Jes 46:13 ”Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana, olen tuonut sen lähelle teitä. Minun apuni ei ole myöhässä. Siioniin minä tuon pelastuksen, Israelille annan kirkkauteni.” Tämä jae nostaa mieleeni, kuinka Jeesus julisti myöhemmin: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle!”. Yhdistyiköhän se ihmisten mielessä myös tähän Jesajan sanaan ja tietoon, että Jumalan apu on tulossa ja pelastus koittaa? Minä arvelen niin. Opetuslapset sitten julistivat, että Jeesuksessa näin tapahtui, Jeesus toi pelastuksen. Vanha testamentti ja Uusi testamentti kulkevat käsi kädessä vahvistaen toisensa. Jumala on sama eilen, tänään ja aina!
Tituskirjeen lopussa Paavali muistuttaa siitä, kuinka me kaikki olemme olleet eksyksissä ja ymmärtämättömiä, kateuden vallassa ja himojen vietävinä. Hän nostaa katseen pois toisten synnistä. Emme saa arvioida toisia tekojen kautta, vaan armosta käsin. Meitä ei ole pelastettu, koska ansaitsimme sen, vaan armon vuoksi. Tämä johtaa hyviin tekoihin. Hyvistä teoista Paavali antaa vielä käytännön ohjeita ja sanoo vielä: ”Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi.” He ohjasivat kädestä pitäen uskoon tulleita elämään uskoaan todeksi. Jos usko ei muutu käytäntöön, se on kuin hedelmäpuu ilman hedelmää, eli täysin turhaa. Tiedän, ettei teoilla voi ostaa pelastusta, ja varommekin ahkerasti kyseistä harhaoppia. Voimme kuitenkin rohkaistua elämään hyvää tehden miettimättä sitä, että joku voi luulla meidän yrittävän ansaita pelastusta.
Jesaja 47 antaa lohduttoman kuvan siitä, mitä käy kansalle, joka ei välitä Herrasta. Babylon oli valloittaja ja hallitsijakansa. He olivat saaneet rauhassa tehdä mielihalujensa mukaan joutumatta vastuuseen. Itselle tulee tuosta mieleen länsimaat nyt. Me nautimme etuoikeuksista uskoen, ettei tästä seuraa mitään. Muualla maailmassa teetetään meille mitä ikinä vain haluamme, seuraamuksista piittaamatta. Jumala kuitenkin näkee kaiken ja tuomitsee paitsi yksilöitä, myös kansoja. Babylonille Jesaja ilmoitti tuomion tulevan aivan yllättäen. Luvussa on rinnakkain kaksi näkökulmaa. Toinen on ihmisen, jolla on elämästään kokemus, että näin on ollut aina ennenkin, ja toinen Jumalan näkökulma siitä, että kärsivällisyyden aika täyttyy, ja kohta tulee lasku kaikesta kerralla. Jos me suhteutamme toimintamme sen mukaan mitä näemme ympärillämme, toimimme ihmisnäkökulmasta käsin. Jumala on kuitenkin avannut meille oman ikuisen näkökulmansa sanassaan. Jos suhteutamme toimintamme Jumalan sanalla, etsien armoa ja totuutta, emme eksy koskaan.
Filemonin kirje on minulle rakas, sillä se näyttää Jumalan mahdollisuudet mahdottomilta tuntuvien tilanteiden keskellä. Jumalan antamalla viisaudella voi selvitä haastavista tilanteista, joita maailmassa pakostikin kohtaamme. Innostuinkin kirjoittamaan tästä pitkästi, lue jos jaksat!
Opiskelin kulttuurien tuntemusta, kun valmistauduin työhön Etu-Aasiassa. Tuolloin opin, kuinka monissa maailman kulttuureissa on kyse kunniasta ja häpeästä, sekä kuinka paljon se vaikuttaa kommunikaatioon (mm. epäsuorina ilmauksina). Minun näkemykseni mukaan Filemonin kirjeen taustalla oleva tilanne on, että orja (Onesimos) on karannut isännältään Filemonilta tuotettuaan tälle suuren tappion. Ehkä orja on varastanut rahaa tai omaisuutta rahoittaakseen karkumatkansa. Karannut orja Onesimos joko tapaa Paavalin ja tulee uskoon, tai uskoon tultuaan hakee Paavalilta apua siihen, kuinka pitäisi toimia, koska tietää tehneensä rikoksen. Paavali on tuolloin vankina, mutta saa tavata vapaasti ihmisiä. En tiedä, oliko hän vankilassa vai vartioituna kotiarestissa. Tutustuttuaan Onesimokseen paremmin, Paavali lähettää Onesimoksen mukana kirjeen tämän omistajalle Filemonille. Kirje on tärkeä, sillä karannutta orjaa kuuluisi rankaista, mutta hänestä on tullut uskon kautta veli, jota siksi halutaan armahtaa. Onesimos ei voi ilman hyvitystä palata Filemonin luo tuomatta tälle häpeää.
Orjan karkaamisen tuottaman häpeän takia orjaa rankaistiin ankarasti. Perinteisesti karannut orja pahoinpideltiin rajusti varoittavana esimerkkinä ja hänet merkittiin polttoraudalla. Orja saattoi kuolla saamaansa selkäsaunaan. Jos Filemon ei rankaisisi orjaa, se olisi heikkouden merkki ja heikkous oli häpeällistä. Kirjeessä Paavali pakottaa/antaa vetoomuksillaan Filemonille kunniallisen tavan jättää Onesimos eloon ja polttomerkitsemättä. Paavali kertoo, että haluaisi pitää Onesimoksen luonaan, mutta lähettää tämän Filemonin luo, jotta ei joudu tekemään mitään ilman Filemonin suostumusta. Jakeet 13-14: ”Pitäisin hänet kyllä mielelläni täällä, niin että hän palvelisi minua sinun puolestasi, kun olen evankeliumin vuoksi vankina. En kuitenkaan halua tehdä mitään ilman sinun suostumustasi, jotta et tekisi sitä hyvää, minkä teet, pakosta vaan vapaaehtoisesti.” Paavali siis rivien välissä selvästi pyytää, että Filemon vapaaehtoisesti antaisi Onesimoksen hänen palvelukseensa. En tiedä mitä se käytännössä merkitsi. Tarkoittiko se, että Onesimos vapautettaisiin orjuudesta ja siirtyisi vapaana evankeliumin työhön Paavalin rinnalla, vaiko siirtyisikö Onesimos Paavalin omistukseen vai antaisiko Filemon Onesimoksen töihin Paavalin luo niin, että omistajuus ei muuttuisi. Joka tapauksessa myös Onesimokselle olisi hyväksi päästä Paavalin luokse. Hänellä kun oli mahdollisesti kireät välit Filemonin kanssa. Tämä järjestely takaisi Onesimokselle paremman elämän. Onesimoksen olisi myös oltava hyvässä kunnossa tavatessaan Paavalin, joten hän säästyisi isolta selkäsaunalta. Polttomerkintääkään ei voisi tehdä, jos Onesimoksen lähettäisi Paavalin luokse, sillä merkki rajoittaisi liikkumista. Näin Filemonilla olisi myös käytännön syyt jättää rankaisu tekemättä.
Erityistä on Paavalin omakätinen vakuutus siitä, että hän itse hoitaa Onesimoksen velan, eli sovittaa rangaistuksen. Kirje on uskoakseni pätevä velkakirja omakätisen allekirjoituksen kanssa. Tiedämme, että Jeesus on esikuvamme kaikessa. Tässä onkin esimerkki siitä, kuinka Paavali uskovana toimii esikuvansa tavoin ja sovittaa toisen velat. Onhan Onesimos nyt veli Herrassa.
Koska tämä kirje on yhä olemassa, uskon, että Paavalin pyyntö täytettiin. Kirje luultavasti poisti häpeän, sillä Paavali käytännössä velvoitti Filemonin tottelemaan ja näin puolestaan kieltäytyminen olisi tuonut häpeää ja Paavalin kuunteleminen sen sijaan kunniaa. Kirjeen julkisuus tukee sitä, että Onesimoksen tapauksesta tuli ”ennakkotapaus” siitä, kuinka toimia uskoon tulleen orjan kanssa. Kirjeellä haluttiin selvästi jakaa eteenpäin kunniallinen ja viisas tapa elää uskoon tulleiden orjien rinnalla veljinä Kristuksessa, mutta kuitenkin ilman konfliktia vallitsevan järjestelmän kanssa. Kirjehän ei kaikesta huolimatta rohkaise orjia karkaamaan. Näin evankeliumin sanoma ei peity orjakiistan taakse, vaan orjuus muuttuu sydänten muutoksen kautta.
Uskoville kirje antaa esikuvan siitä, kuinka tulee olla valmis antamaan itsensä likoon uskonveljen puolesta. Uskonkin, että tämä on pääsyynä siihen, että kirjettä kopioitiin ja levitettiin eteenpäin ja se valittiin Raamattuun. Siinä näkyy vahva kuva Kristuksen sovitustyöstä ja siitä, kuinka konkreettisesti se koskee kaikkia, myös orjia. Kirje ei vastusta orjuutta, mutta se nostaa orjan ihmisasemaa ja veljeyttä Herrassa. Tämä oli tuon ajan uskoville merkittävä opetus, joka vaikutti arkeen. Orjia oli tuon ajan Rooman valtakunnassa paljon, esim. keisari Augustuksen aikoina noin joka kolmas roomalainen oli orja.
Filemonin kirjeen pohjalta me opimme, kuinka olla tukena sisarille ja veljille, jotka ovat joutuneet kestämättömiin tilanteisiin. Kristuksen rakkaus ja sovitustyö ovat konkreettinen esikuva meillekin.
Jesajan kirjan luvussa 48 Jumala tuntuu ravistelevan Israelia. Jumala käyttää samaan aikaan useita tapoja saada Israel koko sydämestään kääntymään hänen puoleensa. Tässä luvussa tulee esille koetteleminen ahdingoissa (jae 10), pitkämielisyys ja kansan säästäminen / varjeleminen (jae 9), muistutus siitä, kuinka voimallinen Jumala on (jakeet 12-13), aiempien tapahtumien ennalta kertominen (jae 3) ja uusien uskomattomien asioiden ilmoittaminen (jae 6). Uusien uskomattomien asioiden ilmoittaminen on luvun keskiössä ja tekstin huippukohta. Tämä onkin aivan uskomaton kohta, joka on johtanut mm. teoriaan siitä, että Jesaja ei ole itse kirjoittanut Jesajan kirjaa kokonaan, vaan että se on useiden kirjoittajien pitkällä aikavälillä kirjoittama (Jesajan lisäksi Deuterojesaja ja joidenkin teorioiden mukaan vielä Tritojesajakin). Itse uskon yhteen kirjoittajaan, sillä uskon Jumalan voimaan kertoa asioita ennalta, jos hän niin päättää tehdä.
Tuo Jumalan mainitsema uusi uskomaton tieto on, että juutalainen kansa paitsi karkotetaan kotimaastaan, niin myös palaa sinne. Yksityiskohtana kerrotaan, että tulee Kyyros (toisessa kirjoitusasuissa Koores) niminen henkilö, vapauttaja/pelastaja, joka kutsuu Israelin kansan pois pakkosiirtolaisuudesta takaisin omaan maahansa. Näin todella tapahtuikin 100 vuotta Jesajan kuoleman jälkeen, kun Persian kuningas Kyyros vapautti juutalaiset Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Jumalalla on todella valta ja voima. Häntä kannattaa palvella, sillä ei ole ketään Hänen vertaistaan!
Sivujuonteena mainitsen, että erikoista on, että Kyyrosta kuvataan Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi, joka toteuttaa hänen tahtonsa. Kyyros nimittäin oli viholliskansan johtaja, joka palveli epäjumalia. Minua tämä innoittaa paljon, sillä se osoittaa, että Jumala todella on kaikkien kansojen ja hallitsijoiden yläpuolella ja voi käyttää johtajia sekä rankaisemaan että siunaamaan. Kaikki maailmassa ei todellakaan tapahdu Jumalan suunnitelman mukaan, mutta siltikään Jumala ei ole vetäytynyt kauas maailmasta tarkkailemaan, vaan oikeasti vaikuttaa täällä maa päällä.
Heprealaiskirje alkaa runsailla lainauksilla vanhasta testamentista. Koska se on suunnattu juutalaisille lukijoille, jotka tuntevat kirjoitukset, heidän uskoaan vahvistetaan muistuttamalla siitä, mitä Jeesuksesta kirjoitettiin. On hyvä ankkuroida oma usko Jumalan sanaan, sillä silloin sitä ei voi kyseenalaistaa.
Jesaja 49 puhuu tilanteesta, jossa kansa on hajallaan, karkotettuna pois maastaan ja kokee, ettei Jumala muista heitä. Jumala kuitenkin vakuuttaa, ettei toivottomankaan näköiset olosuhteet tarkoita, että hän olisi unohtanut. Hän kyllä johdattaa vielä heidät takaisin ja yllättää yltäkylläisyydellä. Ilmaisu: ”Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” kiteyttää sen, kuinka Herra ei voisi unohtaa. Israel on hänelle niin tärkeä. Tämä ei kuitenkaan sulje muita kansoja pois Jumalan käsistä. Jae 6, on yksi vanhan testamentin kohdista, jotka osoittavat Jumalan alkuperäisen pelastussuunnitelman koskevan kaikkia kansoja: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka”. Voimmekin uskoa, että jokainen meistä on Jumalalle yhtä tärkeä. Sinun nimesi on Hänen kämmeneensä kirjoitettu, Hän tunsi sinut jo ennen kuin olit syntynyt!
Heprealaiskirjeessä käydään läpi kirjoituksiin perustuen sitä, että Jeesuksella todella oli valta sovittaa ihmiset Jumalan kanssa ja että Jeesus on ainoa pelastaja, jonka haltuun on annettu kaikki. Tässä muistutetaan siitä, että Jumalan suunnitelma kaikkia kansoja kohtaan näkyi kirjoituksissa: ”Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen”. Me tiedämme tavan, jolla se tapahtui. Jumalan hallintaa kaikesta ei voi vielä nähdä, mutta se on silti totta. Hänellä on jo nyt valta vapauttaa meidät ja koska häntä on koeteltu, hän kykenee auttamaan meitä, joita koetellaan.
Jesajalla on läheinen suhde Jumalan kanssa. Hän kertoo, kuinka Herra herättää hänet aamulla ja hän kuulee Jumalan tahdon. Jesajalla onkin kyky nähdä olosuhteiden ylitse. Hänen sanomaansa ei otettu vastaan hänen elinaikanaan. Sen sijaan häntä halveksittiin ja perimätieto kertoo, että hänet tapettiin julmasti kahtia sahaamalla, koska hän jatkoi julistamista. Jesaja näki Jumalan todellisuuden ja tiesi, ettei jäisi häpeään, vaikka häntä vainottiin. Herra lahjoita meille samaa läheisyyttä, uskoa ja kestävyyttä!
Heprealaiskirje varoittaa sydämen paaduttamisesta. Me olemme ihmisinä samanlaisia kuin vuosituhansia sitten. Ihmiset kovettivat sydämensä Jesajan julistaessa, ja meillä on sama vaara vielä tänä päivänäkin. Nykyään sanotaan että ”tämä aikakausi on kova” tai ”maailma on kova”. Ei tarvitse uskoa Jeesukseen nähdäkseen mitä seuraa, kun sydämet kovetetaan. Onneksi on olemassa keino varjeltua kovuudelta: läheisyys hyvän Jumalan kanssa.
Jesajan tässä luvussa on ihania kohtia: ”Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi”, ”Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen” ja ”Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.” Näiden välissä on kuitenkin hurjia kohtia, joita harvemmin luetaan. Jesajan kirjassa hyvyys, pyhyys ja tuomio kulkevat käsikädessä. Me lainaamme usein niitä kohtia, jotka puhuvat rakkaudesta ja pelastuksesta ja muista ihanista asioista ja hyppäämme yli pelottavat ja ankarat tuomiota julistavat kohdat. Eikö tämän epäoikeudenmukaisen maailman keskellä kuitenkin kannattaisi tuoda julki koko kokonaisuus. Mikään ei lohduta vääryyttä kokenutta ihmistä niin paljon, kuin tieto siitä, että väärintekijä joutuu tilille. Jumala ei olisi hyvä ja pyhä, ellei hän olisi myös tuomari ja tuomion toimeen panija. Meidän on aika tutustuttaa ihmisiä Jumalaan, joka ei ainoastaan rakasta, vaan jolla on valta ja voima. Jumalaan, joka takuulla käyttää voimaansa oikeudenmukaisesti, kun aika koittaa.
Heprealaiskirje puhuu myöskin tulevasta. Kirjoittaja kirjoittaa ihanasta lepopaikasta, joka meitä odottaa. Hän varoittaa uskovia, ettei yksikään saa jäädä taipaleelle. ”Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” Meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Jeesuksessa saamme armon, kun vain tunnustamme tarvitsevamme sitä!
Tämä Jesajan luku on niin täynnä profetioita ja lupauksia, että se mykistää. Jumala puhuu paitsi kansan tuomisesta pois pakkosiirtolaisuudesta, myös Jeesuksen sovitustyöstä ja tulevista tapahtumista, jotka meilläkin ovat vielä edessä. Ihania lupauksia!
Heprealaiskirjeessä puhutaan Jeesuksen pappeudesta. Jeesus on paitsi kuningas, myös pappi. Melkisedek mainitaan juuri tämän vuoksi. Melkisedekin nimi tarkoittaa: ”vanhurskauden kuningas” ja hänen kerrotaan olevan Salemin kuningas eli ”rauhan kuningas”. Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Abraham antoi kymmenykset sotasaaliistaan Melkisedekille, joka on psalmin 110:4 mukaan pappi ikuisesti. Lisää Melkisedekistä kerrotaan Heprealaiskirjeessä luvun 7 alussa. Melkisedek ei ollut Aaronin jälkeläinen, mutta silti hän oli Jumalan valitsema pappi. Sama koskee Jeesusta. Jeesuksen pappeus on tärkeää, sillä papin tehtävä on luoda yhteyttä Jumalan ja ihmisten välille, sovittaa meidät Jumalan kanssa. Kirjoittaja pohjustaakin juutalaisille pyhien kirjoitusten kautta, millä perusteella Jeesuksella oli valta avata meille yhteys Jumalan kanssa, sovittaa kaikkien pahat teot kertakaikkisesti. Kirjoittaja toteaa vielä, että on kurjaa joutua käymään läpi perusasioita. Hänen mielestään kuulijoiden olisi pitänyt kasvaa uskossa niin paljon, että he voisivat jo opettaa muille Jumalan totuuksia. (Sivumainintana sanottakoon, että Raamatussa nousee toistuvasti esille teema siitä, että juutalaiset on erityisesti valittu viemään evankeliumia kansoille. Odotan innolla mitä siitä seuraa, kun he lopulta kansakuntana ottavat Jeesuksen vastaan messiaanaan.) Meillekin tämä sana on ajankohtainen. Meitä ei ole kutsuttu ainoastaan itse uskomaan, vaan myös oppimaan lisää, kasvamaan uskossa ja jakamaan oppimaamme eteenpäin.
Anna