Kategoria: Luemme Raamattua

Aam. 8

Edellisen  luvun lopussa oleva näky luotilangasta ja tämän luvun alussa oleva näky kypsistä hedelmistä liittyvät yhteen.  Luotilankaa käytettiin siihen, että rakennuksilla saatiin seinät suoraan. Jotain oli siis Israelissa pahasti vinossa. Ja hedelmät kertoivat, että aika oli nyt kypsä ja asialle tullaan kohta tekemään jotain.

Aamoksen kirjan sanoma tulevasta onnettomuudesta ja tuomiosta on raskasta luettavaa. Tiedämme, että sen kovat sanat toteutuivat myöhemmin aika tavalla kirjaimellisesti.  Olen kuitenkin edelleenkin sitä mieltä, että kyseessä ei ollut mikään uutiskatsaus tulevaisuudesta. Tarkoitus oli varoittaa ihmisiä ja kutsua heitä  takaisin Jumalan luo. 

Aamos myös profetoi siitä, että tulee aika, jolloin ihmisillä on Jumalan sanan nälkä. Tämän voi käsittää monella tavalla, mutta ajattelen, että yksi mahdollisuus tulkita tätä on se, että siinä vaiheessa Israelissa ei ollut enää profeettoja. Ihmisillä ei ollut ketään, jolta pyytää ohjausta elämänsä ongelmiin. On huomattava, että siihen aikaan lukutaito oli harvinainen, kirjojen omistamisesta puhumattakaan, joten ihmisillä oli vaikea hankkia tietoa omin päin. He olivat sen varassa, mitä joku toinen heille kertoi ja opetti. Synagogiakaan ei tainnut siinä vaiheessa vielä olla, joten vaihtoehtoja oli harvassa. Vaikka profeettoja oli ollut joskus raskasta kuunnella, niin ilman heitä he olivat täysin tyhjän päällä. Tämän ajatuksen äärellä muistuttelin mieleeni Jeesuksen sanoja kuulemisesta. On tärkeää, että otamme Jumalan puhetta vastaan niin, että se saa kasvaa meissä hedelmää.

1. Kor. 12

Meidän ja Aamoksen aikalaisten tilanteet eroavat siinä, että emme ole Jumalan sanan kuulemisessa toisten ihmisten varassa. Paavalin opetus armolahjoista on virkistävä tuulahdus Vanhan Testamentin synkkien tunnelmien jälkeen. Paavali haluaa, että korinttilaiset tietävät Pyhän Hengen lahjoista. Tämähän tapahtuu juuri sen jälkeen, kun hän oli moittinut heitä jakaantumisesta puolueisiin ja väärästä tavasta viettää ehtoollista.  Aamoksen sanoja käyttääkseni heillä oli Jumalan sanan nälkä.  Tämä ilmaushan on meidän puheessamme usein positiivissävyinen, mutta tässä tilanteessa kyse on puutostilasta. Hengellinen aliravitsemustila paljastui heidän käytöksestään ja asenteistaan. Korinttilaiset tarvitsivat ohjausta ja sen vuoksi armolahjat olivat välttämättömiä. Armolahjat sanana saattaa siis johtaa meitä hieman harhaan. Ne toki ovat ”lahjoja”, eli ne annetaan meille ilmaiseksi, eivätkä ne kerro saajan hengellisestä tilasta. Mutta kuten Korinttilaiskirjeen asiayhteys kertoo, ne eivät ole mitään kivoja lisiä, jotka tekevät elämästämme jännittävämpää. Ne ovat korvaamaton osa seurakuntaelämää ja niitä tarvitaan erityisesti silloin, kun tilanne on vaikea, kuten Korintissa oli. 

Korinttilaisilla oli taipumusta jakaantua kuppikuntiin. Kenties juuri tästä syystä Paavali korostaa armolahjojen ja palvelutehtävien moninaisuutta.  Tämä merkitsee sitä, että kaikki ovat tarpeellisia ja myös sitä, että kukaan ei pärjää yksin. Kun erilaiset ja eritaustaiset ihmiset palvelevat toinen toisiaan, voi tapahtua suuria asioita. Tätä mekin tarvitsemme tässä ja nyt. Rukoillaan siis yhdessä, että Pyhän Hengen lahjat saisivat tilaa ja voisivat toimia vapaasti meidän seurakunnassamme.

Marko

Aam. 7

Tässä luvussa on kolme näkyä, joista kahdesta tiedetään, että ne eivät toteutuneet. Aamos nimittäin rukoili kansansa puolesta ja sanotaan, että Jumala katui ja perui odotettavissa olevat kauheudet. Minusta tämä opettaa meille paljonkin profetian merkityksestä. Usein se on kutsu parannukseen, mutta se on myös kutsu rukoukseen. Jumala ei lähetä profetiaa tyydyttääkseen meidän tiedonjanoamme, vaan Hän haluaa tehdä meistä työtovereitaan.

Aamos joutui puheittensa vuoksi kuninkaan epäsuosioon. Jerobeam oli perustanut Beteliin Jerusalemin temppelin kilpailijan. Hän ei halunnut olla riippuvainen Juudasta. Hän ei  myöskään halunnut olla riippuvainen Herrasta ja Betelissä palvottiin härkäpatsasta. Ymmärtääkseni Jerobeam onnistui näissä hankkeissaan, mutta lopulta hänen valitsemansa tie vei tuhoon. Aamoksen kirja osoittaa, että häntä kyllä varoitettiin, mutta hän ei halunnut kuunnella. Rukoilen meille vastaanottavaisempaa mieltä.

1. Kor. 11

Paavali antaa ohjeita kokoontumisia varten. Puhutaan pään peittämisestä ja ehtoollisen vietosta. Mitä tulee tuohon edelliseen, niin on todettava että nykyään tuota tapaa noudatetaan yleisesti vain ns. perinteisissä kirkkokunnissa, jos niissäkään. Ajat ovat muuttuneet,  tätäkään lausetta ei nykyään moni mukisematta allekirjoittaisi: ”Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi”.  Vaikka minulla on siis tämän tekstin kanssa vaikeuksia, silti minusta tuntuu, että sitä kannattaa kuunnella.  Ajattelen, että esimerkiksi ”luonto” merkitsee tässä sitä mitä sen ajan ihmiset ajattelivat ”luonnostaan”. Jos seurakunnassa olisi toimittu tätä vaistomaisesti oikealta tuntuvaa tapaa vastaan, niin juopa seurakunnan ja muun yhteiskunnan välillä olisi tarpeettomasti kasvanut.

Kuvaus Korintin seurakunnan ehtoollisen vietosta tuntuu hurjalta: ”toinen on nälissään ja toinen juovuksissa”.  Kuten Paavali kertoo, niin kyse on tässä kuulopuheista. Voi siis olla, että asiaa on liioiteltu.  Tässä ei voi olla miettimättä sitä, miten eri tavalla nykyään vietetään ehtoollista. Jos siihen aikaan homma saattoi mennä överiksi mässäilyksi, niin tuntuu että itse olemme menneet minimalismissamme toiseen ääripäähän. Meidän tavassamme kyllä selkeästi korostuu ajatus siitä, että kyse on aivan erityisestä Jeesuksen asettamasta ateriasta. Myös yhteys korostuu, mutta jakamisen kanssa on vähän niin ja näin. 

Kaikkinensa päivän teksti kehottaa meitä yhteyteen, Tämä on hyvä rukousaihe tänään.

Marko

Aam. 6

Tässä luvussa varoitetaan väärästä itsevarmuudesta ja ennustetaan tulevaa onnettomuutta.  Väärä itsevarmuus johtaa muiden sortamiseen ja yleiseen epäoikeudenmukaisuuteen. Jäin miettimään, että ovatko hyvät ajat sitten ihmisille pahaksi, jos ne kerran johtavat moraaliseen rappeutumiseen? Jos lukua lukee tarkasti, niin huomaa, että ongelmien taustalla on kuitenkin ihmisten ylpeys. Itse asiassa ajat eivät olleetkaan niin hyvät kuin luvun alkupuolen kuvauksessa annetaan ymmärtää, koska naapurivaltiot oli kukistettu ja sota kolkutteli jo ovella. Ylpeys kuitenkin sai aikaan ”ei koske minua”-asenteen.

Päivän luvussa on tämä merkillinen kohta:

Sukulainen … kysyy siltä, joka on talon perällä: ”Onko luonasi vielä joku?” Tämä vastaa: ”Ei ketään enää.” Silloin toinen varoittaa: ”Ole hiljaa!” – sillä Herran nimeä ei ole hyvä mainita.

Tässä siis kuvataan tilannetta, jossa talosta ovat kaikki kuolleet. Ei ole enää ketään jäljellä. Miksi sitten käsketään varomaan Herran nimen lausumista? Voisiko tässä olla lupaus siitä, että tällaisessa kauheassa tilanteessa Jumala on kuitenkin paikalla lohduttamassa surevia.

1. Kor. 10

Paavali varoittaa epäjumalien palvelemisesta. Se, että hän joutuu tästä ylipäätään kirjoittamaan, kertoo siitä, että seurakunnassa oli vastakääntyneitä ihmisiä. He olivat kohdanneet Jeesuksen, mutta vanhat tavat olivat vielä tiukassa. Epäjumalien palveleminenhan ei siihen aikaan ollut pelkästään jokaisen henkilökohtainen asia, vaan elimellinen osa kreikkalaisten elämää ja kulttuuria.

Tosiasiassa Paavali siis suosittelee lukijoitaan luopumaan ainakin osittain omasta kulttuuristaan. Hän ei siis pyydä ihan vähän, mutta siihen on hyvä syy. Epäjumalien palvonta ei ole irrallinen tapa, vaan siihen liittyy aina myös kokonainen maailmankuva. Kreikkalaisten jumalat olivat julmia ja pikkumaisia ja niiden oikkujen perässä juokseminen olisi ollut monessa mielessä täysi vastakohta Jeesuksen seuraamiselle. Tämä voi tuntua meistä itsestään selvältä, mutta onhan meillä omatkin sokeat pisteemme. Jos tästä tekstistä nimittäin kaivaa ytimen esille, niin siitä löytyy kehotus välttämään seuraavia asioita:

• Meidän ei pidä himoita pahaa
• Älkäämme antautuko siveettömyyteen
• Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä
• Älkää liioin nurisko

Nämä asiat ovat meille huomattavasti paljon tutumpia kuin suoranainen epäjumalien palveleminen.  Niitä harrastaessamme emme välttämättä edes huomaa, että ne ovat seurausta siitä, että olemme omaksuneet arvoja ja asenteita, jotka vetävät meitä pois Jumalan luota. Meille ne ovat osa normaalia arkea, samalla tavalla kuin epäjumalat olivat korinttilaisille osa tavallista elämänmenoa. Onneksi Jumala on suuri ja voimme ottaa vastaan tämän tekstistä löytyvän lupauksen:

”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Marko