Tekijä: Anna

1. Moos. 16 Fil. 4

Minusta on todella surullista, kuinka heti kohdattuaan Jumalan ja saatuaan lupauksen jälkeläisistä, Abram ottaa sivuvaimon saadakseen jälkeläisen. Meille kristityillekin on ikävä kyllä tuttua, että ottaa omiin käsiin ratkaisut, kun ei näe, että ne voisivat toteutua muutoin. Tuo ratkaisu toi paljon tuskaa Abramin perheeseen. Jos Abram olisi luottanut siihen, että Jumalalle asiat ovat mahdollisia (ja että yksi vaimo riittää), asiat olisivat menneet toisin. Myöhemmin saamme lukea, että kaikesta huolimatta Jumalan Abramille antama lupaus periytyi juuri Iisakille, Sarain pojalle. Jumala piti kiinni omasta lupauksestaan silloinkin, kun Abram oli jo ratkaissut jälkeläisen saamisen omalla tavallaan. Onneksi Jumala on edelleen sama. Hän ohjaa meitä silloinkin kun olemme tehneet vääriä ratkaisuja. Hän on uskollinen ja hyvä.

Filippiläiskirjeessä on yksi minulle rakkaista Raamatun paikoista, jakeet 6-7: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.  Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Tässä ei luvata että saamme kaiken mitä uskomme tarvitsevamme. Sen sijaan meille luvataan, että Jumala itse varjelee meidät niin, että pysymme kaikissa olosuhteissa Jumalan omina. Tällöin saamme sen mikä on oikeasti tärkeää: pelastuksen! Olen itse kokenut tämän paikan todeksi monia kertoja. Kun olen sairastanut, en ole saanut terveyttä, vaan sisäisen rauhan. Kun minua nuorena vasta uskoon tulleena syrjittiin ja kiusattiin uskoni tähden, sain kokea Jumalan olevan ihan lähellä ja vahvistavan. Olin tuolloin täynnä iloa ja rakkautta, vaikka välillä itkinkin olosuhteiden vuoksi. Kun menetin omaisuuteni ja jouduin luopumaan kutsumuksestani, uskoni kesti. Tärkeää on, että Jumala ei ole kutsunut meitä kestämään yksin, vaan kantamaan toinen toistamme. Tässä luvussa se on konkreettista. Paavali on saanut Filippin seurakunnalta käytännön apua, mutta hänelle tärkeintä on ollut rinnalla kulkeminen ja yhteys. Itsekin tiedän sen. Ei muistoissa lämmitä se, että sai tarvitsemansa tavaran tai avun, vaan muisto ihmisestä, joka välitti niin että auttoi.

Anna

1. Moos. 15 Fil. 3

Jumala vahvistaa liittonsa Abramin kanssa. Jae 6: ”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” Jumala kertoo Abramille lisää tulevista tapahtumista. Abramista polveutuu merkittävä kansa, mutta he eivät valloitakaan maata heti, vaan vasta satojen vuosien kuluttua. Tämä luku vahvistaa käsitystäni Jumalasta kansakuntien Jumalana, sillä hän ei hävitä yhtään kansaa noin vain pois tieltä, vaan antaa aikaa parannuksen teolle. Vasta kun syntien määrä on täysi, on aika hävittää muut kansat pois. Sama tapahtui Nooan aikoina ja ymmärtääkseni sama on edessä lopun aikoina. Meidän ihmisten perspektiivistä vuosikymmen on jo pitkä aika pahuudelle, mutta Jumala on pitkämielisempi, antaen tässä tapauksessa reilusti yli 400 vuotta aikaa! Jos Jumala ei olisi näin pitkämielinen, niin tuskin olisikaan enää yhtään ihmistä maan päällä 😉 Toinen huomioni herättänyt asia tässä luvussa on, kuinka Jumala vastaa Abramin pyyntöön merkistä. Vaikka Abram tottelee uhraamalla eläimet, hän joutuu odottamaan pitkään vastausta, itse asiassa pimeässä ja peloissaan. Ei ole kevyt asia kertoa kansojen kohtaloista. Ajattelen, että tässä näkyi Jumalan tuska siitä, että hänen kansansa joutuu kärsimään orjuudessa ja että luvattua maata valloitettaessa hän joutuu asettumaan luomiaan ihmisiä vastaan. Jumalalla on hyvät suunnitelmat ja ihmisten pahuus tuottaa hänelle tuskaa.

Paavali opettaa samasta asiasta, joka näkyi Abramin elämässä. Usko tekee vanhurskaaksi. Paavali kertoo, että jos pisteitä keräämällä saisi pelastuksen, Paavalilla olisi pisteitä enemmän kuin useimmilla muilla. Näin ei kuitenkaan ole. Omin ansioin hankitut pisteet vain haittaavat pelastusta, koska silloin ei turvaudu enää Jumalaan. Jumalaan turvautuminen ei kuitenkaan ole sitä, että heittäisi hanskat tiskiin ja olisi surkea. Edelleen ihmisen toiminta voi näyttää ulospäin jopa samalta. Vaikuttimet vain ovat muuttuneet. En enää kerrytä pisteitä itselleni, vaan annan Jeesukselle tilaa elämässäni. Minua tämä lohduttaa, sillä kun lakkaan keräämästä ja ottamasta pisteitä vastaan, myöskään miinuspisteet eivät enää kerry. Saan kokea armon ja ilon, josta tässäkin luvussa niin paljon kerrotaan. Arvoni tulee silloin suoraan Jumalalta.

Armon ja ilon täyttämää päivää sinulle!

Anna

1. Moos. 14 Fil. 2

Tämä sota, jonka seurauksena Loot joutui väkensä kanssa vangeiksi, on ensimmäinen sota, joka Raamatussa mainitaan. Maailmanpolitiikka on aina vaikuttanut ihmisiin ja Jumala on johdattanut kautta aikojen omiaan sen pyörteissä. Ihmettelen Abramin rohkeutta kun hän lähti pelastamaan Lootia. Hän riskeerasi itsensä ja väkensä. Toisaalta hän suunnitteli hyökkäyksensä hyvin eikä tavoitellut rikkauksia itselleen. Taistelun jälkeen hän antoi kymmenykset Melkisedekille, joka on Jumalan pappi, mutta jonka pappeuden taustasta ei kerrota enempää. Hän ei ollut pappissukua, sillä Israelin kansa periytyi Abrahamin jälkeläisistä. Melkisedek on sekä pappi että kuningas. Jeesuksesta sanotaan myöhemmin, että hänen pappeutensa on Melkisedekin pappeutta. Itse en tätä täysin ymmärrä, mutta sen ymärrän, että Jumala kohtasi Abramin tuolloin ja antaessaan kymmenykset Melkisedekille, Abram antoi kunnian voitosta Jumalalle. Itse ajattelen, että antaessani omastani Jumalan kunniaksi, annan Jumalalle kunnian siitä, että hän huolehtii minusta. Omaisuuteni ei kuulu minulle, vaan Jumalalle. Kuulin jostain osuvan vertauksen, että kun Raamatussa sanotaan että palvelen Jumalaa ”koko voimallani” se sisältää myös merkityksen ”rahavaroillani” tai lompakollani.

Filippiläiskirjeessä minua puhuttelee Paavalin suhtautuminen Epafroditokseen. Arvelen, että Epafroditos koki epäonnistuneensa. Hänet oli lähetetty auttamaan Paavalia, mutta jossain vaiheessa hän olikin sairastunut ja ollut taakaksi ja hänet oli lähetettävä takaisin. Seurakuntakin saattoi nähdä hänet epäonnistujana, minkä vuoksi Paavali haluaa kääntää näkökulman. Jae 29: ”Ottakaa siis hänet Herran palvelijana iloiten vastaan”.  Jumalan silmissä yrittäminenkin on arvokasta. Itse olen lähtenyt lähetystyöhön ja joutunut palaamaan ”epäonnistuneena” monien syiden vuoksi. Paavalin sanat lohduttavat minua, sillä hän näkee yrittämisenkin kunnioituksen arvoisena.

Anna