Kategoria: Luemme Raamattua

Vuorisaarna on pidetty. Jeesus palaa vuorelta alas ja jalkautuu ihmisten pariin. Ensin Jeesukselta tulee pyytämään apua spitaalinen. Seuraavaksi sadanpäällikkö pyytää apua palvelijalleen. Pietarin anoppikin on kovassa kuumeessa. Luvun lopulla Jeesus kohtaa pahojen henkien vaivaaman miehen. Kaikki saavat avun, he parantuvat, vapautuvat. 

 

Spitaalinen mies sanoi Jeesukselle: ”Jos vain tahdot, sinä voit minut puhdistaa!” Tuohon aikaan spitaaliin sairastuminen merkitsi loppuelämän pituista eristystä muista, hidasta kuolemaa. Ei ollut parannuskeinoa. Mutta Jeesus tahtoi ja tämä mies parantui spitaalista. Muutama sana Jeesukselta ja miehen elämä muuttui. 

 

Parantaessaan Jeesuksen ei tarvinnut olla edes kosketusetäisyydellä. Sadanpäällikkö luotti siihen, että pelkkä sana riittää. Ja niin kävi, palvelija parantui. Ehkäpä tämä lohduttaa meitä nyt, kun koronan taka ei voida kirkossa järjestää rukouspalvelua. Jeesus voi vastata pitkän matkan päässä lausuttuihin rukouksiin yhtä voimallisesti kuin lähellä rukoiltuihinkin. Toki tuntuisi hyvältä kertoa jollekin rukouspyyntönsä ja kuulla, kun toinen rukoilee puolestani. Mutta Jeesuksen näkökulmasta rukouksen kuulemisen ja vastauksen kannalta etäisyys ei ole ongelma.

 

Pietarin anopin kuume vaikuttaa aika pikku vaivalta verrattuna vaikkapa pahojen henkien vaivaaman miehen tapaukseen. Jeesukselle mikään vaiva tai juttu ei ole liian pieni tai liian iso ja vaikea. Jeesus tahtoo, haluaa ja voi auttaa. 

 

Onko sinulla tänään joku erityinen asia tai sairaus, johon odotat Jeesuksen vastaavan? Voit nostaa sen avoimella kämmenellä Jeesuksen eteen ja sanoa vaikka näin:

”Jeesus, kiitos että sinä rakastat minua. Sinä tiedät tilanteeni, asiani, sairauteni, tarpeeni. Tule ja auta. Minä odotan sinun apuasi!”

 

Tämän päivän luvussa on monta tuttua, paljon siteerattua kohtaa. Tällaiset tutut kohdat lukee helposti liian nopeasti pysähtymättä. Tulee olo, että tiedän tämän. Ehkäpä tänään kannattaa kuitenkin pysähtyä ja kuulostella, mitä joku tuttu kohta voisi tälle päivälle merkitä?

 

Minä jäin miettimään ihan tuota luvun alkua. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi…Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?…” Matt 7:1-5. Miten helposti huomaankaan toisten virheet. Vaikkapa sellaiset pienet arkipäivän jutut, joita toinen tekee. Vaikkapa omenankannan jättäminen pöydälle. Eihän se iso juttu ole, mutta pistää silmään ja ärsyttää. Ja samaan aikaan lojuvat omat tavarani pitkin huushollia. Ne ei minun silmääni iske eikä minua haittaa. Puhumattakaan isommista asioista ja laajemmassa mittakaavassa. Kuinka helposti näen toisen tai toisten virheet ja mittaan ja luokittelen heidät sen mukaan. Ja näin olen leimannut toiset, tuominnut heidät mielessäni jonkinlaisiksi. Joko kelvollisiksi tai kelpaamattomiksi. Tähän minulla ei ole oikeutta eikä lupaa. 

 

Asenteeni ja ajatukseni kaipaa oikaisua. Että sydämeni kovuus sulaisi ja näkisin jokaisen ihmisen Jumalan luomana ja rakastamana, Jumalan kunnioittamana yksilönä. Nähdä jokaisessa sen Jumalan kuvan, joksi jokainen meistä on luotu ja kutsuttu. Että myös itseni voisin nähdä Jumalan silmin. Jeesuksen eteen on nyt hyvä pysähtyä ja kuulostella Häntä. 

 

Tämän tiistain teemaksi minulle nousi Jumalan huolenpito. Matt 6:25-34. Olen kertonutkin siitä, että olen hyvä huolehtimaan. Enkä tarkoita tällä pelkästään positiivista asiaa. Osaan murehtia ja pelätä. Ehkäpä sinäkin? Olemme kyllä samassa veneessä vaikkapa opetuslasten kanssa, kun he olivat huolissaan ja peloissaan myrskyn keskellä veneen keikkuessa ja Jeesuksen vain nukkuessa. Matt 8:23-27.  Huolehtiminen on luottamuksen puutetta, epäuskoa. Joskin hyvin inhimillistä.

 

Olen opetellut luottamusta elämän aallokossa. Myrskyn tullessa yritän muistuttaa itselleni sitä, miten hyvin Jeesus on aikaisemmat myrskyt rauhoittanut. On selvitty, on tullut tyyntä. Asiat on järjestyneet, Hän on auttanut. Hän on pitänyt hyvää huolta. Tai tartun johonkin raamatun lupaukseen, lukien sitä uudelleen ja tai toistaen sitä mielessäni. Joskus etsin raamatusta niitä  ”omia kohtia”, joiden kautta Jeesus on aikaisemmin rohkaissut. Joskus rukoilen ääneen Jeesusta, muistuttaen häntä lupauksistaan. Ääneen sanominen on muuten aika tehokasta. 

 

Viime aikoina olen usein toistanut mielessäni myös tämän luvun yhtä jaetta. ”Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Matt 6:27. Tämän jakeen äärellä tulee olo, että ”näinhän se on” tai ”jo järkikin sen sanoo”. Toki voin murehtia ja huolehtia vaikka kuinka paljon, mutta mitä se auttaa? Ei mitään, vie vain ilon tästä päivästä ja kuluttaa voimat. Parempi luottaa Jeesukseen ja hänen huolenpitoonsa. Tilanteessa kuin tilanteessa. 

 

Jeesus, kiitos huolenpidostasi – myös tänään.

 

ps Tässä luvussa Jeesus opettaa Isä meidän – rukouksen. KohtaamisPaikassa on tänä syksynä ollut opetussarja Isä meidän -rukouksesta. Voit kuunnella sen Youtube kanavalta KohtaamisPaikka Jyväskylä