Kategoria: Luemme Raamattua

Miika 5 2. Kor. 7

Miikan kirjan luvun alku sisältää kirkoissa jouluna luettavan profetian Jeesuksen syntymästä. Profeetallinen sana on ällistyttävän tarkka. Jeesuksella on valta ja kunnia, Hän antaa rauhan, 5:3-5.

Käsittelen tällä viikolla toisen korinttilaiskirjeen loppuosan luvut. Hahmottelen kirjeen kokonaisuutta hieman, ennen kuin menen tämän päivän lukuun. Paavalin toinen kirje korinttilaisille jakaantuu kolmeen osaan. Luvuissa 1-7 Paavali kirjoittaa omasta tehtävästään, luvuissa 8-9 hän antaa ohjeet keräyksestä Juudean seurakunnan köyhille ja luvuissa 10-13 hän puolustaa omaa asemaansa apostolina.

Tämän päivän luvussa käy ilmi, että Paavali on lähettänyt Tituksen edellään Korinttiin selvittämään seurakunnassa vallitsevaa tilannetta ja heidän asennettaan Paavaliin. Paavali oli lähettänyt aikaisemmin kirjeen, joka oli saanut seurakunnassa aikaan murhetta. Murhe oli kuitenkin Jumalan mielen mukaista eli se sai aikaan muutoksen seurakunnassa. Tuo kirje ei ole säilynyt.

Paavali on hyvin henkilökohtainen tässä luvussa. Häntä olivat ahdistaneet kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut ja sisältäpäin pelot. Hän jatkaa, että hän oli masentunut, 7:6. Jumala auttoi masennuksesta yli, kun Titus toi huojentavia terveisiä Korintista. Paavali on mielestäni apostoleista ykkönen ja hän oli masentunut, ahdistunut ja peloissaan! Tämä kertoo minulle siitä, että kristittyinä meillä on lupa kokea samoja tunteita. Luvun loppuosassa korostuu ilo siitä, mitä Titus kertoi korinttilaisista. 

Paavalin suhde korinttilaisiin oli ilmeisen läheinen. Mietin sitä, että siinä on jotain samaa kuin vanhempien suhteessa lapsiin. Jos lapsilla joku asia on huonosti, niin siitä seuraa paljon huolta ja toisaalta asioiden kääntyessä parempaan ilo täyttää vanhemmankin olemuksen. 

Paavali käyttää jakeessa 15 ilmaisua, jonka mukaan Tituksen sydän lämpenee, kun hän kertoo korinttilaisista. Herra antakoon meillekin tällaista iloa siitä, mitä Jumala tekee seurakunnan keskellä kuin meille läheisten ihmisten elämässä.

Mika

Miika 4 2. Kor. 6

”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi”! Paavali muistuttaa, että toimiessamme Jumalan työtovereina ja palvelijoina, emme saa antaa loukkaantumisen aihetta kenellekään. Mahdoton tehtävä, mutta tämän periaatteen tulee antaa ohjata elämäämme kristittynä, sillä olemmehan ”Kristuksen tuoksu ja kirje”, joka on todistuksena lähimmäisillemme. Walk ja talk tulisi olla samannäköistä!

Paavalin mukaan vaikeuksia tulee olemaan monipuolisesti ja riittävästi. Fyysinen, psyykkinen , sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi joutuvat koetelluksi. Itsestä täytyy opetella pitämään huolta, jotta ei huonoilla elitavoilla ja valinnoilla ole tuhoamassa Jumalan ”temppeliä”.

Varsinkin kompromissit tämän maailman arvojen ja ihanteiden kanssa voivat viedä meidät tuhoon ja eroon Jumalasta. Ei kannata luovuttaa, sillä Jumala lupaa:” Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.”(16) Tärkeää on myös se, että ei jää huolineen yksin, vaan tulee ihmisten ilmoille ja seurakuntaan, vaikka vain netin kautta!

Juha

Miika 3 2. Kor. 5

Maallinen majamme rapistuu joka päivä vaikka emme sitä haluaisikaan. Rappeutuminen alkaa kuulemma kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen, joten siitä saakka meitä riisutaan kohtaamaan rajallisuutemme. Nyt tässä pandemia-ajassa tämä teema ja kuolema on läsnä päivittäin jokaisessa uutislähetyksessä, kun tilastoja kuolleista luetaan. Se saa varmaan aikaan mielen järkkymistä ja ehkä myös kaipuuta Jumalan puoleen ja jumalanpelkoa sekä uskovissa että ei uskovissa. Itsekin huomaan, että alun välinpitämättömyys on jo vaihtunut huoleen. Vaikka jatkuvaa tilanteen seuraamista olen ryhtynyt jo välttelemään, pandemia on asettunut taloksi! Luvussa meitä kuitenkin muistutetaan, että Jumalalla on meitä varten taivaassa ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Voimme olla turvallisella mielellä.

Riittävän hyvä syy tähän turvallisuuteen on luvun loppupuolen ilosanoma, jossa kerrotaan Jumalan aikaan saamasta sovinnosta Kristuksen välityksellä. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan (18-19).

Erityiseksi tämän sovinnon tekee, että Jumala on uskonut meille sovituksen viran. Elämällämme on tärkeä tehtävä ja tarkoitus! Saamme olla Jumalan työtovereina ja Kristuksen lähettiläinä mukana maailman lähetyksessä jakamassa ilosanomaa lähellä ja kaukana.

Juha