Tekijä: Kyyrä

2. Moos. 7

Jumala antoi selkeän roolin Moosekselle ja Aaronille. “Minä asetan sinut Jumalaksi faraolle ja veljestäsi Aaronista tulee sinun profeettasi.” Sitten alkoi voimien mittelö, Herran ja Egyptin epäjumalien välillä. Mooses kohotti sauvaansa ja vitsaukset alkoivat, joihin Egyptin loitsijat ja noidat pyrkivät vastaamaan tekemällä samoin ja onnistuivatkin siinä. Jumala kuitenkin vakuutti sanoillaan Moosesta, että Hänen on voitto ja sen myötä israelilaisten orjuus loppuu.

“Sitten minä nostan käteni Egyptiä vastaan ja rankaisen sitä ankarasti ja vien väkeni, oman kansani, pois Egyptistä. “Kun minä ojennan käteni Egyptiä vastaan ja vien kansani sieltä pois, egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra” (5). Nämä Jumalan sanat kertovat hänen uskollisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, säälistä ja rakkaudesta kansaansa kohtaan.

Tit. 2

Edellisessä luvussa annettiin johtajille laatukriteerit, ja nyt  seuraa ohjeita myös seurakuntalaisille, sekä vanhoille ja nuorille että miehille ja naisille. Kukaan ei pääse helpolla, jos haluaa elää kunniallisesti eli noudattaa korkeita eettisiä periaatteita, olla rehellinen ja elää rakkaudellisesti Jumalan kunniaksi. Nuhteettomuuden ja esimerkillisen kristillisen elämän tulisi nousta kaikille näkyviin kreetalaisen kulttuurin huonon elämäntavan keskeltä. Sen lisäksi on vaalittava apostolista oppia ja kyettävä myös terveellä opetuksella sekä kumoamaan vastustajien väitteitä että rohkaisemaan uskovia. 

Miten sitten onnistua elämään terveen opin mukaisesti ja oppia elämään ihmisiksi? Kukaan ei voi näitä edellämainittuja ohjeita täysin toteuttaa, ja niitä lukiessa tulee varmaan taakkaa harteille. Kuitenkin korkealle nostettua rimaa ja ihanteita ei kannata heti madaltaa, vaan ne voivat olla tavoitteena, joita kohden pyritään. Jeesuskin kannusti meitä osoittamaan rakkautta Jumalaa kohtaan olemalla kuuliainen. Vastauksena on tarjolla varsin tuttuja juttuja kuten Raamattu ja rukous. Paavalin ohjeen mukaan tulisi myös tsempata eli harjoittaa itseään oikeaan uskoon, pyhyyteen ja jumalisuuteen (1.Tim 4:7). Apua tässä prosessissa löytyy kristittyjen yhteydestä Hepr 10:24:” Pidetään toisistamme huolta ja kannustetaan toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” 

Kun sitten uupumus tai ahdistus yllättää, niin tarjoaisin tähän ajatuksen armopohjaisesta realismista. Paavali kiteytti sen hyvin sanoen, että Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. (1.Kor 15:10) Hän tunsi itsensä ja oman rajallisuutensa hyvin, mutta vielä paremmin hän tunsi rakastavan Jumalan armon, joka oli hänen voimansa. Jumalan armo eli hänen ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme olkoon meidänkin voimamme, ilomme ja lohtumme. Kelpaamme hänelle keskeneräisinä ja voimme oppia armosta käsin elämään ja rakastamaan itseämme sekä muita Jumalan lapsina ja Jumalaa yli kaiken.

Juha

2. Moos. 6

Jumala uudisti käskynsä ja lupauksensa Mooseksen kautta israelilaisille. Hän kertoi olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, joille hän antoi lupauksen Kanaaninmaasta. Hän kertoi myös, mitä tulee tekemään:“Nyt saat nähdä, mitä minä teen faraolle: vahva käteni pakottaa hänet päästämään israelilaiset. Hän suorastaan ajaa heidät pois maastaan” (1).  “Minä vien teidät siihen maahan, jonka vannoin antavani Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Minä annan sen teille perintömaaksi, minä, Herra” (8). Mooses ei oikein vieläkään jaksanut uskoa Jumalaan ja näihin tuleviin tapahtumiin, eikä saanut orjuuden näännyttämiä israelilaisiakaan kuuntelemaan häntä. Mooses tarvitsi edelleen lisää tukea ja rohkaisua: “Minähän tuskin osaan suutani avata. Kuinka siis farao kuuntelisi minua?” (30)   

Eipä Mooses tainnut vielä edes aavistaa, että saa olla kansan johtajana vielä 40 vuotta eikä pääse maaliin luvattuun maahan. Mooses kuoli 120- vuotiaana todennäköisesti Aabrahamin tavoin elämästä kyllänsä saaneena. 5. Moos. 34 kerrotaan, että Herra näytti hänelle ensin koko luvatun maan ja hautasi sitten hänet laaksoon, eikä kukaan ole saanut tietää hänen hautansa paikkaa tähän päivään mennessä.

Tit. 1

Tiituksen rooli ja tehtävä oli samankaltainen Timoteuksen kanssa. Titus oli ollut Paavalin ja Timoteuksen työtoverina  lähetystyön alkuajoista lähtien (Gal 2:1,3). Nyt Paavali oli jättänyt Tiituksen Kreetalle organisoimaan sinne syntyneiden seurakuntien elämää. Luvun alussa hän muistuttaa Tiitusta omasta tehtävästään, jonka tavoitteena oli auttaa ihmisiä uskoon ja tuntemaan totuuden, Jeesuksen, ja elämään ikuisen elämän toivossa. Tämän hedelmänä olisi pyhä ja uhrautuvainen elämäntapa. Tätä työtä hän rohkaisee ja ohjeistaa Tiitusta jatkamaan. Iso ongelma oli juutalaisuudesta kääntyneet harhaanjohtajat, jotka villitsivät opeillaan perheitä lähinnä oman voiton toivossa. Nämä johtajat oli pysäytettävä, sillä vaikka he väittivät tuntevansa Jumalan, niin elämäntavallaan ja teoillaan he kielsivät hänet. Paavali innostuu näitä kuvaillessaan lainaamaan kreetalaista profeettaa, joka on sanonut kreetalaisista seuraavaa: “Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska.”.

Tituksen tehtävänä oli uusien johtajien eli vanhimpien nimittäminen. Heille Paavali antaa samankaltaiset laatukriteerit kuin Timoteuksellekin vastaavassa tehtävässä (1. Tim. 1:3). Johtajat ovat aina esikuvia ja siksi heiltä odotetaan paljon. Oikean opin tuntemisen ja opettamisen lisäksi johtajien arjen ja perhe-elämän pitäisi myös sujua kristillisen elämäntavan ja opetuksen mukaisesti. Kaitsijan vaatimukset ovat vielä kovemmat. Sekä kielteiset että myönteiset ominaisuudet on tarkasti listattu. Vieraanvaraisuus, hyväntahtoisuus, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä ovat piirteitä, joita tulisi tavoitella. 

Huomasin Kotitalo 2-2025 lehdessä mielenkiintoisen määritelmän johtajasta. Mietin samalla Paavalin elämää ja jotenkin hän tuntuisi sopivan aika hyvin myös nykyajan johtajaksi. 

“Paras johtaja ei ole täydellinen, mutta hänellä on halu oppia ja kuunnella ympärillä olevia ihmisiä sekä tahto kehittyä ja olla aidosti läsnä. Johtaja saa näyttää haavoittuvuutensa ja keskeneräisyytensä. Hyvä johtaja on arvopohjainen, empaattinen, ihmislähtöinen, oikeudenmukainen, vastuullinen ja tavoitteellinen. Pidän tärkeänä, että johtaja saa ihmiset mukaan yhteisten tavoitteiden taakse, osaa kannustaa ja innostaa, antaa rakentavaa palautetta ja näyttää itse esimerkkiä arvopohjasta. Hyvä johtaja kykenee viestimään selkeästi yhteisen päämäärän ja strategiset tavoitteet.” (Martta-liiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, Kotitalo 2-2025)

Juha

2. Moos. 5

Mooses lähti Aaronin kanssa liikkeelle israelilaisten vanhimpien hyväksymänä faraon luo. Vastoinkäymiset eivät loppuneet, vaan tilanne näytti jo alkavan luisua pois kaikkien hallinnasta faraon vaan lisätessä pakkotyötä. “Herra, miksi tuotat onnettomuutta tälle kansalle? Minkä tähden lähetit minut?” Mooses oli kärsimätön ja jo valmis luovuttamaan, vaikka hänen elämäntehtävänsä oli vasta alkanut. 

Jumala oli tosiasiassa valmistanut Moosesta tähän tehtävään jo hänen syntymästään saakka, kun hän pelastui Niilistä faraon hoviin, jossa sai kasvaa ja sivistyä 40 vuotta. “Mooses sai parhaan egyptiläisen kasvatuksen ja osoitti kykynsä sekä sanoissa että teoissa” (Apt.7:22). Mooseksella oli tuossa elämänsä vaiheessa halu auttaa omaa kansaansa, mutta aika ei ollut oikea ja hän epäonnistui. Hän joutui pakenemaan faraota ja sai olla lampaiden paimenena. Ehkä tämä menneisyyden tapahtuma oli  jättänyt jälkensä Moosekseen ja siksi hän kaipasi lisää Jumalan vahvistusta ja varmistamista, että on oikealla asialla Jumalan tahtoa noudattamassa.

Nyt oli kuitenkin edessä Mooseksen elämässä uusi ajanjakso (40 v.), jonka myötä Mooseksesta kasvoi suuri ja rohkea johtaja Jumalan koulussa.

2. Tim. 4

“Julista sanaa rohkeasti. Ole valmiina astumaan esiin sopivalla ja sopimattomalla hetkellä, arvostele, moiti, kehota ja opeta kärsivällisesti”. (2) “Pidä sinä ajatuksesi järjestyksessä joka tilanteessa, kestä vastoinkäymiset, julista ilosanomaa ja täytä palvelutehtäväsi”. (5) Siinä oli viimeisen luvun tärkeimmät kehotukset meille ja Timoteukselle (UT 2020).

Paavali vertasi jo aiemmin uskovan elämää urheiluun, jossa tavoitellaan voittopalkintoa. Uskovalla olisi hyvä olla urheilijan tavoin tavoite kehittyä ja tulla paremmaksi sekä voittaa kisa. Päämäärän saavuttaakseen urheilija joutuu luopumaan monista asioista, sekä noudattamaan jatkuvaa itsekuria ja kilpailun sääntöjä.

Paavali itse oli jo tietoinen omasta kuolemastaan, joka oli lähellä. Vaikka luvun lopputervehdyksien myötä voi ajatella, että onpa hienoa, kun hänellä on uskollisia ystäviä ja työtovereita, niin hänellä oli ollut myös paljon pettymyksiä elämänsä matkan varrella. Hän oli kokenut hylätyksi tulemisen, kun hänet oli jätetty yksin ilman apua oikeudenkäynnissä ja Demas oli myös jättänyt hänet. Hänelle oli tehty paljon pahaa, josta hän mainitsee kuparisepän yhtenä syyllisenä. Kaikesta tästä huolimatta tekstistä huokuu Paavalin rohkea ja valoisa mieli. Hän oli jo kalkkiviivoilla, maalin lähellä,  ja hän voi hyvin mielin sanoa kilpailleensa hyvin ja päässeensä maaliin asti. Hän oli nyt varma siitä, että oli hyvän kilpailun kilpaillut, juossut perille ja häntä odotti voittajan palkinto, vanhurskauden seppele. Ennen kaikkea hän oli kaikista pettymyksistään ja kärsimyksistään huolimatta säilyttänyt uskon Jeesukseen! Hänet täytti varmuus siitä, että Herra pelastaa hänet ja vie turvaan taivaalliseen valtakuntaansa (4:18).

”Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen”

Juha