Tekijä: Heikki

5. Moos. 33

Tässä luvussa on Mooseksen viimeiset sanat – ja ne ovat siunaus. Ei enää muistutuksia tai uhkauksia vaan siunaus. Erityisesti mieleen kannattaa painaa jakeen 27 alku: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.” Jumala on isompi ja meidän murheemme pienempiä kuin yleensä tulemme ajatelleeksi.

Mark. 10

Bartimeuksen (tai Bartimaioksen nykyään) tarina on yksi niistä, jonka muistan jo pyhäkoulun flanellikuvista. Yksi yksityiskohta kuitenkin selvisi minulle vasta aikuisena: Bartimaios on ensimmäinen ihminen, joka sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi. Miksi sillä on merkitystä? Daavidin kuningassuku hallitsi aikoinaan Israelia ja ”Daavidin poika” oli voimakas poliittinen viesti, joka tarkoitti että tämä sokea mies tunnusti Jeesuksen kuninkuuden ja asettui ainakin jollain tasolla Rooman hallintavaltaa vastaan. Kun ohikulkijat alkoivat hyssytellä, he eivät ehkä niinkään halunneet varjella Jeesusta häiriöiltä vaan koko kansaa kapinasyytteeltä.

Miksi Bartimaios ei sitten suostunut hiljenemään? Hänellä ei ollut mitään menetettävää. Hän oli sokea ja täysin toisten almujen varassa, ei hänen elämänsä voisi millään tavalla muuttua ainakaan huonommaksi. Riskinotto kannatti ja mies muistetaan vielä 2000 vuotta myöhemminkin. Miten on meidän riskinottokykymme laita? Onko meillä niin paljon menetettävää taloudellisesti ja sosiaalisesti, että olemme mieluummin hyssyttelijöiden joukossa?

Heikki

5. Moos. 32

Luku 32 on se laulu, jonka Jumala edellisessä luvussa käski Mooseksen opettaa kansalle. Jumala tiesi valmiiksi, että israelilaiset luopuvat hänestä kun heillä alkaa mennä hyvin luvatussa maassa. Jumala sanoi, että tämä laulu on todiste: sitten kun heillä menee huonosti, tämä laulu kertoo miksi näin on käynyt. Lauluhan pysyy mielessä ja siirtyy muuttumattomana sukupolvelta toiselle paljon paremmin kuin suorasanainen teksti.

Mark. 9

Jämähdin heti luvun alkuun, missä Jeesus on kirkastusvuorella Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa. Miksihän Jeesus otti seuraansa vain osan opetuslapsista? Ja miksi juuri nämä kolme? Ja liittyykö myöhempi ”kuka meistä on suurin” keskustelu tuohon samaan? Seuraavassa luvussahan on vielä sellainen tilanne, jossa Jaakob ja Johannes suoraan pyytävät Jeesukselta paikkoja hänen vierestään. Nousikohan Jeesuksen valinta veljeksillä ns. päähän.

Varmaan on ainakin niin, että tämä kolmikko nousi apostoleista johtajiksi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Varmaan siellä oli mukana väärääkin pyrkyryyttä, mutta myös vilpitöntä halua muuttaa maailmaa. Luulen, että kirkastusvuori oli osaltaan valmistautumista tuleviin haasteisiin. On tärkeää, ettemme ole kateellisia toisille siitä, miten Jumala tuntuu heidän elämässään toimivan. Jumala tietää tasan tarkkaan, mitä me itse kukin tarvitsemme ja hän rakentaa tulevaisuutta ehkä kymmenien vuosien päähän antaessaan meidän kohdata niin siunauksia kuin vaikeuksiakin.

Heikki

5. Moos. 31

Tässä luvussa on yksi merkittävimmistä kapulanvaihdoista Raamatussa, kun Israelia vuosikymmenet johtanut Mooses luovuttaa johtajan paikan Joosualle. Tuossa vaiheessa Joosuakin oli jo kulkenut Mooseksen rinnalla kymmeniä vuosia ja oli nähnyt varmasti kaikki samat ihmeet kuin Mooseskin. Silti on jotenkin jännä, että Joosualle toistellaan yhä uudelleen: Ole vahva, ole luja, ole rohkea. Mooses evästi Joosuaa näin ja Jumala sanoi samaa. Kun muutaman päivän kuluttua pääsemme Joosuan kirjaan, huomaamme nuo samat sanat sielläkin useaan kertaan. Oletan, että Joosua tarvitsi sitä. Ehkä hän oli niin tottunut kulkemaan Mooseksen perässä, että ajatus johtovastuun ottamisesta jännitti. Toisaalta hän myös tiesi, että edessä olisi monta tiukkaa taistelua ennen kuin koko luvattu maa olisi vallattu, joten pieni pelko oli ehkä aiheellistakin. Rohkaistaan mekin toisiamme, kun Jumala kutsuu meitä uusiin hommiin!

Mark. 8

Jakeesta 27 alkaa hiukan erilainen jakso evankeliumissa. Tähän saakka on kerrottu paljon erilaisista ihmeistä, joita Jeesus teki ja muutamista vertauksista ja opetuksista. Tämän jälkeen Markus ei kuvaa enää kuin muutaman ihmeen. Käännekohtana on keskustelu, jossa Jeesus kysyy suoraan opetuslapsilta kuka hän heidän mielestään on. Kun opetuslapset ymmärtävät Jeesuksen henkilöllisyyden, Jeesus siirtyy puhumaan omasta ja opetuslasten tulevaisuudesta. Jeesus siis tavallaan vie oppilaitaan ja kansanjoukkoja vähitellen pienin askelin kohti lopullista päämäärää. Jos Jeesus olisi aloittanut julistamalla ensimmäisenä suureen ääneen olevansa messias, hänet olisi joko kivitetty jumalanpilkasta tai jätetty kokonaan huomioimatta, sillä vähän päästä nousi muutenkin esiin hourupäitä, jotka väittivät olevansa messiaita.

Tätä meidän on syytä miettiä nykyäänkin. Jos kirkosta vieraantuneelle nykyihmiselle ensimmäisenä sanotaan ”usko Jeesukseen, ettet joudu helvettiin”, viesti todennäköisesti kaikuu kuuroille korville. Mutta jos onnistumme pienin askelin viestimään, että Jeesus on meille tärkeä ja ihmiset vaikkapa näkevät jonkin rukousvastauksen omin silmin, Jeesuksen persoona alkaakin kiinnostaa aivan toisella tavalla.

Heikki