Tekijä: Heli

2. Sam.23

Room. 2

Hyvä pelko. 2. Samuelin kirjan 23. luku kuningas Daavidin sotaisasta hallituskaudesta ja siitä, kuinka paljon Daavid arvosti sotapäälliköitään. Toinen asia, joka Daavidista käy ilmi on se, että Daavid antoi kunnian kaikesta menestyksestään: ”Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten…” (j. 3)

Daavid oli sodan ajan kuningas. Hän joutui sotaan jo nuorena poikana viedessään vanhemmille veljilleen eväitä rintamalle filistealaisia vastaan. Tuo taistelu päättyi Goljat-jättiläisen kuolemaan ja filistealaisten pakoon (1. Sam. 17). Kuningas Saul ihastui Daavidin rohkeuteen niin, että otti hänet luokseen ja asetti hänet pian sotureidensa päälliköksi. Daavid menestyi niin, että kansa ylisti Daavidin sotavoittoja laulaen: Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin.” (1. Sam. 18:8). 

Daavidin aikana Israel ja Juuda vapautuivat ympäröivien kansojen ”ikeestä” ja valloittivat Jumalan Moosekselle lupaamasta Luvatusta maan loputkin alueet.  

Daavidin historia osoittaa, että Daavidilla oli paljon vaikeuksia ja ongelmia omasta perhepiiristä lähtien. Hän teki virheitä ja kohtalokkaita syntejä, joilla oli ikäviä vaikutuksia toisiin ihmisiin ja Daavidin omaankin elämään. Daavid muun muassa tapatti Batseban miehen Urian ja otti tämän vaimon puolisokseen. Daavidin synneistä seurasi esimerkiksi hänen oman poikansa kuolema ja kansaa piinannut rutto. 

Rikkinäinen ja nöyrä Jumalan suosikki. Daavid oli yhtä epätäydellinen ja rikkinäinen kuin kuka tahansa meistä. Daavidista suuren teki se, että hän oli Jumalasta riippuvainen nuoruudesta vanhuuteen saakka. Daavid etsi Jumalaa ja nöyrtyi ihmisten ja Jumalan ojennettavaksi myös rikkomusten hetkellä tai pian niiden jälkeen. Daavidin koko olemassa olo perustui syvään luottamukseen, että Jumala hallitsee kaikkea ja on omiensa kanssa aina: sota on Herran vallassa. (1. Sam. 17:45 – 47).

Roomalaiskirje avautuu vain niille, jotka luottavat Daavidin tavoin Jumalaan ja siihen, että Jumala on oikeudenmukainen kaikissa sanoissaan ja tuomioissaan. (Vrt. Room. 2:7 – 8).

Voisimmeko mekin kaikessa rikkinäisyydessämme turvautua Jumalaan ja luottaa täysin hänen arviointikykyynsä? Vaikka roomalaiskirjeen sanat kuulostavat tosi rajuilta ja pois sulkevilta heitä kohtaan, jotka eivät tunnusta Jumalaa, Jumala hallitsee ja tietää ja tuntee heidätkin. Jumalalle ei ole menetettyjä, toivottomia tapauksia. 

Heli

Ps. 62

Matt. 10

Minulle tämä kohta puhuu siitä, että emme ole sen vähempiarvoisia kuin Jeesus on Jumalalle. Olemme kuninkaallisia, Jumalan lapsia ja hänen palvelijoitaan, joille hän on uskonut Jumalan maailmanlaajuisen perheen ja osaltamme myös uusien Jumalan lasten ”synnytyksissä” auttamisen  ja  kasvattamisen.

Tehtävä on niin suuri, itse asiassa inhimillisesti mahdoton, että tarvitsemme välttämättä Jumalaa joka käänteeseen:

Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt. 10:9).

Hengellinen työ on niin tärkeää, että Jeesus pitää itsestään selvänä, että sen tekijöiden tulisi saada myös ylläpito ja elatus. (työmies on ruokansa ansainnut). Toinen näkökulma on se, että kun hengellisen työn tekijät ovat riippuvaisia kannattajistaan, he joutuvat samalla riippuvuuteen toisista ihmisistä ja Jumalan huolenpidosta.

Suuri kutsumus ja  ja tehtävä tuovat vastuuta. Sen vuoksi emme myöskään pääse helpommalla kuin Jeesus. 

”Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi eikä palvelija isäntäänsä. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä” (jakeet 24 – 25).

Himoksen New wine-tapahtumassa kuluvan viikonlopun aikana olen saanut moneen otteeseen huomata, että tämä tehtävä ei kuitenkaan ole raskas. Jeesus kantaa tehtävää, ”iestä”, kanssani ja on se valtavasti vahvempi osapuoli. Käytännössä asiat voivat olla hyvinkin monimutkaisia ja inhimillisesti kuormittavia. Jeesuksen mukana olo muuttaa sisäisen olon ja perspektiivin toivon perspektiiviksi.  

Heli

Ps. 61

Matt. 9

Kumpi on isompi juttu, sana vai teko? Jeesus sekä sanoi että teki. Hän puhui halvaantuneelle miehen elämään syntien anteeksi annon. Sitten hän vielä paransi miehen.

Parantaminen kuulostaa ensi alkuun isommalta asialta. Helppohan sanoja on ladella. Mutta kun ajattelen millaisen ”taustatyön” lupaus syntien anteeksi antamisesta tuli Jeesukselta vaatimaan, ajatukseni muuttuu.

Sairauden paraneminen oli vain ajallista ja parantunut mieskin vanheni, heikkeni ja ajallaan kuoli. Jeesuksen lupaus syntien anteeksi antamisesta sen sijaan kantoi koko miehen elämän ajan ja iankaikkisuuteen. Se ei ollut helppoja sanoja vaan lupaus, jonka Jeesus lunasti teollaan ristillä. Sovinto Jumalan kanssa on kauneinta ja parasta mitä ihminen voi saada. Mitä se sinulle merkitsee?

Sanat ja teot kuuluvat Jumalan todellisuudessa yhteen. Sen mitä Jumala sanoo, hän pitää. Mitä hän lupaa, se toteutuu. Eilen kirjoitin oivalluksesta, että Jumalalle on tärkeää mitä tahdomme. Minkä Jumalan lupauksen sinä haluat ottaa todesta?

Heli