Tekijä: Heli

5. Moos. 11

Mark. 13

Muista, puhu ja opeta. Jumala muistutti Eqyptistä vapautuneita israelilaisia siitä, että heidän tuli muistaa tarkasti kaikki voimateot, jotka Jumala teki vapauttaessaan israelilaiset Eqyptin orjuudesta ja päästäessään heidät pakenemaan Eqyptin sotajoukkoja. Sen sukupolven, joka oli elänyt itse nuo ajat, tuli painaa mieleen kaikki Jumalan käskyt, sitoa ne merkiksi käteensä ja otsaansa ja kirjoittaa ne kotiensa ovenpieliin ja kaupunkien portteihin (5. Moos. 11:18 – 20). 

Samanlaisia muistutuksia näemme myös eri puolilla jälkikristillistä Eurooppaa, kun vierailemme Jumalan kunniaksi rakennetuissa katedraaleissa tai sotien muistomerkeillä, joissa kiitetään Jumalaa.

”Opettakaa ne lapsillenne, olittepa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.” (jae 19). 

Tämä raamatunkohta on ajankohtainen tänäänkin. Minä ainakin koen Jumalan kutsuna pitää esillä ja opettaa Jumalan uskollisuudesta, hyvyydestä ja voimasta meitä kohtaan ja kertoa Jumalan teoista Raamatussa ja omassa elämässämme.

Lehteen puhkeava puu lupaa kesää. Lopun ajat ovat jo sanana pelottava asia. Jeesus näyttää meille asian toisenlaisessa valossa. Kun viikunapuu puhkeaa lehteen, se tietää kesää. Samalla tavalla, kun maailmassa tapahtuu Markuksen 13. luvussa kerrottuja asioita, voimme luottaa, että Jumalan valtakunnan tuleminen maan päälle koko voimassaan on lähellä. Eikö se ole aika jees juttu?

Heli

5. Moos. 10

Mark. 12

Valittu, chosen one. Kuvittele, että maailmankuulu elokuvaohjaaja etsii suurtuotantoonsa päänäyttelijää. Hänellä on mainetta, valtaa ja rahaa niin, että hän voi palkata osaan kenet tahansa kuuluisuuden. Kaikista maailman ihmisistä hän sitten haluaa sinut tuohon osaan, vaikka tarjolla olisi paljon kauniimpia, filmaattisempia ja pätevämpiä ammattilaisia . Samalla tavalla Jumala valitsi Israelin pienen ja uppiniskaisen kansan pelastushistorian esikuvaksi ja toteuttajaksi. Israelin syntyi myöhemmin koko maailman vapauttaja Jeesus.

Luulisi Israelin tunteneen valinnastaan kiitollisuutta niin, että se olisi lopun ikäänsä noudattanut Jumalan kaikkia käskyjä. Nehän olivat aika selkeät. Jumala vaati vain yhtä asiaa: että israelilaiset pitäisivät Jumalan elämässään ykkösenä ja rakastaisivat ja palvelisivat vain häntä. (5. Moos. 10:12 – 13). Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Hylkykivestä kulmakivi. Rakennuksen kulmakivi asetettiin juhlallisin menoin. Se tarkoittaa rakennuksen peruskiveä tai tärkeää perusasiaa. Nykyisinkin julkisten rakennusten peruskivet muurataan juhlavasti kaupunginjohtajan tai ministerin kunnioittaessa tilaisuutta läsnäolollaan. Jeesus viittasin Pyhiin kirjoituksiin ja sanoi, että rakentajien hylkäämästä kivestä tulikin kulmakivi ja tarkoitti sillä itseään (Mark.12:10 .12). Silloin juutalaisen neuvoston jäsenet hermostuivat ja olisivat heti halunneet pidättää Jeesuksen, mutta eivät uskaltaneet tehdä sitä. 

Kun alamme puhua, että Jeesus yksin on elämän perusta eikä muuta perustaa, kulmakiveä, voi olla, kohtaamme todennäköisesti samanlaisia reaktioita kuin Jeesus aikanaan. Jeesus olisi haluttu hiljentää heti paikalla ja hänet haluttiin tuhota. Palvelija ei Herraansa kummempi, joten meitäkin kohtaan on odotettavissa vastaavaa suhtautumista.

Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat sanotut ajallansa. Rukoillaan rohkeutta, jotta uskallamme avata suumme Jeesus-kulmakivestä, vaikka puhetta välillä karsastettaisiin. Ja rukoillaan viisautta, että saisimme sanoja, jotka voivat siunata ja kutsua ihmisiä yhteyteen Jumalan kanssa. Tarkoituksemme ei ole loistaa ja voittaa älyllistä väittelyä, vaan kutsua ihmisiä kokemaan Jumalan hyvyyttä. 

Rukous ja rakastava läsnäolo ja kuunteleminen voivat usein viedä lähemmäksi Jumalaa kuin väitteleminen. Niiden kanssa, joiden todellinen este Jumalan kohtaamiselle on älyllinen, apologetiikka ja faktojen pöytään lyöminen on tärkeää.

Heli

5. Moos. 9

Mark. 11

Rakkaus ja pelko käsi kädessä. Mooses oli nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja hän tunsi sekä Jumalan armollisuuden että Jumalan pyhyyden. Mooses oli nähnyt, mitä Jumalan viha saa aikaan. Sen vuoksi hän varoitteli israelilaisia muistamaan, että Jumalaa vastaan ei tule niskuroida. Jumalaa tulee pelätä (5. Moos. 9:15 – 27).

Raamatussa Jumalan pelko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Vähässä katekismuksessa kymmenen käskyn selityksissä Martti Luther avaa: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.” Lapsena minä pelkäsin Jumalaa kuollakseni. Toivoin, että minua rakastettaisiin. Pelkäsin, että Jumala ei ikinä hyväksy minua sellaisena kuin olen, ja että Jumala tuomitsee minut helvettiin. 

Kun Jeesus opetti, että ”jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi” (Matt. 5:14), tein työtä käskettyä ja saatoin kylään tulleen kaverini kotiin saakka kävellen monen monituista kertaa, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt. Vanhassa testamentissa Jumala tuhosi syntiä tekeviä ihmisiä ja kokonaisia kansoja ja Jumalan nimissä israelilaisetkin tekivät hurjia tuhotöitä ja murhasivat surutta viholliskansoja raskaana olevia naisia ja lapsia myöten. Olin lähes koko ajan ahdistunut ja varoin ja pyytelin jatkuvasti anteeksi sanomisiani ja tekemisiäni. Toivoin, etten olisi koskaan kuullutkaan Jumalasta. Minulle Jumala oli julma ja arvaamaton. Uskossa eläminen oli minulle lukematon määrä sääntöjä, joita yritin noudattaa, mutta epäonnistuin jatkuvasti.

Kun sitten vähitellen sain tutustua Jeesukseen Vapahtajana, jumalanpelkoni alkoi saada uudenlaisia vapaampia sävyjä. Alun armottoman uskon jälkeen jumalanpelon keinulauta on heilahtanut välillä toiseen ääripäähän. Siellä pakonomainen Raamatun lukemisen sijasta Raamattu on pölyttynyt yöpöydällä pitkiäkin aikoja ja apua ja tukea tarvitsevat ystävät eivät saan huomiotani, kun minä vaan painan pitkää päivää töissä. Unohdan huolehtia omasta hengellisestä elämästäni sekä ystävistäni, vain muutaman esimerkin antaakseni.

Raamatun jumalanpelko on tasapainoista, vapauttavaa ja voimauttavaa. Se on Jumalan rakastamista ja kunnioittamista niin, että haluamme elää Jumalan ohjeiden ja neuvojen mukaisesti. Haluamme välttää meitä itseämme, toisia ihmisiä ja Jumalaa vahingoittava sanoja ja tekoja. 

Rukouksen vai kirpputorien ja myyjäisten paikka? Kun Jeesus ajoi uhrieläinten ja muiden uhrilahjojen myyjät ja ostajat temppelistä ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, hän halusi palauttaa alkuperäisen jumalanpelon temppeliin. Temppeli oli tarkoitettu Jumalan kohtaamisen ja rukouksen paikaksi. (Mark. 10:15 – 18). Luulen, että temppelistä oli tullut arkinen asia vähän samalla tavoin kuin kirkoista ja kirkossa käymisestä tulee helposti meillekin. Tulemme kirkkoon vähän kuin konserttiin tai teatteriin. Arvioimme oliko opetus ja ylistys hyvää ja odotamme kirkkokahveja, joiden ääressä pääsee vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa. 

Kirkossa saa olla mukavaa ja siellä voi järjestää peli-iltoja, myyjäisiä ja monenlaisia tapahtumia. Mutta jos kirkossa käynnistämme tulee yksinomaan sosiaalinen tapahtuma, meiltä jää paras saamatta. Kirkko on rukouksen paikka. Rukous on yhteyttä yhteen ja ainoaan tosi Jumalaan, joka voi kaiken. Hän on pyhä ja täydellinen. Rukouksessa alkaa tapahtua, ja paljon, kun annamme sille mahdollisuuden. Rukous voi siirtää vuoria. (Vrt. Mark. 11:23 – 24). Jeesus varmasti haluaisi tulla kaatamaan myös meidän kirkkomme pöydät ja penkit ja tuulettaa läpikotaisin, jos unohdamme hänet emmekä oikein hiffaa, mitä varten me seurakunta oikeasti on olemassa. 

Mitä yhteinen rukous ja Jumalan palveleminen voikaan saada aikaan, kun Jumala saa meidät mukaan työhönsä ja rukoukseen! Pyydän Pyhää Henkeä sytyttämään uudelleen uskon rukouksen voimaan. Minäkin haluan tajuta ja välillä tunteakin Jumalan läheisyyden ja voiman yksin ja yhdessä rukoillessamme. Uudella odotuksella kohti tulevan viikonlopun jumalanpalvelusta.

Heli