Tekijä: Heli

Job 39 Gal. 3

Lailla ja uskolla on erilaiset tehtävät, opettaa kirje Galataisille. Ensin oli usko: Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin usko Jumalan lupauksiin. Sitten tuli laki, joka osoitti turvalliset raamit elämälle. Jokaisen ei tarvinnut erikseen miettiä, miten tulisi toimia, mikä on hyvää ja sallittua, mikä taas kiellettyä.

Lain jälkeen tuli Jeesus. Niin kuin palapeli on täydellinen vasta, kun viimeinenkin pala on koottu, laki tuli täytettyä, kun Jeesus kuoli puolestamme. Jeesus täytti viimeisenkin vaatimusten pykälän. Sen vuoksi yhteys Jumalaan avautuu vain yhden palan kautta: uskomalla Jeesukseen. (Gal. 3:11).

Ei siis ole yhdentekevää, mihin tai kehen uskomme. Kaikki muut opettajat ovat korkeintaan Jeesuksen kakkosmiehiä tai -naisia.

Heli

Job 38 Gal. 2

”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat”, sanotaan Sananlaskujen kirjassa (25:11). Jobin ystävät Elifas, Bildad ja Sofar pitivät pitkiä puheita Jobille yrittäessään auttaa häntä. Lopulta myös ystävistä nuorin, Elihu avasi suunsa, koska ei voinut enää pidätellä itseään. Jokainen näistä puheista tuntui vain syventävän Jobin ahdistusta. Ratkaisua alkuperäiseen ongelmaan ei löytynyt. Läheisten perheenjäsenten kuoleman musertamana, omaisuutensa menettäneenä ja sairauden runtelemana Job koki, että Jumala oli hylännyt hänet täysin ja hän oli maailmassa aivan yksin. Edes vaimo tai ystävät eivät osanneet tukea vaan syyttelivät ja etsivät Jobista syntiä, jonka vuoksi tämä oli joutunut kohtaamaan kärsimykset.

Kun Jumala sitten lopulta puhuu, hänen sanansa ovat Jobille kultaomenoita. Jumala ei vastaa Jobin ilmoille huutamiin kysymyksiin. Sen sijaan Jumala osoittaa, että hän on Kaikkivaltias: hän tuntee kaiken, saa tapahtumaan kaiken ja on kaiken luoja. Seuraavissa luvuissa Jumalan puhe jatku ja Jumala loksahtaa Jobin elämässä oikealle paikalle: ylemmäksi kaikkea muuta, Jumalaksi. Jumalaksi, joka tietää mitä tekee. Jumala puhuu Jobille niin kuin hänellä olisi maailman kaikki aika Jobia varten.

Myös Jobin elämä loksahtaa paikoilleen. Hänen ei tarvitse enää huolehtia Jumalan puolesta tämän teoista. Jobin ei tarvitse ymmärtää kaikkea, Hänelle riittää, että hän saa olla ihminen ja Jumala on Jumala.

Miksi Jumala ei puhunut Jobille aiemmin? Ehkä Jobin tuska oli niin suuri, että hänen täytyi ensin puhua niin kauan, kuin hänellä riitti sanoja. Ehkä Jumala ei halunnut huutaa päälle, kun Jobin ystävät yrittivät kovaäänisesti löytää syyllisen Jobin kärsimyksiin.

Jumalan sanat tulivat Jobille ”kreivin aikaan”.  Minulle suurimmat Jumalan kohtaamiset ovat tulleet hetkinä, jolloin olen ollut heikko ja epätoivoinen. Rukoillaan, että saamme kohdata Jumalan, kun tarvitsemme häntä.

Heli

Job 37 Gal. 1

Kun Job kärsii, hänen ystäviensä hyvää tarkoittavat sanat pikemminkin ahdistavat Jobia sen sijaan että auttaisivat häntä. Elihu on Jobin ystävistä viimeinen, joka puhuu, ja nuorin. Voimattomuuden ja vihan vallassa Elihu lopulta avaa suunsa. Ensin hänkin syyttää Jobia siitä, että Job uskaltautui haastamaan Jumalan. Jobhan väittää, että Jumala on väärässä ja Job oikeassa (Job 35:1). Sitten Elihu herkeää perustelemaan, että Jumala ei välitä siitä, elääkö Job hyvin ja oikein, vai tekeekö pahaa (Job 35:6 – 7). Vähitellen Elihu rauhoittuu ja hänen puheensa ja katseensa kääntyivät kohti Jumalaa. Jobin luvussa 37 hän alkaa itsekin ihmettelemään Jumalan suuruutta. Samalla hän lopettaa kärsivän Jobin syyllistämisen. Luvun 37 lopussa Elihu päätyy siihen, että Jumala on käsittämättömän suuri ja että ”Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin.” (Job. 37:22).

Tuntuu, että ensimmäistä kertaa ystävät ovatkin samalla puolella Jobin kanssa: he alkavat kaikki ihmetellä Jumalan suuruutta, ja heidän omat kysymyksensä alkavat vaieta. Olisiko tässä meillekin hyvä esimerkki siitä, kuinka kohdata kärsivä lähimmäinen?

Heli