Tekijä: Heli

1. Kun. 2

Perinnöstä hyvä huoli. Saatuaan kuninkuuden Salomo noudatti isänsä ohjeita ja raivasi tieltään Daavidin kuninkuutta vastaan kapinoineet henkilöt. Ihmisten tappamista on vaikea ymmärtää, mutta periaate taustalla kylläkin. Jotta Israelin kansa voi pysyä yhtenäisenä ja voimakkaana, sen johdon ja hallinnon tuli olla yhtenäinen ja kannattaa yhteisiä arvoja. Muuten valtakunta olisi alkanut murentua sisältä käsin.

Kuningas Daavid muistutti poikaansa Salomoa viimeisinä hetkinään tärkeimmästä asiasta: ”Kulje hänen teitään, ja noudata hänen säädöksiään ja määräyksiään —- Silloin menestyt kaikessa mitä teet ja kaikkialla minne käännyt.” (1. Kun. 2:3). Tämä kehotus muistuttaa hyvin paljon minun ukkini kehotusta minulle kuolinvuoteellaan. Tarkkaa sanamuotoa en muista mutta hän kehotti minua muistamaan Jumala kaikilla teilläni ja elämään aina häntä etsien.

Room. 5

Parasta mitä tiedän. Se, joka on elänyt jatkuvan pelon, sodan ja riitojen keskellä osaa arvostaa rauhaa. Se, joka on kokenut kuluttavaa ahdistusta tai kaiken syövää masennusta, osaa kaivata rauhaa. Se, joka pelkää tuomiota tai kamppailee syyllisyyden ja riittämättömyyden keskellä, janoaa rauhaa.

Rauhan Jumala on jo pistänyt pöydän koreaksi. Rauha, turva ja lepo on valmistettu. Ne ovat tarjolla Jeesuksen kautta. 

”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta rauha Jumalan kanssa.” (Room 5:1)

”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:5)

”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä (Jeesuksessa) sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.” (Kol. 1:19 -20)

Rauha Jumalan, ihmisten ja itsemme kanssa on parasta, mitä tiedän. Rukoilen, että saisimme olla tämän rauhan tuojia meidän vaikutuspiiriimme tänäänkin.

Heli

1. Kun. 1

Vallan vaihto. Vallan siirto kuningas Daavidilta hänen pojalleen Salomolle tapahtui ulkoisen pakon ja paineen edessä. Niin käy monessa sukupolvenvaihdostilanteessa nykyisinkin. Adonia, neljäs Daavidin 19 pojasta (1. Aik. 3:1 – 9), havitteli kuninkuutta Salomon sijasta. Adonia oli jo mies parhaassa iässä ja voimansa tunnossa, kun nuorempi veli Salomo oli vielä poikanen.  

Batseba, Salomon äiti ja Daavidin lempipuoliso, sekä profeetta Naatan olivat kuitenkin hereillä ja he hakeutuivat Daavidin puheille. Daavidilla oli vanhuudestaan huolimatta järki tallella ja niin paljon päättäväisyyttä, että hän toimitti vallan vaihdon nopeasti. 

Samuelin kirjoista, Kuninkaiden kirjoista ja Aikakirjoista piirtyy monipuolinen ja hyvin inhimillinen kuva Israelin kuningassukujen vaiheista ja vallan ympärillä syntyneistä riidoista ja pyrkimyksistä. Meidän on helppo ihailla Daavidin suorituksia ja aikaansaannoksia. Raamattu ylistää häntä suurena, oikeudenmukaisena kuninkaana, uskon esimerkkinä ja Jeesuksen ennakkokuvana. Mutta koko Daavidin arvomaailmaa ja elämäntapaa on vaikea hyväksyä tästä ajasta käsin. On esimerkiksi vaikea ymmärtää, miksi Daavid oli moniavioinen ja että hänellä oli varsinainen haaremi puolisoita ja sivuvaimoja. Moniavioisuus ja jälkeläisten valtava määrä ainakaan helpottanut ja yksinkertaistanut Daavidin ja hänen perheensä elämää! Raamatun ihmiset suuria kuninkaita myöten olivat yhtä rosoisia ja alttiita virheille kuin me tavalliset ihmiset. Raamattu ei kaunistele ihmiskuvauksissaan vaikka kyse oli kuninkaista.

Room. 4

Uskon kohde ratkaisee, ei määrä. Roomalaiskirjeen alku oli ihmisen ja ihmissuvun tilan raadollista kuvausta, jotta lukija ymmärtäisi olevansa taustastaan (juutalainen, Jumalan valittua kansaa) riippumatta Jumalan edessä täysin syntinen ja tarvitsevansa Jumalan valmistamaa pelastuksen lahjaa Jeesuksessa. 

Nyt Roomalaiskirje sukeltaa syvemmälle uskon merkitykseen ja nostaa esimerkiksi israelilaisten kantaisän Aabrahamin, jota juutalaiset lukijat arvostivat. Aabraham katsottiin vanhurskaaksi (toisin sanoen Jumalalle kelpaavaksi) uskonsa vuoksi. Aabrahamin usko oli uskoa mahdottomaan. Jumala oli luvannut hänelle valtavan jälkeläisten määrä ja ensimmäistäkään perillistä ei alkanut kuulua, vaikka Aabraham ja hänen puolisonsa Saara olivat jo kauan aikaa sitten lapsentekoikän ohittaneita (Room. 4:19).

Välillä Aabrahamin uskokin horjui ja hän yritti omin voimin toteuttaa Jumalan lupausta hankkimalla jälkeläisen Saaran orjattaren kanssa. Tärkeintä oli, että Aabrahamin uskon kohde oli oikea. Hän uskoi Jumalaan, joka kykenee tekemään mahdottomia. 

Heli

2. Sam.24

Room. 3

Inhimilliset ja jumalalliset voimavarat. Mikä Daavidin toimittamassa väenlaskussa oli niin väärin, että Jumala vihastui ja kuritti Israelin kansaa rutolla Daavidin toiminnan vuoksi? Ainakin väenlasku tarkoitti inhimillisten resurssien laskemista ja niihin luottamista. Väenlaskussahan selvitettiin ja kirjattiin ylös sotakuntoiset miehet sukukunnittain. Väenlaskun tulos käänsi Daavidin ja hänen kansansa huomion inhimillisiin mahdollisuuksiin ja voimavaroihin, pois Jumalan mahdollisuuksista ja voimasta.

Kaikki samalla viivalla. Raamattu tasapäistää ja nöyryyttää meidät. Hengellinen perintömme, perheemme varakkuus ja muut taustatekijät antavat meille erilaiset lähtökohdat elämään. Jumalan edessä olemme kuitenkin yhdessä asiassa samalla viivalla. Yksikään meistä ei ole toista vanhurskaampi eli Jumalalle kelpaavampi. Roomalaiskirjeen 3. luku kertoo suorasukaisesti, että me kaikki olemme valovuosien päässä Jumalasta: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta —— ei ketään, joka etsii Jumalaa.” (j. 11).

Ongelma ratkaistu. Jumalalla oli kuitenkin jo luomisesta lähtien ratkaisu valmiina ongelmaan, joka vasta oli tulossa esiin: ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (j. 23 – 24).

Mietin usein, miksi tämä ratkaisu kelpaa niin harvoille. Monikaan ei koe olevansa syntinen, eikä siis tarvitse meidän uskovien tarjoamaa ratkaisua, Jeesusta. Minusta tuntuu, että kyse ei ole siitä, että itse lahjavanhurskaus Jeesuksessa olisi huono. Ehkä monikaan ei tunnista tarvetta Jeesus-lahjalle, kun paketti, jossa sitä tarjoamme, on niin vieraan oloinen. 

Syntisyyden sijaan nykyihminen tunnistaa paremmin syyllisyyden tunteen. UT2020-käännös käyttää tätä sanaa: ”hän (Jumala) on oikeudenmukainen ja tekee syyttömän (vanhemmat käännöksissä vanhurskaan) siitä, joka uskoo Jeesukseen”. (Room. 3:26). Se, joka on kokenut kaiken kalvavaa syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, tietää miten ihanaa onkaan vapautua niistä. Miten voimme löytää syyllisyyden vaivaamat ja tarjota ihanaa Jeesus-lahjaa niin, että se alkaa kiinnostaa?

Heli