Tekijä: Heikki

Hes. 4 Matt. 18

Hesekielin neljäs luku on vaikeatulkintaista tekstiä. Historiallinen tietämys auttaisi varmasti tekstin avaamisessa, mutta koska minulla sitä on aika vähän, niin nostan esille sen yhden ajatuksen, joka tekstistä nousi. Jumala antaa Hesekielille ohjeet syödä tietyllä tavalla, ja nämä ohjeet symboloivat Jerusalemin tulevaa ahdinkoa. Laittaako Jumala Hesekielin tuntemaan empatiaa? Profeettahan voisi ihan hyvin vain saarnata ihmisille heidän synneistään ja niistä seuraavista rangaistuksista, mutta sen sijaan Hesekiel näyttää joutuvan tilanteeseen, jossa hän kokee tuskan, josta tulee profetoimaan. Olisiko siinä esimerkki meillekin? Ei pelkästään kertoa ihmisille, mitä synnistä seuraa, vaan myös itkeä ja kulkea heidän rinnallaan silloin, jos synnin seuraukset satuttavat heitä?

Matteuksen evankeliumin kahdeksastoista luku on kokonaisuudessaan yksi lempilukujani Raamatussa. Ensiksikin Jeesus selittää monista eri näkökulmista, miten Jumala ei halua meistä kenenkään eksyvän. Olemme kuin lapsia tai lampaita, joita Jumala haluaa vetää yhteyteensä. Toiseksi Jeesus antaa myös tärkeitä kehotuksia seurakuntaelämään: meidän tulisi aina lähestyä toisiamme kunnioituksella ja herkkyydellä. Miksi muuten Jeesus kehottaisi juttelemaan ensin kahden kesken ja sitten vasta ylemmillä tasoilla? Kolmanneksi Jeesus antaa upean vertauksen armon suuruudesta. Mies, joka ei olisi koko elämänsä työllä voinut maksaa takaisin, sai anteeksi, mutta ei voinut armahtaa toista, joka oli hänelle velkaa maksettavissa olevan summan. Tämä on kohta, jonka edessä me kaikki olemme nöyriä. Me emme anna anteeksi, me emme ajattele toistemme parasta, emmekä rakasta. Mutta kun kristittyinä tiedämme, miten hirvittävän paljosta meitä on armahdettu, aukeaa sydämemme toivottavasti näkemään koko ajan enemmän ja enemmän sen, että armo antaa elämän. Niin suhteessa Jumalaan kuin toisiin ihmisiin. Eikä näitä kahta voi erottaa toisistaan.

Esteri

Hes. 3 Matt. 17

”Kukapa menee, jos me emme mee? Ja kukapa tekee, jos me emme tee?” lauloi Jippii-kuoro aikoinaan. Hesekielin kolmas luku pitää sisällään samoja teemoja. Jumala sanoo Hesekielille, että Hän vaatii Hesekielin tilille niiden ihmisten tuhosta, joita Hesekiel ei kehota kääntymään pois synnistä. Kuulostaa aika rajulta, eikö totta? Mutta toisaalta, ehkä tämä vain alleviivaa tärkeällä tavalla sitä, miten ihmisten ei tulisi jäädä tumput suorina odottelemaan Jumalan ihmeitä suoraan taivaasta, vaan todella kääriä hihat ja toteuttaa lähetyskäskyä omalla kohdallaan. Jumala on jostain syystä nähnyt hyväksi antaa meille tällaisen tehtävän ja kun Hän myös lupaa meidät siihen varustaa, niin mitäpä tässä turhaan odotellaan. Kukapa menee, jos me emme mee?

Matteuksen evankeliumin puolella puhutaan siitä, miten opetuslapset eivät kyenneet ajamaan pahaa henkeä ulos pojasta. Jeesus sanoo sen johtuvan siitä, ettei opetuslapsilla ollut tarpeeksi paljon uskoa. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmeiden edellytys on riittävä usko? Jeesushan myös teki ihmeitä vähiten siellä missä Häneen vähiten uskottiin. En suoraan sanottuna tiedä. Mutta voisiko olla niin, että ihmeiden paikka on siellä, missä niille ollaan ”valmiita”? Missä usko on jo riittävän vahva, jotteivat ihmeet tule uskon tärkeimmäksi perustaksi? Ihmeet sekoittavat ihmisen elämän ja pään tarvittaessa hyvinkin tehokkaasti, joten on tärkeää, että uskon peruspalikat ovat paikallaan. Jos vähäuskoisen kautta tapahtuisi kauheasti ihmeitä tai Jumala käännyttäisi ei-uskovaiset muutamalla kosmisella tempulla, niin eikö sekasorto olisi melko lailla valmis? Ihmeillä vahvistetaan Sana, ei toisinpäin.

Esteri

Hes. 2 Matt. 16

Hesekielin toisessa luvussa Jumala kutsuu Hesekielin profeetaksi. Jumala rohkaisee Hesekieliä moneen kertaan profetoimaan siitä huolimatta, että kansa, jonka keskelle Hesekiel joutuu, on uppiniskaista ja Jumalalle uskotonta. Jumala vakuuttaa: ”He tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta.” Ehkä tämän rohkaisun tarve on säilynyt 2020-luvulle asti. Meidän tulisi muistaa, että Jumalan kirkkautta tai kunniaa ei vähennä lainkaan se, vaikka kaikki eivät uskoisikaan. Ihan sama vaikka koko maailma huutaisi Jumalaa vastaan, kristityllä on silti suuri ilo ja etuoikeus levittää evankeliumia ja rakastaa lähimmäistään.

Matteuksen evankeliumin kuudennessa luvussa Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Mitä Jeesus tähän sanoo? ”Tätä ei ole sinulle ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Ihmiselle on hyvin luontaista ajatella, että usko pitää synnyttää itse, esimerkiksi järkiperusteluilla, hengellisillä kokemuksilla, rukouksella tai asennoitumisella… Mutta oikeastaan usko syntyy siitä, kun Taivaallinen Isä avaa sydämemme Jeesukselle. En tiedä, miksi näin ei käy jokaisen ihmisen kohdalla. Se on yksi teologisesti haastavimpia kysymyksiä. Mutta siihen olen oppinut luottamaan, että usko ei ole niinkään jotain, mitä meidän pitää itse puristaa itsestämme (vaikka väkisin). Usko on sitä, että ymmärrämme Taivaallisen Isämme kutsun, lakkaamme taistelemasta vastaan ja annamme Hänen hoitaa loput.

Esteri