Jaakobin suvussa oli pitkä perinne yhden lapsen suosimisessa. Aabraham suosi Iisakia, Iisak suosi Esauta ( ja Rebekka Jaakobia !) ja Jaakob suosi Joosefia. Jaakobin kohdalla ei ollut kuitenkaan kyse pelkästään Joosefista, vaan myös hänen äidistään. Jaakobin pojat olivat syntyneet neljälle eri naiselle, mutta vain Joosef ja Benjamin olivat syntyneet Raakelille, joka oli Jaakobin alkuperäinen ja ilmeisesti ainoa rakkaus. Rakel ja Lea kilpailivat Jaakobin suosiosta jo ennen lasten syntymää ja heidän asenteensa varmasti välittyivät myös heidän pojilleen.
Tämän taustan valossa ei ole ihme, että Jaakobin perheessä veljeskateus oli kirjaimellisesti murhaavaa. Ajattelen, että poikien viha kohdistui oikeasti heidän isäänsä, mutta sen myöntäminen olisi ollut heille liian vaikeaa, joten he suuntasivat sen helpompaan kohteeseen eli Joosefiin. Se oli helpompaa siksikin, että Joosef sai niin paljon etuoikeuksia.
Joosefin vaikuttimia voi kyllä pohdiskella. Hänen unensa tuntuivat muista perheenjäsenistä kerskumiselta, mutta ehkä hän vain raportoi ne sellaisina kuin hän ne oli nähnyt. On tosin huomattava, että kun hän kertoi niistä, hän oli jo 17-vuotias. Sen ikäisen pitäisi jo ymmärtää, miltä tuollaiset kertomukset toisista tuntuvat, joten hän oli ainakin melkoisen naiivi. Veljiinsä nähden Joosefilla oli kuitenkin yksi ilmeinen etu: hän oli koko elämänsä saanut olla isänsä rakkauden ja ihailun kohteena. Tiedämme nykyään, että tämä antaa lapselle mahdollisuuden hyvään itsetuntoon. Joosef oli persoonaltaan huomiota herättävän eheä. En usko, että tämä ominaisuus vain pulpahti häneen, kun hän pohdiskeli elämäänsä kaivossa ollessaan. Uskallan jopa ajatella, että se saattoi olla yksi syy lisää sille, miksi veljet vihasivat häntä niin paljon. Joosef oli liian täydellinen kilpakumppani, joten heillä oli entistä vähemmän mahdollisuuksia saada isältään huomiota.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että veljesten vaikuttimia on helppo ymmärtää. Siitä huolimatta heidän tekonsa oli aivan kammottava, eikä sitä voi mitenkään perustella. En ajattele, että tämä kaikki oli osa Jumalan suunnitelmaa, vaikka tietenkään en voi sitä varmasti tietää. Mutta en siis usko, että Jumala vain päätti lähettää Joosefin Egyptiin ja käyttää häntä pelastamaan Israel nälkäkuolemalta. Sen Hän olisi voinut tehdä monella muullakin tavalla. 400 vuotta myöhemmin hän piti paljon suuremman kansan elossa hedelmättömässä autiomaassa 40 vuoden ajan. Ei, veljesten teko oli väärä ihan pohjiaan myöten. Jumala voi kuitenkin kääntää pahan hyväksi. Oleellista on se, että kohtaamme pahat asiat Hänen kanssaan. Näin Joosef teki ja siksi hän on meille niin loistava esikuva.
Päivän luvussa puhutaan viimeisten aikojen ihmisistä. Tätä kohtaa on aikojen saatossa käytetty usein sen osoittamiseen, että nyt ne viimeiset ajat ovat tulleet, koska meidän aikamme ihmiset ovat juuri sellaisia kuin tässä kuvataan. Minua näissä puheissa on aina vaivannut se, että yleensä nämä kauheat lopunajan ihmiset ovat ”niitä toisia”, joista sitten pyritään pysymään erillään. Kun tätä tekstiä lukee, niin on kuitenkin helppo huomata, että Paavali ei tarkoittanut sitä jonkinlaiseksi kriteeriksi siitä, milloin loppu on lähellä. Hän puhui selvästi jo silloin vallitsevasta tilanteesta. Toisekseen voi olla pieni järkytys huomata, että hän puhui uskovista! ”He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman.”
Ongelman ydin ei siis ole käytöksessä, vaan jumalasuhteessa. Jos menetämme luottamuksen siihen, että Jumala on todella meidän kanssamme, niin on helppoa luisua ajattelemaan, että yritetään nyt vain edes nauttia elämästä. Sisimmältämmehän me kaikki olemme itsekkäitä.
Tämän päivän tekstien äärellä pyydän siunausta perheisiimme ja seurakuntaamme. Pyydän tuoretta rakkautta ja uskoa.
Marko