Tekijä: Heli

1. Kun. 13

Joh. 10

Heli

Israelin kymmentä heimoa hallitsemaan päässyt Jerobeam teetti kultaisia sonneja ja sanoi kansalle, että siinä heille oli Jumala palveltavaksi. NIin kansan ei tarvitsisi mennä Jumalaa rukoilemaan Jerusalemiin, jota hallitsi Rehabeam. Kansa kun saattaisi samalla kääntyä Rehabeamin puolelle ja Jerobeam menettäisi kannattajansa ja hallitsijan pestintä. Jerobeam jatkoi synnin tekoa ja keksi itse juhlapäiviä ja rakensi uhrikukkuloille pyhäköitä, joihin valitsi papeiksi ketä tahansa ihmisiä. Jumalan käsky oli ollut, että häntä saa palvella ainoastaan yhdessä pyhäkössä Jerusalemissa ja pappien tulee olla leeviläisten heimoon kuuluvia. (1. Kun. 12.) Luvussa 13 Jerobeam saa kuulla Jumalalta tuomion synneistään. Jerobeamin tuhoamiskäskyyn ojentunut käsi jäykistyi ja Betelin uhrialttari halkesi ja meni käyttökelvottomaksi. 

Vanhan testamentin aikana synnistä oli usein välittömät seuraukset, kuten edellä 1. Kuningasten kirjastakin näemme. Kun Jeesus tuli, hän oli täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1). Synnillä on edelleenkin aina seuraukset. Mutta Jeesus tuli ja kantoi meidän ihmisten synnin seuraukset tulemalla itse synniksi puolestamme. Hänestä tuli sisäänkäynti, ”portti”, Jumalan yhteyteen. Sen vuoksi hän sanoi: ”Minä olen lampaiden portti. Se joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” Joh. 10:7 – 8)

Jeesus kantoi synnin seuraukset, jotta me voimme elää vapaana synnin seurauksista. Elämä Jumalan lapsena tuo elämäämme sellaisen vapauden, rentouden ja ilon, jollaista mistään muualta ei voi saada. Saamme elää vapaasti elämäämme niissä rajoissa ja puitteissa, joita meille suodaan. Jeesuksen uhraus ristillä vapauttaa meidät myös taistelemaan syntiä ja tuhoisia halujamme vastaan. 

1. Kun. 12

Joh. 9

Jeesuksen ajan kulttuurissa fyysinen tai henkinen vamma tai sairaus tulkittiin yleensä aina synnin seuraukseksi. Syntymästään saakka sokeana ollut mies ja hänen vanhempansa olivat varmasti joutuneet kantamaan leimattuina häpeää siitä, että joku heistä oli tehnyt syntiä, kun perheen poika oli syntynyt sokeana. Jeesus muutti tilanteen täysin. Hän antoi sokealle pojalle, jo miehelle, näön ja poisti perheen häpeän.  

Ennen parantamisihmettä Jeesus lausui kuitenkin tärkeät sanat: ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Sairaus ja kärsimys ei olekaan aina synnin seurausta. Usein käsittämättömistä syistä Jumala sallii meille kärsimystä, jotta hänen armonsa voisi tulla ylenpalttiseksi. Jumalan armo tulee suureksi meidän heikkoutemme keskellä.

Jos Johanneksen tallentamassa tapahtumassa synti ei ollut syypää miehen sokeuteen, niin 1. Kun. 12.:ssa luvussa puolestaan näkyvät synnin seuraukset. Israelin ja Juudan heimot olivat eläneet yhtenäisenä kuningaskuntana 120 vuotta Saulin, Daavidin ja Salomon kuninkaiden valtakausien ajan, jotka kukin kestivät 40 vuotta. Sitten Salomolta petti usko. Jumala ennusti Salomon palvelijalle Jerobeamille, että riistää Salomolta vallan ja antaa juutalaisten kymmenen heimon hallinnnan Jerobeamille, koska Salomo oli alkanut palvella moabilaisten, ammonilaisten ja sidonilaisten jumalia ainoan tosi Jumalan rinnalla. Mekin toimimme helposti kuin Salomo. Säilytämme uskon Jumalaan mutta rinnalle otamme muita ympäröivien ihmisten ja yhteiskunnan jumalia, jotka eivät ole tosia.

Sokeudesta parantuneen miehen ja fariseusten (Joh. 9) täysin erilainen asenne puhuttelee ja haastaa meitä nytkin. Miehen yksinkertainen usko on aseista riisuvaa: ”Kun minä kerran näen, niin sitten minä myös uskon!” Fariseukset eivät sen sijaan uskoneet, vaikka näkivät ja kuulivat mitä. He olivat jo valmiiksi tuominneet Jeesuksen Jumalan pilkkaajaksi ja herjaajaksi. Edes Jeesuksen ihmeteot, hyvyys ja viisaus eivät saaneet heitä muuttamaan tuomiotaan. Jeesus, auta, että meistä tulee uskossa sokean miehen kaltaisia, ei fariseusten.

Heli

Ps. 68

Luuk. 18

Jumala-oivalluksia tarjolla. Pari päivää sitten pohdin, että kaikkein tärkein rukous on pyytää Jumalaa synnyttämään uskon häneen. Usein olemme menettäneet uskomme siihen, että oma elämä voisi muuttua tai meille läheiset ihmiset löytäisivät uskon ja yhteyden Jumalaan. Mutta Jumala on aivan toista maata kuin väärämielinen tuomari, joka hänkin lopulta auttoi leskinaista (Luuk. 18: 1-8). Jumala ei viivytä apuaan. Pikemminkin hän on kärsivällinen, jotta ihmiset saisivat itse oivaltaa tarvitsevansa Jumalaa ja jotta Jumala saisi osoittaa armonsa mahdollisimman monelle. 

Heli