Kategoria: Luemme Raamattua

Joos. 2

Tässä luvussa kerrotaan, miten ja miksi Rahabista tuli Israelin kansan jäsen. Hän oli  Jeesuksen sukuluettelon jäsen ja yksi harvoista naisista, jotka siinä mainitaan. Samalla hän oli myös Daavidin ja kaikkien muidenkin Juudan kuninkaiden esiäiti.

Jerikon kaupungin tilanne oli sellainen, että kaikki siellä olivat varmoja siitä, että israelilaiset voittavat. He olivat kuulleet kertomuksia Herran voimasta ja ymmärsivät, että mitään ei ole tehtävissä. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Jerikon kuningas ei ilmeisesti tehnyt yhtään mitään. Hän vetäytyi siilipuolustukseen ja tiedämme kyllä, että siinä ei käynyt hyvin. Rahab sen sijaan päätti vaihtaa puolta. Emme tiedä, miten israelilaiset vakoojat alun perin päätyivät juuri hänen taloonsa, mutta sen tiedämme, että hän tarttui tilaisuuteen heti kun sellaisen sai. 

Rahab ja koko hänen sukunsa pelastui siten, että hän sitoi punaisen nauhan talonsa ikkunaan. Tämä oli merkkinä israelilaisille ja siitä he tiesivät säästää kyseisen talon. Kertomus muistuttaa pääsiäisestä ja siitä merkistä, minkä israelilaiset maalasivat verellä  ovenpieliinsä Egyptissä. Jostain syystä tätä lukiessani tuli mieleeni kastetilaisuudessa lausutut sanat: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut sinut opetuslapsekseen.” Meidätkin on siis merkitty ja tämän merkin suojassa voimme kestää maailman myrskyt.

Mark. 13

Jeesus kertoo tässä luvussa viimeisistä tapahtumista. Minulle tästä tuli mieleen Ilmestyskirjan näyt ja niiden opettamat asiat. Kun maailmassa tapahtuu pahoja asioita, niin toisille ne ovat vain kasvottoman kohtalon oikkuja. Jeesus kuitenkin opettaa, että on mahdollista kulkea niiden läpi Hänen kanssaan Pyhän Hengen ohjaamana ja auttamana.

Minulle surullisin kohta tässä luvussa on Jeesuksen ennustus siitä, että myös perheenjäsenet nousevat toisiaan vastaan. Uskoisin, että se on ollut opetuslapsille vielä vaikeampi pala nieltäväksi. Hehän elivät hyvin perhekeskeisessä kulttuurissa. Itse asiassa  perhe oli oikeastaan pienin ihmisyksikkö. Ihminen, joka joutui erotetuksi perheestään, ei tavallaan ollut edes olemassa. Tällaisia Jeesuksen nimen tähden ”orpoja” ihmisiä on meidänkin keskuudessamme ja seurakunnan tehtävänä on tarjota heille uusi perhe. Jeesuksen lupaus on heille ja meille tämä Luukkaan evankeliumin luvusta 18 löytyvä lause: 

Jeesus sanoi heille: Totisesti, kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän.

 

Marko

Joos. 1

Pitkä erämaavaellus on nyt takana. Joosua perii Mooseksen aseman kansan johtajana. Tässä vaiheessa Israelissa ei ollut kuningasta, joten valta ei periytynyt suvuittain, vaan Jumala valitsi johtajan. Joosua oli yksi niistä, jotka kävivät vakoilemassa luvattua maata Mooseksen aikana ja hän ja Kaleb olivat ainoat, jotka uskoivat Israelilaisten mahdollisuuksiin. Hänet siis valittiin siksi, että hän luotti Jumalan lupauksiin eikä antanut pelolle (liikaa) valtaa.

Tätä taustaa vasten on huomiota herättävää, että tässä luvussa Joosualle sanotaan lause: ”Ole luja ja rohkea” peräti neljä kertaa!  Oliko hän vanhemmiten menettämässä  luottamustaan? Vai oliko Joosua todellisuudessa luonteeltaan arka ja hänen täytyi tietoisesti valita Jumalaan luottaminen uudestaan ja uudestaan? Kenties kyseessä olikin Jumalan epäsuora lupaus antaa Joosualle rohkeutta tarpeen mukaan. Tai oliko kehotus suunnattukin varsinaisesti Joosuan seuraajille?  Tällöin tästä kehotuksesta tulisi ikään kuin motto Joosuan koko hallinnolle. Emme voi tietää, mikä näistä vaihtoehdoista on oikein, vai onko yksikään. Voihan olla, että Joosua oli koko ajan ollut luja ja rohkea ja Jumala vain kehotti häntä olemaan oma itsensä. Tällöin kehotuksen voisi ”suomentaa” vaikka näin: ”Nyt olet johtavassa asemassa ja valta voi houkutella sinut varmistelemaan asemaasi tai tehdä sinusta liian mukavuudenhaluisen. Älä unohda sitä, minkä vuoksi sinut valittiin tähän tehtävään, vaan jatka samaan malliin. ”  Hauska juttu muuten: kun olin kirjoittanut tämän tekstin, niin huomasin, että Heikki oli pohtinut tätä samaa asiaa viime torstain kirjoituksessaan, vähän eri näkökulmasta. 

Ole luja ja rohkea! Tämän lupauksen ja kehotuksen haluan ottaa tästä luvusta mukaani tähän päivään.

Mark. 12

Tämä luku sisältää Jeesuksen opetuksia ja vastauksia Hänelle esitettyihin kysymyksiin. Jotkut näistä kysymyksistä olivat pahantahtoisia ja niiden tarkoitus oli saada Jeesus kiinni sanoistaan. Tämä jotenkin muistuttaa nykyaikaa. Mekin elämme tilanteessa, jossa varsinkin julkisuuden henkilöt voivat joutua todellisiin vaikeuksiin, jos he asettavat sanansa tavalla tai toisella epäkorrektisti. Tämän vuoksi on mielenkiintoista seurata, miten Jeesus pelasi tätä julkisuuspeliä.

”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Tämä oli Jeesuksen vastaus, kun Häneltä kysyttiin, pitääkö maksaa veroja. Itse kysymys oli tietysti ansa. Israelin valtio oli roomalaisten miehittämä ja siellä oli vahva sisäinen vastarintaliike. Heitä ei kannattanut suututtaa. Toisaalta roomalaiset olivat ankaria isäntiä ja heidän valtansa perustui kovaan kuriin, jota ylläpiti voimakas armeija. Jos Jeesus olisi sanonut, että veroja ei tarvitse maksaa, niin se olisi ollut avoin kehotus kapinaan.  Minusta olisi ollut aivan ymmärrettävää, jos Jeesus olisi kieltäytynyt vastaamasta koko kysymykseen, koska se oli niin selvästi pelkkä kierous. 

Mitä tuo vastaus sitten oikeastaan merkitsi? Tekstissä sanotaan, että se jätti kysyjät ymmälleen, joten sitä ei ole ihan helppo ymmärtää. Itse ymmärrän sen niin, että Jeesus antoi vastaukselle raamit ja pakotti kysyjät ottamaan itse kantaa. Asetelmana  ei ollut enää ”Jeesus vastaan paha kysymys”, vaan Hän kehotti kysyjiään vastaamaan kysymykseensä itse. Tehkää niin kuin on oikein. No mikä sitten on oikein? Tilannehan oli se, että rahoja oli kahta tyyppiä. Oli roomalaisten rahaa, jossa oli keisarin kuva. Näitä käytettiin verojen maksuunkin. Sitten oli temppelirahaa. Kirjaimellisesti siis kaksi erillistä järjestelmää. Jeesuksen vastaus tuo julki sen, että vastakkainasettelun sijaan on mahdollista elää sovussa näiden rinnakkaisten järjestelmien kanssa. Ottamatta edes suoraa kantaa siihen, onko verojen maksaminen ”oikein” vain ei. Taustalla oikeastaan on koko ajan ajatus siitä, ettei tämä ole tärkeä kysymys ollenkaan. 

Mikä sitten on tärkeää? Se tulee esiin vaikkapa tämän luvun lopussa: Tärkein on tämä: ”Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra.  Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.  Näitä suurempaa käskyä ei ole.” 

Kirjanoppineet kyselivät ja pohtivat kaikenlaista, mutta näin tehdessään unohtivat kokonaan asian ytimen. Tämä johti pinnallisuuteen. Tästä syystä heitä parempana esimerkkinä kuuliaisuudesta toimikin köyhä leski. Tämä laittoi uhriarkkuun koko omaisuutensa, vaikka kukaan ei katsonut, eikä hän saanut siitä mitään kiitosta.

Tämän tekstin ääressä pyydänkin viisautta keskittyä olennaiseen.

Marko

5. Moos. 34

Paikka, johon Mooses kiipesi, oli tämä: https://www.google.com/maps/place/31%C2%B045’54.3%22N+35%C2%B043’08.7%22E/@31.7632,35.7286228,255a,35y,286.69h,76.51t/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d31.7650944!4d35.7190778 Jos käyttämäsi laitteisto sallii, voit kääntää kuvaa länteen päin ja nähdä alueet, jotka on mainittu: Kuolleenmeren vasemmalla ja Jordanin laakson, joka jatkuu pohjoiseen. Jeriko on parinkymmenen kilometrin päässä Jordanin toisella puolen ja Jerusalem nelisenkymmentä kilometriä vastapäisellä ylängöllä.

Vaikka Mooses ei päässytkään itse perille luvattuun maahan, hän sai muuten elää täyden elämän. Mooses oli 40 v, kun hän pakeni Egyptistä, 80 v kun koko kansa lähti Egyptistä ja 120 v kun hän kuoli. Raamatun alkulehdillä (1. Moos. 6:3) Jumala määrittelee ihmisen enimmäisiäksi 120 vuotta, joten siinä mielessä Mooses eli ”täydellisen” elämän. Mielenkiintoista muuten, että 120 vuotta on nykypäivänäkin ikä, jonka yli on käytännössä mahdoton päästä. Vaikka keskimääräinen elinikä kasvaa ja satavuotiaita on koko ajan enemmän, korkeimmat eliniät eivät kasva. Lääketieteellisesti ajatellen näyttäisi, että ihmisen kroppa ei vaan kestä sen pitempään, vaikka ei olisikaan mitään sairauksia.

Mark. 11

Jakeessa 15 Jeesus pistää tuulemaan temppelissä. Tavallaan on erikoista, että Jeesus hermostui: Mooseksen laissahan oli annettu tarkat ohjeet uhrattavista eläimistä ja kauppiaat tekivät osaltaan uhraamisen mahdolliseksi. Homman juju oli kuitenkin siinä, että pääasia ei enää ollut pääasia. Ihmiset eivät tulleet temppeliin kohtaamaan Jumalaa vaan suorittamaan pakollisia toimituksia ja tekemään bisnestä.
Tämä on hyvä näkökulma pitää edelleenkin mielessä. En tietenkään tarkoita, etteikö seurakunnassakin saisi ja pitäisi olla olemassa organisaatiota ja rakenteita, mutta kaiken sen pitäisi tukea todellista Jumalan kohtaamista. Seurakunnassa(kin) käy helposti niin, että suuruus tarkoittaa suuria rahavirtoja ja paljon työntekijöitä sekä erilaisia johtamisten ja talousalan ammattilaisia, hallintoa ja kokouksia. Rukoillaan, että ainakin omassa seurakunnassamme ja yhteisössämme osattaisiin käyttää rahavarat viisaasti pääasian edistämiseen.

Heikki