Snl. 25, Luuk. 19

Snl. 25 Luuk. 19

13 Kuin jääkylmä juoma elopellolla

on luotettava lähetti herralleen:

hän palauttaa tämän hervonneet voimat.

Tästä päästään ilman suurta aasinsiltaa omaan mieliaiheeseeni, eli johtajien tukemiseen. Kun joitakin vuosia sitten pohdiskelin tätä omaa ”näkyäni” ja lueskelin Raamattua, oli itse asiassa aika yllättävää, miten paljon Raamatussa on asiaa johtajien (tai yleisemmin toisten) tukemisesta – alkaen vaikka siitä, että Eeva luotiin Aatamille avuksi ja kaveriksi. 

On kamalaa, että yksilökeskeinen aikamme saa meidät kuvittelemaan, että elämässä ylipäätään pitäisi pärjätä yksin. Ja erityisen kamalaa on, että tuo ajatus valtaa alaa myös pastoreiden ja muiden hengellisten johtajien mielessä. Ei nykyaikaisen johtajan paikka ole norsunluutornissa lähettelemässä sieltä paperilappuja (tai twiittejä) alamaisilleen vaan toisten joukossa esimerkkiä näyttäen ja toisia auttaen. Eikä yhteisön jäsenten (vaikka seurakuntalaisten) tehtävä ole naureskella johtajan virheille ja yrittää kampittaa tätä, vaan rohkaista, auttaa ja tukea mahdollisuuksien mukaan. Ja palauttaa tämän ”hervonneet voimat”. 

17 Älä ehtimiseen käy ystäväsi luona,

muuten hän kyllästyy ja alkaa karttaa sinua.

Ei ole varmaan korona-aikaan ollut monellakaan liikaa vieraita… Tämä jae kuitenkin hymyilyttää kerta toisensa jälkeen. Salomo oli aika hyvin elämässä kiinni ja tiesi, että sosiaalisuutta voi olla liikaakin.

24 Parempi katolla taivasalla

kuin talossa toraisan vaimon kanssa.

Hymyilyttävistä jakeista puheen ollen… Salomolla kyllä oli sekä taloja että vaimoja. Liekö heistä monikaan uskaltanut haastaa riitaa kuninkaan kanssa, mutta ehkä Salomokin oli ehtinyt saada ihmissuhdekokemusta nuoruudessaan. Vakavasti puhuen päivän aiheesta: me tarvitsemme toinen toisiamme, tehdään siis kaikkemme sen eteen että lähimmilläkin ihmisillämme olisi hyvä olla!

Heikki

Snl. 24, Luuk. 18

Snl. 24 Luuk. 18

6 Viisas suunnitelma auttaa sodassa,

hyvät neuvonantajat tuovat menestyksen.

Välillä itsestäni tuntuu, että olemme jotenkin hukanneet sen mahdollisuuden, että asioita voisi pohtia yhdessä. Tämä on ehkä sukua sellaiselle yksilökeskeiselle ajattelulle, että elämässä on pärjättävä yksin. Työelämässäkin voi olla liian korkea kynnys pyytää apua, etteivät työkaverit saisi tietää, etten osaakaan tätä. Työpaikallani puhuttiin joskus ”puolen tunnin säännöstä”: ellei ongelma ole ratkennut puolessa tunnissa itse selvittämällä ja googlettamalla, kannattaa kysyä kaverilta. On parempi käyttää 10 min toisen aikaa kuin tuhlata puoli päivää löytämättä ratkaisua. Ehkä samaa periaatetta voisi käyttää muuhunkin elämään? Ainakin merkittäviä ratkaisuja voisi olla hyvä pohtia yhdessä jonkun toisen kanssa, voisipa vaikka rukoillakin asian puolesta.

21 Pelkää Herraa, poikani, ja kuningasta.

Vältä niitä, jotka hankkivat kapinaa,

Läpi Raamatun kulkee sama periaate: Jumala on ykkönen ja häntä tulee totella ennen kaikkia muita. Äärimmillään tämä voi tarkoittaa kansalaistottelemattomuutta, kuten vaikkapa Danielin (Dan. 6:11) tai Pietarin ja kumppanien tapauksessa (Apt. 5:29).

Mutta, samaan hengenvetoon tuo periaate jatkuu: kunnioita paikallista hallintoa ja lakeja. Tämän jakeen voi ajatella ehkä myös niin, ettei meidän pidä muutenkaan ”keikuttaa venettä” vaan pikemminkin pyrkiä luomaan ympärillemme vakautta, yhteisymmärrystä ja rauhaa. Autuaita ovat rauhantekijät (Matt. 5:9), eivät rettelöitsijät.

Heikki

Snl. 23, Luuk. 17

Snl. 23 Luuk. 17

5 Kun kiinnität katseesi rikkauteen,

se on jo poissa:

se on saanut siivet

ja lentänyt taivaalle kuin kotka.

Olemme menossa Salomon sananlaskuissa, joten tämä oppi periytyy tuon ajan nähtävästi rikkaimmalta mieheltä, mikä antaa sanoille lisää painoarvoa. Ei omaisuus tietenkään huono juttu ole, mutta se ei saa olla ykkösenä tavoiteltavien asioiden listalla! Tuohon aikaan vihollinen saattoi yhtenä päivänä tulla ja ryövätä kaiken kullan, nykyään saattaa mennä konkurssiin juuri se yritys, jonka pörssiosakkeita on eniten salkussa. Omaisuus ei ole ikuista, ihmisten sielut ovat. Siksi sijoitus lähetysjärjestöön tai seurakuntaan voi olla pitemmällä tähtäimellä kestävämpi vaihtoehto.

22 Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän,

älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi – tämä oli jo kymmenessä käskyssäkin. 

31 Älä katsele viinin hehkuvaa punaa,

älä katso sen välkettä maljassa.

Helposti se valahtaa kurkusta alas,

32 mutta perästäpäin se puree kuin käärme,

iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.

Sananlaskuissa on mainiosti sanoitettu asioita ja ilmiöitä, jotka ovat nykyäänkin tuttuja. En usko, että lasi viiniä – tai alkoholi ylipäätään – on sinänsä ongelma, mutta siitä tulee herkästi ongelma jos siihen aletaan kiintyä ja sitä aletaan tavoitella. Alkoholin aiheuttamat ongelmatkin olivat hyvin tiedossa jo tuolloin, ne vaan tulevat perästäpäin, aivan kuten Salomo tässä kuvaa.

Heikki