Tekijä: Ada Kangas

Ps. 46

“Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat” (jakeesta 7)

Viime kuukausina olen kuunnellut opetussarjaa, jossa on mm. käyty läpi erilaisia Raamatulle ominaisia kielikuvia, jotka meiltä ovat ehkä unohtuneet ja menevät helposti ohi. Yksi tyypillinen kuva on esimerkiksi meri ja erityisesti uhkaava, myrskyävä meri kuvana vaarasta, kuolemasta ja Jumalaa vastustavista voimista (esimerkiksi kapinoivista kansoista). Psalmeissa meri, syvät vedet ja virrat kuvaavat kaaosta, jota yksin Jumala voi hallita. Kuva tuli minulle konkreettisemmaksi, kun pysähdyin muistelemaan, miltä tuntuu, kun aallokko on niin voimakas, että jalat menevät alta. Vedessä on niin suunnaton voima, että ihminen on sen edessä hyvin hauras. Myrskyävän veden tyynnyttäminen oli myös Jeesuksen kohdalla osoitus hänen alkuperästään, hän oli enemmän kuin muut ihmiset.

Vastaavasti järkkymätön kallio, vuori, linna ja luja rakennus, ovat kuvia Jumalasta, turvasta joka meillä on hänessä. 

Ef. 2

“Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.”

Jumala yksin on meidän linnamme ja turvakalliomme. Jostain syystä Jumala ei kuitenkaan halua toimia yksin, vaan Hän on tehnyt kaikkensa, jotta mekin saisimme olla kivinä hänen rakenuksessaan, temppelissään, jossa Jumalan läsnäolo asuu. Me, ihmiset kaikista kansoista ja ihmisryhmistä, saamme olla mukana tarjoamassa Jeesuksesta lähtevää turvaa, rauhaa ja elämää toisille ihmisille.

Rakas Isä, mikä ikinä yrittääkään viedä minulta tänään jalat alta, sinussa olemme turvassa kaiken pauhaavan kaaoksen keskellä. Sinä olet kalliomme ja turvamme. Auta meitä olemaan ovet auki kaikille sinun lapsillesi, ettemme enää pystyttäisi uudelleen raja-aitoja, jotka sinä olet kerran kaatanut. Sinun kalliollesi on kutsuttu jokainen.

Ada

Ps. 45

“Kuningas, olet kaunein ihmisten joukossa, sinun huulesi puhuvat suloisia sanoja. Siunatkoon Jumala sinua iäti!” (jae 3)

Tämän päivän psalmi julistaa iloa ja juhlaa, johon meidätkin on kutsuttu. Pohdin, kuka on se kuningas, jolle psalmi on alunperin kirjoitettu, millainen on ollut se hääpäivä. Luulen, että kuninkaalliset häät ovat tuohon aikaan olleet väelle vähintään yhtä tärkeä spektaakkeli kuin nykyään.

Jeesus on meidän kuninkaamme, sulhanen, jonka valtaistuin “pysyy ikuisesti”. Me, seurakunta, saamme kerran tulla hänen luokseen “juhlapuvussa”, kumartua hänen eteensä. 

Olen miettinyt sitä, miksi Jumala on halunnut kautta linjan kuvata suhdettaan kansaansa, seurakuntaansa avioliiton kautta. Jumala on valinnut kaikkein voimakkaimmat ihmiselle käsitettävät kuvat heijastamaan sitä rakkautta ja läheisyyttä, jota hän tahtoo meidän kanssamme. Ajatella, miten sulhanen iloitsee morsiamestaan! Millaisella innostuksella odotetaan sitä hetkeä, kun hääpari vihdoin kohtaa toisensa.

Ef. 1

“Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (jae 23)

Rehellisesti sanottuna, kun pysähdyn ajattelemaan tätä, Jumalan suunnitelmaa seurakunnalleen, se tuntuu aivan häkellyttävältä ja menee yli ymmärryksen. Voiko tämä todella tarkoittaa myös meitä, sinua ja minua? Ja mitä sen pitäisi meille merkitä? Ehkä voisin ainakin itseäni haastaa näiden tekstien äärellä pysähtymään hieman useammin tämän ihmeellisen kuvan äärelle, antaa sen puhua elämääni. Ja myös sen sponttaanin ilon ja innostuksen äärelle, jota ne minussa herättävät! Se on luultavasti hyvä lähtökohta, vaikkei paljoa ymmärräkään.

Onneksi Paavali on sanoittanut näihin teksteihin täydellisen rukouksen. Uskon, että voimme ottaa sen myös omalle kohdallemme:

“Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa” (jakeet 17-18.)

Ada

Ps. 44

“Kaikki tämä on meitä kohdannut, vaikka emme ole unohtaneet sinua” (jae 18)

Pohdin juuri tänään tämän ajan rikkinäisyyden ja keskeneräisyyden sietämistä, onneksi yleisesti, enkä minkään kriisin seurauksena. Jotenkin inhimillisesti haluaisin ajatella, että asioiden syys-seuraussuhteiden pitäisi olla aina hyvin selkeästi nähtävissä, muu on epäreilua. Ja eihän Jumala voi olla epäreilu? Pääsääntöisesti Raamattu antaakin mielestäni kuvan hyvin johdonmukaisesta Jumalasta.

Toisaalta psalmi palauttaa mieleeni Jesajan kirjan kohdan:

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.  (Jes.55:8-9)

Myös Jeesus puhuu tästä Luukkaan evankeliumissa:

Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? (Luuk. 13:4)

Minulle nämä puhuvat siitä, että rikkinäisessä maailmassa emme voi aina hahmottaa, miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Samaistun aina tässä kohtaa alle kouluikäisiin tyttöihini, joille ahkerasti vakuutan, että olen miettinyt, että asiat menisivät heidän välillään jotakuinkin reilusti ja oikein, vaikka he eivät sitä voi joka hetkessä hahmottaa. Mikään näistä Raamatunkohdista ei anna vastausta siihen, miksi pahoja asioita tapahtuu, mutta kaikki antavat seuraavan askeleen: saan hakeutua Herran turviin.

Gal. 6

“Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään” (jae 3)

Tämä jae on aina hämmentänyt minua. Ehkä se resonoi väärällä tavalla suomalaisen mielenmaiseman kanssa, jossa toisinaan keskiössä on ihmisen itsensä mitätöiminen. Jos tämän jakeen pohjalta lähtee ajattelemaan, että voitan tämän, kun ajattelen itsestäni mahdollisimman vähän, pääsee vauhdilla hakoteille – fokus on edelleen itsessä. Minä itse olen loppuun saakka keskeneräinen ja erehtyvä, enkä voi rakentaa mitään sille, mitä itse olen. Minusta se on vapauttavaa. Sen sijaan voimme rakentaa ja kasvaa Jeesuksen asettamalle pohjalle – niillä upeilla ja mahtavilla työkaluilla, joita olemme Herralta lahjaksi saaneet! 

Jeesus, tule taas tänään elämäni keskiöön, anna minun kiinnittää katseeni sinuun. Kun olen hädässä, kun rakennan, kun väsyn, saan aina tulla luoksesi.

Ada