sillä teolla hän toteutti Jumalalta tulleen ennustuksen. Israelin heimojen kuninkaiden hallituskaudet jäivät lyhyiksi salaliittojen ja murhien vuoksi. Israelin heimojen kuningas vaihtui kuusi kertaa samana aikana, jona Juudaa hallitsi vanhurskas Asa. Asan kuninkuus kesti 41 vuotta. Paha sai todellakin palkkansa. 

En tiedä, tajusivatko Israelin heimojen ihmiset kansansa tilanteen. Kansa eli niin kuin heitä johdettiin. Monessa suhteessa taidamme elää vastaavanlaisia aikoja myös nyt. Siksi rukous johtajiemme puolesta on todella tärkeää. Rukoillaan heille viisautta ja Jumalan mielen mukaista halua hyvään sekä nöyryyttä ja periksiantamattomuutta.

Heli

1. Kun. 14

Joh. 11

Johanneksen evankeliumi antaa Jeesuksesta kuvan hyvin kutsumustietoisena ihmisenä, opettajana ja Jumalana. Jeesus tiesi tasan tarkkaan, mitä varten oli maailmaan tullut. Jeesuksen valinnat olivat tietoisia ja hän kulki kohti kutsumuksena huipennusta, kuolemaa, aivan kuin olisi itse valinnut sen ”uransa” huippukohdaksi. Ja niinhän hän oli tehnytkin.

Johanneksen evankeliumin 11. luvussa Lasaruksen tarinakin kerrotaan tavalla, josta käy ilmi, että Jeesus salli tietoisesti Lasaruksen kuolla. Miksi? Jeesuksen ”viivyttely” vahvistaisi opetuslasten uskoa (jae 15). Lasaruksen kuolleista herättämisen jälkeen sanottiin, että monet juutalaisista, jotka olivat nähneet mitä Jeesus teki, uskoivat häneen (jae 45). Marttakin tunnusti Jeesuksen olevan Messias  (jae 27). 

Lasaruksen kuolleista herättäminen synnytti monessa uskon Jeesukseen luvattuna Messiaana. Kansa ja jopa osa kansan johtajista ja fariseuksista  uskoi Jeesukseen, osa heistä salaa. Kansa villiintyi ja ihmiset hakeutuivat yhä suurempina joukkoina Jeesuksen luo. Samalla Jeesus vahvisti oman kohtalonsa ja kuolemantuomionsa. 

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat juutalaisten neuvoston hätäkokoukseen pohtimaan, mitä Jeesukselle tulisi tehdä. Uhkana oli, että roomalaiset tulkitsevat Jeesuksen herättämän kansanliikkeen kapinaksi, tukahduttavat sen väkivalloin ja poistavat juutalaisilta senkään veroisen itsehallinon, joka heillä Rooman valtakunnan alaisuudessa tuolloin oli. Ylipappi Kaifas lausui tietämättään profeetalliset sanat: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” (Joh. 11:50).

Heli