Tekijä: Heikki

2. Aik. 21

Jos Josafat oli jonkinlainen huippukohta Juudan historiassa, alamäkikin oli nopea. Luvun lopussa sanotaan Joramista, Josafatin pojasta ”Hänen kuolemaansa ei kukaan surrut.” (jae 20). Hän ei edes yrittänyt seurata isänsä jälkiä ja lopputuloksena oli väkivaltaa, sotia, sairautta ja kuolemaa. 

Katsoimme juuri isompien lasten kanssa Wonder Woman -elokuvaa, jossa päähenkilö etsi sodanjumala Aresta. Hänellä oli pistämätön logiikka: mennään sinne missä soditaan, niin eiköhän kaveri löydy. Aikaansaannoksista voi päätellä, kuka tapahtumien takana on. On jotenkin vaikea uskoa, että Joram, joka kuitenkin näki isänsä toimivan oikein, olisi toiminut niin täysin eri lailla ellei Paholainen olisi ollut taustalla vaikuttamassa. Hän tiesi varsin hyvin, että messiaan on tarkoitus syntyä Daavidin sukulinjasta ja epäilemättä yritti kaikkensa saadakseen tuhottua koko kansan tai ainakin kuningassuvun.

Matt. 16

Äskeiseen liittyen päivän luvussa on erikoinen jae 23, jossa Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” Mahtoi Pietarikin hätkähtää… Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, ettei pidä maalailla ns. piruja seinälle, mutta varsinkin omia ajatuksiaan on kyllä hyvä tarkkailla välillä. Mitä ajattelen itsestäni? Mitä ajattelen toisista? Ovatko ajatukseni totta, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, ovatko ne hyviä ja rakentavia? Jos eivät, niistä on hyvä sanoutua ihan määrätietoisesti irti. Saatanan valta meihin on kovin, kovin rajallinen, mutta kyllä hän silti meitäkin kiusaa ja mielellään harhauttaa, jos vaan saa tilaisuuden.

Heikki

2. Aik. 20

Tämä luku on omasta mielestäni yksi Vanhan testamentin hienoimpia. Josafat antaa tässä malliesimerkin oikeasta toiminnasta. Hyökkäyksen uhatessa hän kääntyy Jumalan puoleen ja kansa naisia ja lapsia myöten oli mukana rukoilemassa ja paastoamassa. Jumala antaa hämmästyttävät ohjeet ja Josafat voittaa taistelun ”ampumatta laukaustakaan” (jos ilmaisu sallitaan). Tapahtumilla oli myös kerrannaisvaikutuksensa, kun kukaan ei tämän jälkeen uskaltanut hyökätä Juudan kimppuun.

Matt. 15

Matteuksen luvussa on taas kamalan paljon asiaa, mutta tuohon Vanhan testamentin lukuun voisi ehkä liittyä viimeinen kappale, jossa Jeesus ruokkii taas valtavan ihmisjoukon. Näillä tapauksilla on yhteistä se, että Jumalan mahdollisuudet ovat ihan älyttömästi suuremmat kuin mitä tulemme itse ajatelleeksi. Ruokkimisihmeessä on vielä se näkökulma, että aiemmin Jeesus oli jo ruokkinut suuremman joukon ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Kuitenkaan opetuslapset eivät (ainakaan ilmeisesti) osanneet nähdä, että ”hei, tässähän on samanlainen pulma kuin silloin, eikös ruokita nämäkin ihmiset muutamalla leivällä”. 

Meidän on turhan helppo vaipua jonkinlaiseen apatiaan, että ”maailma nyt vaan on tällainen” tai ”tässä nyt pitää vaan kärsiä” tai ”ei sille oikein voi mitään” tai ”ei Jeesus-jutut kiinnosta ihmisiä” jne. Meidän pitäisi nähdä Jumalan mahdollisuuksia, puhua niistä ja rukoilla niitä. Jumala voi muuttaa maailmaa. Hän voi lopettaa sodat. Hän voi parantaa sairaudet. Hän voi ratkaista taloudelliset ongelmat. Rukoillaan, että voisimme nähdä nuo mahdollisuudet!

Heikki

2. Aik. 19

Josafat palailee harharetkeltä ja saakin Jehun tuomana terveisiä: sotaretki oli tyhmästi tehty. Mutta sitten Josafat palailee taas ruotuun ja tekee tukun hyviä valintoja järjestellen oikeusjärjestelmää. Hän antaa myös tosi hyviä neuvoja tuomareille: ”ohjatkoon työtänne Herran pelko, toimikaa tunnollisesti ja vilpittömin mielin” (jae 9). Sopii ohjeeksi meille kaikille ammatista riippumatta.

Matt. 14

Herodes puolestaan on päivän esimerkki henkilöstä, joka ei noudattanut Josafatin mainitsemia hyveitä. Herodes oli helposti mielitekojensa vietävissä, impulsiivinen eikä kestänyt kritiikkiä. Aika lailla hyvän johtajan vastakohta siis.

Vastaavasti en voi olla ihailematta Johannes Kastajan tinkimättömyyttä. Varmaan kuka tahansa olisi osannut arvata, että Herodeksen kaltaisen henkilön kritisointi käy terveyden päälle. Johannesta se ei kuitenkaan pysäyttänyt. Kunpa saisin itselleni edes pienen hitusen Johanneksen rohkeutta!

Heikki