Tekijä: Heli

Ps. 66

Luuk. 16

Rajua puhetta, tiukkoja totuuksia. Kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Jeesus avaa monta rankkaa totuutta kuoleman jälkeisestä olotilasta ja valinnoista, jotka vaikuttavat tuohon olotilaan. Kertomus antaa ymmärtää, että kuoleman jälkeen ei ole pelkkää tyhjyyttä, eikä myöskään ruumiittoman sielun ikuista kelluntaa iäisyydessä; kuolemankin jälkeen ihmisillä on ruumis, joka jatkaa olemassaoloa ja ruumis, joka tuntee ja jolla on edelleen tarpeita ja haluja. 

Kertomus paljastaa myös meidän ihmisten asenteita ja ajatuksia. Vaikka kuolleet nousisivat kuolleista varoittamaan eläviä, vain harva uskoo tuonelaan ja helvettiin, jos hänellä ei ole uskoa jo ennestään Jumalaan. Kun Nooa rakensi arkkia kuivalle maalle (1, Moos. 6), hänen aikalaisensa ilmeisesti pitivät Nooaa hulluna maailmanlopun profeettana. Kukaan ei pyrkinyt Nooan mukaan arkkiin. Kun Loot yritti pelastaa edes vävynsä Sodomaa ja Gomorraa uhkaavalta hävitykseltä, nuo nuoret miehet vain naureskelivat Lootille (1. Moos. 19). Tuhon varoitukset kaikuivat siis kuuroille korville. Paremmin ei uskottu Mooseksen ja muiden profeettojen Messias-ennustuksia, kun ne toteutuivat Jeesuksessa. Marian ja Martan veljen Lasaruksen. 

Mitä tehdä, kun totuus ei pure? Kaiken hyvän alku on usko Jeesukseen Vapahtajana ja Jumalana. Sen syntymistä meidän kannattaa rukoilla vielä enemmän kuin sairaitten paranemista tai kuolleiden heräämistä kuolleista.

Kertomuksen rikas mies ei joutunut tuonelaan rikkautensa vuoksi, eikä Lasarus päässyt Aabrahamin helmaan köyhyytensä vuoksi. Heidän kohtalonsa oli se mikä oli sen vuoksi, minkä varaan he olivat elämänsä laittaneet. Köyhä Lasarus turvautui Jumalaan, rikas mies omaan itseensä, omiin ansioihinisa ja varallisuuteensa.

Ja lopuksi tekemäni oivallus ja käytännön vinkki itselleni ja ehkä myös sinulle: Oman ajan ja varojen hoito ja käyttö (Jeesuksen sanoin väärän rikkauden eli katoavan maallisen omaisuuden hoito) ovatkin hyvää harjoitusta todellisten, hengellisten ja ikuisesti kestävien asioiden hallintaan. (Luuk. 16; 10 – 12).

Heli

Ps. 65

Luuk. 15

Vain odottaa tehdäkseen teille hyvää. Harva ihminen kokee elämäntehtäväkseen vain odottaa, että voisi auttaa toisia ja antaa toisille. Mutta Jumalasta Raamattu sanoo: ”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen. Hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!” (Jes.30:18). Jeesuksen tuhlaajapoika ja hänen veljensä -kertomuksessa isä on tuntunut vain odottavan, että saisi armahtaa nuorempaa, kaiken tyrinyttä, isänsä omaisuuden hurvituksiin hassannutta ja jopa oman isänsä kuolemaa toivonutta poikaansa (Luuk. 15:11 – 32). Sellainen isä on aivan poikkeuksellinen. Sellainen isä Jumala on meille. 

Eksynyt lammas -vertauksessa (Luuk. 15: 1- 7) Jeesus avaa vielä Jumalan Isän sydäntä meitä ihmisiä kohtaan. Totta kai mekin, jos meillä olisi sata lammasta ja yksi niistä katoaisi, lähtisimme etsimään tuota yhtä kadonnutta ja iloitsisimme, kun sen löytäisimme. Niin taivaassakin juhlitaan ja iloitaan joka ikisestä itsensä ja Jumalansa kadottaneesta ihmislampaasta, joka löytää kotiin, Isän ja Luojan yhteyteen.  

Kiitos sille,  jolle kiitos kuuluu. Psalmissa 65 ei säästellä kiitoksia, eikä epäillä Jumalan olemassaoloa. Koko psalmi on ylistystä Jumalalle, jolta tulee meille kaikki hyvä. Kun meillä menee hyvin, pidämme helposti itsestään selvyyksinä asioita, jotka pyörivät normaalisti ja häiriöittä: joka päiväistä ruokaamme, kotia, perhettä, ystäviä ja sitä, että saamme nauttia niistä päivä toisensa jälkeen. Psalmin kirjoittaja auttaa meitä huomaamaan, että jokainen hyvä asia elämässämme on Jumalan lahjaa. 

Heli

Ps. 64

Luuk. 14

Tavan syntinen vai synnitön, virheellinen vai virheetön? Jos saisin valita, ottaisin tietenkin virheettömän, en maanantaikappaletta. Ja olisin mielelläni synnitön, sellainen, jota toiset katsovat ihaillen ylöspäin. Mutta Jeesuksen seurassa nämäkin asiat kääntyvät päälaelleen. Omahyväiset, synnittömyyteen pyrkivät fariseukset joutuivat vaikenemaan, kun Jeesus teki sapattina työtä (kielletty juttu) ja paransi vesipöhöä sairastaneen miehen. Edellisessä luvussa Jeesus oli tehnyt saman rikkeen ja parantanut, jälleen sapattina, 18 vuotta sairauden vaivaaman naisen. Jeesuksen seurassa ihmisarvonsa menettäneet ja sairauden vaivaamat saivat takaisin ihmisarvonsa. Ja kun sairautta pidettiin yleisesti juutalaisten keskuudessa synnin seurauksena, nämä ihmiset parantuivat sairautensa lisäksi syntisyyden stigmasta. He olivat Aabrahamin lapsia ja luvatun kansan jäseniä siinä missä korkea-arvoiset ja terveinä itseään pitävät kansan johtajatkin. 

Valmis luopumaan. Jeesuksen seurassa ihminen on mielellään heikko, syntinen ja sairas. Ehkä ei mielellään sairas, mutta sairauksien voittajaa eivät meidän sairautemme ja heikkoutemme vaivaa. Hän lähestyy meitä ja kantaa ja parantaa, lopulta myös fyysisen ruumiimme.

Ehkä siipeensä saaneiden on helpompi antaa kaikkensa (Luuk. 14: 33) Jumalalle, kun sitä kaikkea on itseriittoisten ihmisten kaikkea vähemmän. Suostuisinko sittenko olemaan mieluummin syntinen ja virheellinen? Ihan luvan kanssa. Ja ihan luvan kanssa tarvitseva, nimenomaan Jeesusta tarvitseva. Kun minusta ei kuitenkaan enempään itsessäni ole.

Heli