Kategoria: Luemme Raamattua

1. Kun. 10

Kun olin nuori, niin kuulin opetusta siitä,  että Saban kuningatar oli etiopialainen. Nykyään ilmeisesti ollaan sitä mieltä, että Saba sijaitsi nykyisen Jemenin alueella. Se oli tärkeiden kauppareittien varrella ja se kenties selittää ne tuotteet, jotka kuningatar toi Salomolle. Minusta on mielenkiintoista, että kuningatar nimenomaan halusi tavata Salomon hänen viisautensa vuoksi. Ehkäpä viisaus on harvinaisempaa kuin vaikkapa rikkaus.

Tämä saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta en ole kovin vaikuttunut Salomon viisaudesta. Niin sanottu Salomon tuomio tuntui kyllä lähes yli-inhimilliseltä, kun kuulin sen ensimmäisen kerran lapsena, mutta vastaavia psykologisia pelejä kaikki vanhemmat sortuvat pelaamaan lastensa kanssa silloin tällöin. Tässä luvussa viisaus tulkitaan kyvyksi selittää arvoituksia. Se on siis enemmän yleistä älykkyyttä kuin todellista taitoa elää oikein. Ihminen, jolla on tällaista viisautta, voi tehdä vaikutuksen muihin ja samaan aikaan elää todella tyhmästi. Tämä näkyi myöhemmin Salomon elämässä selvästi. Tässä luvussa hän on kuitenkin vielä huipulla ja tavallaan oman valtakuntansa tärkein brändi. 

Tämän luvun äärellä jouduin miettimään pitkään sen opetuksia. Onko Salomo esikuva hyvässä vai pahassa, vai molemmissa? Tutkin tätä asiaa ja huomasin, että tämä kysymys jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä hän on esikuva nöyrien rukoustensa ja temppelin rakentamisen vuoksi. Toiset taas arvostelevat häntä huikentelevaisesta elämästä ja esimerkiksi siitä, että hänellä oli useita vaimoja, joiden omat tavat ja uskomukset saivat Salomon horjumaan Jumalan palvelemisesta. Itse kallistun kuitenkin ajattelemaan niin, että minun tehtäväni ei ole jakaa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Salomo oli hyvin inhimillinen ja hänen elämässään oli hyviä ja huonoja asioita. Siksi hänen elämänsä toimii sekä esikuvana, että varoituksena.

Joh. 7

Tässä luvussa puidaan vielä edellisessä luvussa tapahtunutta halvaantuneen miehen parantamistapausta. Jeesusten veljiä tuntuu kiusaavan se, että Jeesus ei tehnyt sitä ja vastaavia ihmeitä julkisesti vaan usein yksityisesti. He halusivat kai mainetta itselleenkin. Tulkitsen tämän niin, että veljet kyllä tiesivät Jeesus pystyvän tekemään isoja tekoja. Miksi sitten luvussa sanotaan, että hänen veljensäkään eivät uskoneet häneen?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Usko yliluonnolliseen ei ole sama asia kuin usko Jeesukseen. Ei, vaikka yliluonnolliset asiat olisivat Jeesuksen tekemiä. Kyllähän fariseuksetkin uskoivat, että Jeesus oli parantanut halvaantuneen miehen, mutta silti he halusivat tappaa hänet. Usko Jeesukseen syntyy, kun vastaanotamme hänet.  Jeesuksen omat sanat sanovat tämän parhaiten:

Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”

Marko

1. Kun. 9

Tässä luvussa kerrotaan näennäisen satunnaisia tapahtumia Salomon hallituskaudelta. On hurjaa nähdä kuinka hallitsijat käytännössä pitivät hallitsemaansa aluetta yksityisenä omaisuutenaan.  Siksi myös valtioiden väliset suhteet olivat sama asia kuin niiden hallitsijoiden väliset suhteet.  Myös valtioiden rajat olivat häilyviä. Salomo vain lahjoittaa Hiramille kaksikymmentä kaupunkia ja Farao taas Salomolle Geserin alueen.

Itse näen tässä merkkejä siitä, että Salomo on lipumassa väärään suuntaan. Hän jäljittelee naapuriensa tapoja, eikä oikein selkeästi taida muistaa, että hänelläkin on Herra.  Jumala varoittaakin häntä juuri tästä asiasta. Vastavirtaan kulkeminen vaatii aktiivista ponnistelua, mutta Salomo oli pikkuhiljaa vain jättäytymässä virran vietäväksi.

Joh. 6

Ruokkimisihme kerrotaan jokaisessa evankeliumissa, joten se selvästi koettiin hyvin merkittäväksi asiaksi. Itse ajattelen, että se oli Jeesuksen julkisen  toiminnan kulminaatiopiste. Viimeistään silloin ihmiset alkoivat nähdä hänet mahdollisena messiaana ja myös kuninkaana. Johanneksen evankeliumi kertoo, että ruokkimisihmeen varsinainen sanoma jäi ihmisiltä tajuamatta. He ajattelivat sen kertovan ennen kaikkea Jeesuksen kyvyistä ja potentiaalista mahdollisena hallitsijana. Jeesus korostaa, että ruokkimisihme kertoi hänestä itsestään. Se ei ollut niinkään esimerkki siitä mihin hän pystyi vaan kuva siitä kuka hän on. Hän on elämän leipä ja tarjoaa itsensä meille. Ja samalla tavalla kuin muutamasta leivästä ja kalasta riitti kaikille, niin Jeesuskin riittää.

Luvussa on paljon teologista pohdintaa joka on osin vaikeaselkoistakin. Pääsanoma on kuitenkin selvä ja se laittaa meidät taas pohtimaan suhdettamme häneen. Jeesus on elämän lähde ja hän voi ja haluaa antaa sen kaikille jotka ovat valmiita ottamaan hänet vastaan. Kysymys kuuluukin, että haluammeko me?

Marko

1. Kun. 8

Salomo rakensi temppelin Jumalan huoneeksi. Tietenkään Salomo ei oikeasti ajatellut, että Jumala asuu temppelissä. Hänhän sanoi sen rukouksessaan: ”Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat – miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!” Siitä huolimatta tämä luku osoittaa sen, kuinka konkreettisesti temppeli miellettiin Jumalan olinpaikaksi. Jumala ”muutti” temppeliin, kun liitonarkku kannettiin sinne. Tästä lähtien kaikki rukoukset osoitettiin temppelin suuntaan. Kun Vanhassa Testamentissa sanotaan, että jotain tehtiin ”Herran edessä”, niin se tästä lähtien tarkoitti, että se tehtiin temppelissä.

Jumalan kirkkaus täytti temppelin vihkiäisjuhlassa. Se osoitti, että Herra hyväksyi tämän järjestyksen ja tulihan se esille muutenkin. Minulle temppeli on inkarnaation esikuva.  Jumala tulee temppelissä maan päälle. Tässä vaiheessa ei vielä ihmiseksi, mutta kuitenkin rajalliseen ja äärelliseen paikkaan.

Joh. 5

Johanneksen evankeliumin ensimmäisissä luvuissa kiistellään jatkuvasti Jeesuksen valtuuksista. Juutalaisia oppineita ei kiinnostanut se, että joku parani, vaan se, että tapahtuiko se oikein. Tavallaan ymmärrän tämä ajatuksen. Kyllähän pahakin voi naamioitua hyväksi, ainakin väliaikaisesti.  Mutta tämänpäiväinen kertomus on kyllä sellainen, että minun on todella vaikea sietää Jeesuksen vastustajien alkuperäistä närkästymistä. Jos joku on ollut halvaantuneena lähes neljäkymmentä vuotta, niin kuka jaksaa nillittää jostain vuoteen kantamisesta. Itse olisin vain iloinen siitä, että niin pitkä kärsimys vihdoin päättyi. Sitä paitsi Jeesus ei millään lailla tehnyt asiasta numeroa. Hän vain halusi auttaa.

Joka tapauksessa asiasta nousi kiista ja sen ytimessä oli se, että saako Jeesus parantaa sapattina. Minä tulkitsen tämän niin, että oikeasti kiisteltiin siitä, että kuka ylipäätään saa päättää, mitä sapattina saa tehdä. Juutalaiset eivät suoraan väittäneet tietävänsä asiaan vastausta, joten he olivat valinneet minimalistisen linjan: tehdään niin vähän kuin mahdollista, jotta ei ainakaan rikota käskyä. Jeesus sitä vastoin ilmoitti suoraan tietävänsä että parantaminen, Jumalan työn tekeminen, on ilman muuta sallittua, koska itse Jumalakin teki niin. Ei ihme, että seuraava kysymys oli, että millä oikeudella Jeesus väitti tietävänsä sellaisia asioita. Jeesuksen vastaus oli yksinkertaisesti se, että hän on niin läheisessä yhteydessä Jumalan kanssa, että hän ei vain tiedä, vaan peräti näkee, mitä Jumala tekee. Ja tekee sitten itse niitä samoja tekoja.

Jos tämä nyt jotain kertoo, niin ainakin sen, että Jeesuksen puheet eivät olleet ihan tavallisen keskivertokansalaisen väitteitä. Häneen ei kerta kaikkiaan voi suhtautua neutraalisti. Tässäkin joudumme valitsemaan. Otammeko Jeesuksen vastaan vai torjummeko hänet?

Marko