Kategoria: Luemme Raamattua

Joos. 5

Päivän luvussa on kolme selkeästi erillistä kappaletta. Ensimmäisessä kerrotaan siitä, kuinka amorilaiskuninkaat pelkäsivät israelilaisia ja eivät sen vuoksi hyökänneet heidän kimppuunsa. Toisessa kuvataan sitä, miten Joosua suoritti massaympärileikkauksen ja kuinka kansa vietti sen jälkeen pääsiäistä. Viimeisessä kappaleessa Joosua kohtaa Herran sotajoukon päällikön.  

Tapahtumat eivät vaikuta kovin ihmeellisiltä, mutta kannattaa muistaa, että tämä oli tyyntä myrskyn edellä. Kaikki tiesivät, että seuraavana oli vuorossa hyökkäys Jerikoon. Herra oli luvannut olla heidän kanssaan, mutta sotaan ei ole silti koskaan mukava lähteä.  Miten siis saada kansa oikeaan mielentilaan? He puhdistautuivat ja viettivät pääsiäistä. 

Tämä sai minut pohdiskelemaan juhlien merkitystä. Tämän tekstin valossa juhlapäivät ovat sitä varten, että voisimme paremmin suorittaa ne tehtävät,  jotka seuraavat niitä juhlia. Mutta miten se olisi mahdollista, koska juhlien (varsinkin joulun) valmistelu on nykyään niin kokonaisvaltaista, että tarvitsisimme lomaa sen jälkeen. Ehkä meidän pitäisi miettiä koko asiaa uudestaan…

Mark. 16

Eilen tutustuimme naisiin, joista tuli Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat. He olivat tavallisia ihmisiä, eivät mitään sankareita. Vai mitä pitäisi ajatella seuraavasta lauseesta:

Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Tämä voisi olla masentavaa, jos ei tietäisi heidän olleen Jumalan valitsemia omaan tehtäväänsä. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta levisi heidän kauttaan ja heistä huolimatta.  He olivat vain yksi rengas pitkässä ketjussa, joka ulottuu meidän päiviimme saakka. Heidän tehtävänsä ei ollut saarnata kaikelle kansalle, vaan ainoastaan kertoa Jeesuksen opetuslapsille tämä yksinkertainen sanoma:

Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.”

Naiset olivat siis kuin pieni lumipallo, joka sai aikaan valtavan lumivyöryn. Tämä on minun mielestäni aika rohkaiseva ja puhutteleva ajatus.

Marko

Joos. 4

Vertasin eilisessä tekstissä Joosuan ja kansan saapumista Jordanin yli Mooseksen aikaiseen Kaislameren ylitykseen. Tänään huomaamme, että ne toimivat samaan tapaan myös johtajuuden vahvistamisena.

Kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen, ( 2. Moos 14: 31).

Sinä päivänä Herra vahvisti Joosuan aseman israelilaisten johtajana, ja he kunnioittivat Joosuaa koko hänen elämänsä ajan, kuten olivat kunnioittaneet Moosesta. (Joos. 4:14)

Kun valitsemme johtajaa, niin ei riitä, että hän itse tietää Jumalan valinneen hänet tehtäväänsä.  Jumala toki kutsuu johtajat tehtäväänsä, mutta hän myös vahvistaa johtajuuden niin, että se on muillekin ilmiselvää.

Yhdessä suhteessa Mooseksen ja Joosuan ajan tapahtumat erosivat toisistaan. Kaislameren ylitys tapahtui kovassa kiireessä faraon sotajoukon ajaessa israelilaisia takaa. Nyt ei ollut samanlaista hätää ja Joosualla oli aikaa kerätä kiviä Jordanin pohjasta muistomerkin pystyttämistä varten.  Vastaavia kertomuksia muistomerkeistä on Raamatussa useita ja luulen, että muinainen Israel oli täynnä kiviröykkiöitä, jotka kertoivat kohtaamisista Jumalan kanssa. Saattoi olla, että aikojen saatossa niiden tarkka merkitys unohtui, mutta silti ne konkreettisesti kertoivat siitä, että tällä paikalla tapahtui joskus jotain merkittävää. Kun itse vierailen vaikkapa vanhassa kirkossa, niin on pysäyttävää ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat siellä rukoilleet, kastettu, menneet naimisiin tai siunattu haudan lepoon. Mutta sellaiset paikat, joissa on tapahtunut jotain tärkeää omassa elämässäni, ovat toki henkilökohtaisesti vielä paljon merkittävämpiä. Minulle esimerkiksi Kortepohjan kirkko on sellainen. Muistan paikan, jossa olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa puolestani rukoiltiin ja sain kuulla rohkaisevaa profetiaa. Muistan myös usean tilanteen, jossa olen itse saanut rukoilla ja rohkaista toisia. Muistan pöydän, jossa istuin kun kävimme keskusteluja ensimmäisten Alfa-kurssien aikana. Muistan,  kuinka olen kuullut siellä todistuksia isoista rukousvastauksista. Muistan, kun lapseni kastettiin.  Kun katson puhujan pulpettia, niin usein pystyn palauttamaan mieleeni puheita, joita olen siellä kuullut. Tuosta paikasta on tullut minulle konkreettinen muistomerkki Jumalan läsnäolosta.

Me tarvitsemme muistomerkkejä, jotka kertovat meille asioista, jotka ovat tapahtuneet ennen meidän aikaamme. Mutta me tarvitsemme myös henkilökohtaisia muistomerkkejä, jotta emme unohtaisi, että Jumala on ollut myös meidän kanssamme.

Mark. 15

Tämän päivän  tekstin pääosassa on tietysti Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema. Vahvassa sivuroolissa ovat myös Hänen ylösnousemuksensa ensimmäiset todistajat. He ovat naisia, jotka esitellään tässä luvussa:

Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.

Koska näistä naisista mainitaan käytännössä vain nimet, niin oletan, että alkuseurakunnan ihmiset tunsivat heidät niiden perusteella. Eihän apostolienkaan taustasta juuri enempää kerrota. Nämä naiset olivat uskollisia loppuun asti ja ansaitsevat kyllä, että heidän nimensä muistetaan. Ilman heitä myös todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta olisivat paljon hatarammalle pohjalla. Ironista kyllä, tämä on totta vain näin jälkikäteen ajateltuna. Antiikin aikana naisten todistusta ei pidetty kovin suuressa arvossa. Nimittäin, jos kertomus ylösnousemuksesta olisi keksitty, niin todistajaksi olisi todennäköisesti valittu (vaikutusvaltaisia) miehiä.

Tämän tekstin ääressä mieleeni nousivat nämä Jeesuksen sanat: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Se sopii hyvin Jeesuksen ristin äärellä päivystäneisiin naisiin ja tätä uskollisuutta pyydän itsellenikin ja seurakunnallemme.

Marko

Joos. 3

Israelin kansa saapuu tässä luvussa viimeinkin luvattuun maahan. Jordanin ylitys tapahtui tavalla, joka muistuttaa Kaislameren ylitystä. Nytkin vedet pysähtyivät ja kansa pääsi kulkemaan kuivaa maata pitkin. Samankaltaisuus ei ollut sattumaa. Kansalle oli tarkoitus osoittaa, että Herra tosiaan oli Joosuan kanssa samalla tavalla kuin Hän oli ollut Mooseksen kanssa.

Jos katsoo karttaa, niin israelilaiset tulivat tavallaan väärästä suunnasta. Egypti on Israelin lounaispuolella, mutta nyt he saapuivat idästä. Tämä osoittaa sen, että kansa oli jo pitkään ollut maantieteellisesti lähellä päämääräänsä.  He olivat vain kiertäneet sitä kuin kissa kuumaa puuroa vuosikausien ajan. 

Tämän tosiasian tajuaminen voi olla terveellistä meille, jotka hätiköimme ja odotamme asioita tapahtuvaksi käden käänteessä. Eilisessä Markuksen evankeliumin luvussa suositeltiin kärsivällisyyttä ja kehotettiin valvomaan. Jumalalla on oma aikataulunsa ja kun on oikea aika, niin isoja muutoksia voi tapahtua hyvinkin lyhyessä ajassa. Toisaalta nämä hetket saattavat vaatia vuosien kärsivällistä odottamista ja uskollisuutta.

On kuitenkin väärin ajatella, että on olemassa erillisiä ”Pyhän Hengen toiminta-aikoja”. Vaikka israelilaiset pääsivät luvattuun maahan vasta 40-vuotisen erämaavaelluksen päätteeksi, niin Herra oli ollut heidän kanssaan koko ajan. Samalla tavalla Hän on meidän kanssamme, vaikka näyttäisikin siltä, että joku kaipaamamme iso muutos odotuttaa itseään. Myös tällaisina aikoina Pyhä Henki toimii.

Tämä luku opettaa luottamaan Jumalaan. Hän on aina hyvä ja läsnä.

Mark. 14

Markuksen evankeliumissa ollaan päästy pääsiäisen tapahtumiin. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka nopeasti kaikki tapahtui. Siitä, kun Juudas petti Jeesuksen, meni vain päivä tai pari ristiinnaulitsemiseen. Opetuslasten tuttu ja turvallinen maailma romahti tosiaan hetkessä.

Kun Jeesus asetti ehtoollisen, niin Hän korosti sanaa liitto. Jumala on tehnyt kanssamme uuden liiton, joka täydentää israelilaisten kanssa tehdyn vanhan liiton. Ehtoollisella me muistamme Jeesusta ja Hänen kuolemaansa, mutta ei vain yleisellä tasolla. Tarkoitus on nimenomaan palauttaa mieliimme, että Hänen ansiostaan meillä on rauha Jumalan kanssa ja kuulumme uuteen liittoon. 

Tästä liitosta voimme lukea Jeremian kirjasta (Jer. 31: 31-34)

Marko