Kategoria: Luemme Raamattua

Julkaistu

Joos. 23, 2 Kor. 11

Joos. 23

Joosua oli johdattanut kansaa uskollisesti ja saavuttanut tehtävänsä päätökseen. Nyt hän sanoi kansalle hyvästit ja antoi viimeiset ohjeensa. Kansalla ei enää olisi yhtä selkeää johtohahmoa, vaan heidän tuli seurata Jumalan antamaa lakia vanhimpien, päämiesten ja pappien johdolla.

Hyvin harva kansa on säilynyt pitkien aikojen yli. Usein kansojen tuho ei tapahdu äkillisesti, vaan yleisempi syy on sulautuminen osaksi muita kansoja. Erityisesti suurvallat ovat olleet taitavia sekoittamaan vallattujen alueiden väestöä omaan kansaansa. Kun eri kulttuureista tulevat ihmiset menevät naimisiin ja saavat lapsia, lapset omaksuvat usein molempien kulttuurien tapoja. Monesti tämä voi olla rikkaus.

Joosuan ajan Kanaanin alueella kulttuuriin kuului kuitenkin epäjumalien palvontaa, lasten polttamista elävänä uhreiksi, siveettömyyttä ja muuta moraalittomuutta. Jos israelilaiset olisivat kasvattaneet lapsiaan tällaisessa ympäristössä yhdessä muiden kansojen kanssa, he olisivat helposti pitäneet näitä tapoja Jumalan palvonnan rinnalla hyväksyttävinä.

Erottautumalla muista kansoista Israel pystyi pitämään kiinni uskostaan ja välittämään sitä eteenpäin lapsilleen ja myös muulle maailmalle. Heidät oli kutsuttu olemaan valona muille kansoille. Muukalaiset, jotka liittyivät Israelin kansaan, omaksuivat juutalaisten tavat ja heidän uskonsa.

Sekä Raamattu että historialliset kaivaukset osoittavat kuitenkin, etteivät israelilaiset noudattaneet tätä käskyä täysin. Maasta on löytynyt merkkejä muiden jumalien palvelemisesta, mikä kertoo sekoittumisen vaikutuksesta.

Kristus toi kuitenkin pelastuksen kaikille kansoille. Uudessa liitossa ei ole enää ratkaisevaa, olemmeko juutalaisia, kreikkalaisia tai suomalaisia. Pelastus on avoin kaikille, jotka turvaavat Kristukseen.

2 Kor. 11

Elli

Julkaistu

Joos. 22, 2 Kor. 10

Joos. 22

 

2 Kor. 10

Minua puhuttelee erityisesti Paavalin tapa käsitellä ylpeyttä ja asemaa. Paavali oli saanut Jumalalta tehtävän julistaa evankeliumia, ja Jumala oli hänen työnsä kautta synnyttänyt Korinttiin ja moniin muihin paikkoihin seurakuntia. Paavalin saavutukset olivat merkittäviä, ja sen voi huomata esimerkiksi siitä, kuinka suuri osa Uuden testamentin kirjeistä on hänen kirjoittamiaan.

Juuri siksi hänen sanansa Korintissa esiintyvään toisenlaiseen johtajuuteen ja ylpeyteen ovat painavia. Ihmisten omat järjenpäätelmät voivat kumota Jumalan tuntemisen, ja omia saavutuksia saatetaan käyttää mittarina, jolla muita verrataan, sen sijaan että mitattaisiin Jumalan asettamien standardien mukaan. Paavali tekee selväksi, ettei hän ylitä toimivaltuuksiaan puhuessaan Korintin seurakunnalle tiukoin sanoin, sillä seurakunnan ohjaaminen kuuluu Jumalan hänelle antamaan tehtävään. Olihan hän itse ollut perustamassa kyseistä seurakuntaa.

Tiukan kritiikin vastaanottaminen tuntui varmasti raskaalta korinttilaisista. Paavali myös vakuuttaa, ettei hän ole rohkea vain kirjeissään, vaan on valmis olemaan yhtä suorasukainen myös kasvotusten.

Paavalin asenne ei kuitenkaan ollut sellainen, että hän olisi vähätellyt omaa työtään sanomalla: “en minä ole mitään tehnyt, kaikki on Jumalan työtä.” Hän arvosti sekä omaa että muiden työtä, jota tehtiin Jumalan valtakunnan hyväksi, ja saattoi olla siitä terveellä tavalla ylpeä. Samalla hän tunnusti, että kaikki hedelmä syntyy Jumalan voimasta.

Paavali toivoo, että korinttilaisten uskon kasvaessa myös hänen työnsä heidän keskuudessaan saisi yhä laajemman vaikutuksen. Tämä haastaa myös minut. Toivon, että oppisin arvostamaan enemmän sitä työtä, jota muut tekevät Jumalan valtakunnan eteen, ja tekemään itse työtä, josta voin olla hyvällä tavalla ylpeä – Jumalaa kunnioittaen.

Elli

Julkaistu

Joos. 21, 2 Kor. 9

Joos. 21

2 Kor. 9

Tässä luvussa Paavali antaa paljon hyviä ohjeita antamiseen. Hän oli pian palaamassa Korintin seurakuntaan, joka oli saanut alkunsa hänen toisella lähetysmatkallaan. Korintti oli maakunnan pääkaupunki ja merkittävä satamakaupunki.

Aiemmassa kirjeessään Paavali kehotti korinttilaisia säästämään rahaa viikoittain, jotta he voisivat lahjoittaa Jerusalemin seurakunnalle. Ilmeisesti he olivat toimineet ohjeen mukaisesti, sillä Paavali oli kuullut tästä ja kehui heitä Makedoniassa ollessaan. Edellisestä kirjeestä oli kulunut jo noin kaksi vuotta, ja Paavali tiesi, että seuraava vierailu voisi jäädä lyhyeksi. Siksi rahojen tuli olla valmiina heti hänen saapuessaan.

On mahdollista, että osa varoista oli pankissa keräämässä korkoa tai sidottuna omaisuuteen, joten Paavali varoittaa heitä etukäteen. Parin vuoden aikana kerätyistä rahoista luopuminen olisi varmasti tuntunut raskaalta.

Antamisesta Paavali esittää useita tärkeitä näkökulmia. Jumala on siunannut meitä omaisuudella, jotta meillä olisi riittävästi tehdä hyvää. Kylvämällä paljon saamme myös niittää paljon. Lahjoittamalla enemmän mahdollistamme sen, että Jumalan valtakunnan työtä voidaan tehdä laajemmin, ja samalla autamme niitä uskonveljiä ja -sisaria, joilla on vähemmän.

Jumala siunaa antamisemme, ja sen kautta kasvamme vanhurskaudessa. Antamalla ylistämme Jumalaa ja osoitamme kuuliaisuutta Kristukselle. Paavali antaa tunnettun kehotuksen:

”Antakoon kukin, mitä sydän vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Herra rakastaa.”

Tämä kohta herättää kysymyksen: kuinka voin antaa iloisesti ja reilusti? Se muistuttaa minua antamisen syistä. Kylvän siemeniä Jumalan työhön, osoitan kuuliaisuutta Kristukselle, kasvan oikeaan suuntaan ja harjoitan kristittyjen yhteyttä. Jumala on siunannut minua sillä omaisuudella, joka minulla on, ja sen kautta voin siunata muita – ja tulla itse siunatuksi.

Elli