Tekijä: Esteri

Sananl. 9

”Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua. Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä, opeta hurskasta, ja hän oppii lisää.” (Jakeet 8-9) Päivän raamatunkohdassa on erittäin mielenkiintoisia ja ajankohtaisia ajatuksia neuvomisesta ja ohjaamisesta, kritiikin vastaanottamisesta. Kuten taas huomaamme, ihmisillä on ollut samoja haasteita jo tuhansia vuosia sitten. Mitä voisimme siis oppia näiden ikivanhojen sanojen äärellä?

Minusta teksti tekee selväksi sen, että kritiikin vastaanottaminen on taito. Näyttäisi siltä, että kyseessä on taito, joka on opittavissa, sillä tekstin mukaan sen omaksuminen riippuu muista asioista: viisaudesta ja hurskaudesta. Kritiikin vastaanottaminen ei puolestaan onnistu ihmiseltä, joka on omahyväinen. Voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että jos ihmisellä on viisauden tuomaa nöyryyttä, ei epätervettä arvottomuuden tunnetta tai nöyristelevää asennetta, vaan aitoa oman paikkansa ymmärtämistä suuren ja monimutkaisen maailman keskellä, on hän valmiimpi hyväksymään sen, että hän on keskeneräinen? Ehkä näistä lähtökohdista käsin hän kokee realistista ja vilpitöntä halua tulla paremmaksi ja kasvaa.

Minä en ole tästä tosiaankaan mikään malliesimerkki. Saatan ottaa kritiikin hyvin henkilökohtaisesti, erityisesti jos kyseessä on asia, jossa tiedän ihan oikeasti olevani huono. Näin ollen olen käyttänyt elämässäni paljon aikaa pohtien sitä, miten kritiikin voisi antaa kaikista hedelmällisimmässä muodossa. Olen päätynyt uskomaan hampurilaispalautteeseen: kaksi sämpylää symboloivat sitä, että pitää aloittaa hyvillä asioilla sekä lopettaa niihin, mutta välissä saa olla prosentuaalisesti pienempään osaan jäävä kehittämisen ja kritiikin pihvi. Saattaa kuulostaa siltä, että haluaisin meidän käsittelevän toisiamme liiaksi silkkihansikkain, joten vakuutan, etten ole sitäkään mieltä. Niin kurjaa kuin se onkin, niin joskus täytyy kylmästi antaa potkut, erota poika- tai tyttöystävästä, laittaa toiselle peili jne. Mutta jopa näissä vaikeissa tilanteissa uskon siihen, että ihmisen ei tarvitse olla tyly ollakseen jämäkkä. 

Sekä kritiikin vastaanottaminen että antaminen ovat taitolajeja. Pyydetään niihin apua Jumalalta, sillä ne ovat asioita, joita tulemme kohtaamaan tässä elämässä jatkuvasti.

Matt. 28

Esteri

Sananl. 8

Sananlaskujen kahdeksas luku jatkaa viisauden ylistämistä monenlaisilla kielellisillä tehokeinoilla. Tänään kiinnitin huomioni erityisesti jakeisiin 30-31: ”Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.” Eikö kuulosta aika hassulta? Viisaus leikkii, katselee ihmislapsia ja on Jumalan ilo jo ennen aikojen alkua.

Mitä tämä voisi tarkoittaa käytännössä? Mieleen tuli, että ehkä tämä voisi korostaa, miten viisaus ei todellakaan ole vain nojatuolissa istuvien, piippua tupruttelevien ikäihmisten yksinoikeus (tosin väärinkäsitysten välttämiseksi alleviivaan, että viisaus kuuluu myös heille). Näiden tekstien pohjalta voisi ajatella, että yhtä lailla monet ei-stereotyyppiset viisauden kuvat voivat olla täynnä viisautta: lapsi, joka rakentaa maailman ilman mitään itsekritiikkiä. Kikattavat teinitytöt, jotka antavat itselleen luvan nauraa oudoille asioille. Kehitysvammainen nuori, joka tulee halaamaan varauksetta tuttuaan, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Kaikki tämä pitää sisällään viisautta: vilpitöntä uteliaisuutta, ehdotonta rakkautta, kiitollisuutta.

Aikamedian toimittaman Sana elämään -kommentaariraamatun mukaan on mahdollista, että Paavali ja Johannes viittasivat näihin sanoihin kuvaillessaan Kristuksen läsnäoloa maailman luomisessa. Kohdat ovat Kolossalaiskirje 1: 15-17 ja 2:2-3 sekä Johanneksen ilmestys 3:14. Kukin voi tutkia näitäkin kohtia ja miettiä, voisiko Sananlaskuissa olla tässä kohden messiasviittaus.

Matt. 27

Esteri

Sananl. 7

”Sano viisaudelle: »Sinä olet sisareni», kutsu ymmärrystä ystäväksesi. Silloin varjellut toisen vaimolta, vieraalta naiselta, joka viekoittelee.” (Jakeet 4-5) Mielestäni Sananlaskuissa on merkillepantavaa, että hyvän ja menestyksekkään elämän takaajana (oli mittari mikä tahansa) pidetään kerta toisensa jälkeen viisautta ja viisauteen pyrkimistä. Mitä viisaus oikeastaan on ja miten siinä voisi kehittyä?

Isto Ruoppila (2015) kirjoittaa, että viisauden perustana oletetaan olevan useita tekijöitä, kuten joustava ja kiteytynyt älykkyys, luovuus, avoimuus uusille kokemuksille, sosiaaliset taidot, itsesäätely, eettinen arvosuuntautuminen sekä kohtuullinen itsearvostus. Lisäksi Ruoppila mainitsee voimakkaan halun oppia elämästä ja itsestä. Lista saattaa tuntua masentavalta, jos useimmat meistä tunnistavat olevansa ainakin toisinaan välinpitämättömiä, passiivisia, epävarmoja sekä sosiaalisesti lahjattomia. Mikä avuksi, jos sisimmässään toivoisi kasvua kohti viisautta, mutta näkee lähinnä omat vajavuutensa? 

Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä, luvussa 1, jakeessa 24 sanotaan näin: ”Kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” Minä ymmärtäisin niin, että usko Kristukseen ei tarkoita oikeutta ajatella, ettei ihmisen kannattaisi ja tulisi pyrkiä myös Ruoppilan kuvailemaan viisauteen. Ruoppilan kuvailema viisaushan pitää sisällään Jumalan mielen mukaisia asioita, kuten oikeanlaisen lähimmäisyyden sekä arvostuksen Jumalan luomaa maailmaa kohtaan. Olisiko pointti siis se, että usko Kristukseen vapauttaa meidät ajattelemasta, että viisaus olisi jotain kaukaista ja tavoittamatonta, jota kohti meidän täytyy ponnistella yksin ja epätoivoisesti? Jos pointti olisi siinä, että Jumala antaa voiman ja tarvittavat tilaisuudet henkilökohtaiseen kasvuun? Että Jumala järjestää tiellemme oikeita ihmisiä opettamaan meitä. Että jokainen meistä voi sisimmässään luottaa siihen, että olemme täydellisen rakastettuja, hyväksyttyjä ja varjeltuja, kun Jeesus on kuollut puolestamme ja sitoutunut olemaan kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka. Ehkä näistä lähtökohdista käsin voimme todella kasvaa syvälliseen viisauteen.

Ihan lopuksi vielä ote Pekka Simojoen lastenlaulusta Yksi plus yksi: ”Joku on viisas / niin kuin presidentti / tai professori yliopiston / Mutta viisaampi voi olla Maija tai Pentti / kun aarre Taivaassa hänellä on!”

Ruoppila, I. 2015. Vanhuus. Artikkeli oppikirjassa Ihmisen psykologinen kehitys. PS-kustannus.

Matt. 26

Esteri