Kategoria: Luemme Raamattua

Joona 1

Joona on merkillinen profeetta. Yleensä ottaen Vanhan Testamentin profeetat olivat valmiita laittamaan itsensä likoon. Joona ei edes yritä, vaan lähtee suinpäin pakoon, mikä tietysti on varsin typerä ajatus. Tästä huolimatta hän saa hyvää aikaan kaikkialla. Tässäkin luvussa kerrotaan, kuinka merimiehet nöyrtyivät Herran edessä, kun he tajusivat, että Hän oli myrskyn takana. 

En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella? Kenties Joonan kirjan yksi sanoma on se, että Jumalan suunnitelma toteutuu meistä riippumatta. Me voimme kuitenkin joko olla siinä mukana tai taistella sitä vastaan. Joka tapauksessa Joona on helposti samaistuttava hahmo kaikessa inhimillisyydessään. On lohduttavaa nähdä, että huolimatta hänen uppiniskaisuudestaan, Jumala silti käytti häntä.

1. Kor. 15

Tässä luvussa Paavali tulee esittäneeksi yhden tärkeimmistä todisteista Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta:

 

Siihen aikaan oli siis vielä elossa lähemmäksi viisisataa ihmistä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Jeesuksen. Tämän uutispommin Paavali vain mainitsee, joten se oli selvästi Korinttilaisille tunnettu tosiasia. Myös kaikki Jeesuksen kuolemaan liittyvät yksityiskohdat, kuten ristiinnaulitseminen, hautaaminen ja ylösnousemus kolmantena päivänä olivat  jo yleistä tietoa tässä vaiheessa.  Tämä kirjehän oli kirjoitettu noin parikymmentä vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, joten kyse oli silloin vielä lähihistoriasta. Jeesuksen ylösnousemus ei siis ollut jotain, joka sepitettiin myöhemmin, jotta saataisiin omalle sanomalle lisää uskottavuutta.

Jeesuksen ylösnousemus on minun mielestäni selkeästi kristinuskon tärkein opinkappale. Jos Jeesus on noussut kuolleista, siitä seuraa kaikki muukin. Jumala on silloin ilman muuta olemassa, Jeesus on silloin varmasti Jumalan Poika ja tie Hänen luokseen ja niin edelleen. Toisaalta, jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, niin mikään muukaan Häneen liitetyistä väitteistä ei voi olla totta. Näin Paavalikin sanoo: ”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” 

Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että kuolema on voitettu. Tämä on näin korona-aikana hyvä muistutus ja varma toivo. Hyvää pääsiäistä!

Marko

Obadja

Obadjan lyhyt yhden luvun mittainen kirja koostuu kahdesta osasta. Ensin ennustetaan tuomiota Edomille ja sitten luvataan siunausta Israelille. Rivien välistä voi lukea, että ollaan sellaisessa historiallisessa tilanteessa, jossa Israel on jo valloitettu, mutta Edom on vielä säästynyt.

Edomin synti oli se, että se ei ollut auttanut Israelia vaikeana aikana. Tämä on mielenkiintoinen ajatus sikäli, että tiedämme Israelia koskeneen hävityksen tapahtuneen Jumalan sallimana. Minulle tämä kertoo siitä, että vaikka ajattelisimmekin toisten ihmisten kärsivän omaa syytään, niin silti Jumala haluaa meidän auttavan heitä. Jos jätämme heidät oman onnensa nojaan, niin itse asiassa tuomitsemme heidät. Mutta vain Jumala näkee sydämeen asti ja vain Hänellä on oikeus tuomita.

1. Kor. 14

Tässä luvussa summataan kahden edellisen luvun sanoma: ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” Armolahjat ja rakkaus ovat siis sidoksissa toisiinsa. 

Miksi profetoimista pidetään arvokkaampana kuin vaikka kielilläpuhumista? Kun asiaa ajattelee rakkauden näkökulmasta, asia on selvä. Kielilläpuhuja rakentaa itseään, mutta profetoija seurakuntaa. Kielilläpuhumiseen keskittyminen on myös sikäli vaarallista, että se helposti johtaa vertailuun. Jopa Paavali puhuessaan asiasta käyttää tällaista kieltä: ”Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa.” Profetian kanssa tilanne on siinä mielessä toinen, että profetoidessa oikeastaan lahjan saa sen vastaanottaja. Profetian antaja on ”vain” välikappale. Kaikki lahjat ovat kuitenkin tarpeellisia ja Jumala on antanut ne meille hyvästä syystä ja käyttöä varten.

Seuraava lause on yksi lempikohtiani Raamatussa: ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta.” Tämän näyn äärellä pyydän Jumalalta, että kokoontumisemme enenevässä määrin toteuttaisivat sitä. 

Marko

Aam. 9

Tämän luvun alussa on muistutus siitä, että Jumalaa ei pääse pakoon. Yleensä kun Raamatussa puhutaan tähän sävyyn,  kyse on myönteisestä asiasta. Jumala on aina meidän kanssamme, olimmepa missä tahansa. Tässä tekstissä on kuitenkin kyse Jumalan tuomiosta. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, mitä Daavid teki kun hän sai valita Jumalan ja ihmisten tuomion välillä: ”Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä (2. Sam 24:14). ”

Synkkien sanojen jälkeen sävy vaihtuu myönteisemmäksi. Israel joutuu kyllä koville, mutta joitakin kuitenkin pelastuu. Ja myöhemmin valtakunta rakennetaan uudestaan. Sanomaltaan tämä muistuttaa Ilmestyskirjan kuvauksia sota-ajoista. Niissä on järjestään sama sanoma: Suurenkin hävityksen keskellä Jumala rajoittaa pahaa niin, että jäännös jää aina jäljelle. Näihin toivoa täynnä oleviin näkymiin Aamoksen kirja päättyy.

1. Kor. 13

Tässä luvussa oleva rakkauden ylistys on Paavalin mielestä ”tie, joka on verrattomasti muita parempi parhaimpien armolahjojen tavoitteluun”. Noilla sanoillahan edellinen luku loppui.  Paavali sanoo siis, että rakkaus on tie. Se on väylä ihmisten luo, mutta myös tapa tavoitella Jumalan lahjoja. Itse ajattelen, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakkaus kertoo meille, mitä lähimmäisemme tarvitsevat. Koska Jumala on rakkaus, niin lähimmäistemme tarpeet ovat samalla myös vihje Jumalan suunnitelmista.

Luvun yksi suuri teema on, että armolahjat, ihmeet ja voimateot eivät ole mitään ilman rakkautta, joka lopulta on se suurin ihme. Jopa itsensä uhraaminen vääristä vaikuttimista käsin on hyödytöntä. Uskon, että Paavali tässä myös muistelee omaa historiaansa. Hän oli ennen kohtaamistaan Jeesuksen kanssa nähnyt paljon vaivaa,  mutta motiivina oli ollut viha eikä rakkaus.

Usko, toivo ja rakkaus. Siinä on kolme asiaa, joita ei voi teeskennellä. Tai voi, mutta tulos on usein pahempi kuin alkuperäinen tilanne. Nämä ovat myös kaikki suhteellisen helppoja asioita pienille lapsille ja hankalampia meille aikuisille. Emme voi siis suorittaa näitä asioita, vaan ne täytyy ottaa vastaan Jumalalta, joka niitä meille mielellään tarjoilee. Sen sijaan voimme kyllä raivata esteitä näiden asioiden tieltä. Ja on hyvä muistaa, että rakkaus on myös valinta, usein vieläpä aika arkinen sellainen. Kuitenkin varmaan yksi suurimpia esteitä rakkaudelle on se, että ei ole itse kokenut sitä. Loppujen lopuksi, kun Jumala lahjoittaa meille rakkautta, Hän tekee sen rakastamalla meitä ja näin ikään kuin täyttää varastomme, joista voimme ammentaa muillekin. Tässä luvussa Paavali siis kertoo meille myös siitä, millainen Jumala meillä on.

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,  ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Minulle nämä upeat sanat kertovat siitä, että rakkaus on vastalääke sille, että olemme niin kovin keskittyneitä tarkkailemaan itseämme. Toki näiden sanojen väärinymmärtäminen voi merkitä myös vääränlaista itsensä kieltämistä ja kurjailua. Kun motiivina on rakkaus, niin se tekee myös itselle hyvää. 

Tämän tekstin äärellä on luontevaa pyytää tällaista rakkautta omaan elämäämme ja seurakuntaamme.

Marko