1. Kun. 19, Joh. 16

1. Kun. 19

Nykyään puhutaan paljon ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Se näyttää olevan Jumalalle myös tärkeä asia ja kuuluu hänen huolenpitonsa piiriin, totta kai. Elia oli lopen uupunut, mikä ei ole ihme, sillä hän oli juuri taistellut hyvän voitokkaan taistelun epäjumalien profeettoja vastaan. Se oli kuluttanut hänen fyysiset, henkiset ja hengelliset voimavarat, jonka päälle tuli vielä tappouhkaus. Elia oli niin väsynyt, että toivoi itselleen kuolemaa. Lepo, ruoka ja Jumalan kohtaaminen auttoivat hänet jatkamaan uraansa profeettana. Hän sai elämälleen merkitystä heikkouden ja epätoivon hetkellä uusista tehtävistä, jotka Jumala hänelle antoi. Elia sai tehtäväkseen voidella uusia kuninkaita ja Elisan jatkamaan hänen työtään. 

Jumalan puhe hiljaisuudessa oli toinen asia, mihin huomioni kiinnittyi. Oltiin äskettäin Englannissa konferenssissa, jossa oli voimallista (ja äänekästä) ylistystä vieraalla kielellä, johon minun ei ollut kovin helppo päästä mukaan. On se varmaan myös vähän tottumiskysymyskin, mutta onneksi laulujen sanat olivat usein Raamatusta, joka auttoi mukanaoloa.  Hiljaisempina hetkinä oli kuitenkin helpompi rentoutua ja vapautua kuulemaan ja kuuntelemaan. On varmaan hyvä löytää oma tapa olla Jumalan läsnäolossa ja olla avoin myös uusille mahdollisuuksille;)

Joh. 16

Jeesus valmistaa opetuslapsia tulevaan. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa kohtuuttomasti, vaan vahvistaa kestämään tulevat koitokset osana Jumalan suurta suunnitelmaa.  “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman”(33).

Vaikka edessä oli vainoa ja tuskaa, koska Jeesus tapetaan ja lähtee pois, niin esiin nousee Jumalan huolenpito vaikeinakin hetkinä. Jeesus lupasi Pyhän Hengen, joka on Puolustaja ja Totuuden Henki, olemaan hänen seuraajiensa tukena ja turvana. Toinen tärkeä asia oli lupaus rukousvastauksista: “Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne  on täydellinen” (24).

Näillä lupauksilla sitä jaksetaan lähteä tähänkin päivään! Ilon kautta!  “Tule Pyhä Henki!

Juha

1. Sam. 3, Fil. 1

1. Sam. 3

“ Puhu, palvelijasi kuulee.”

Siinä on sellainen rukous, joka avaa oven sydämeemme, niin kuin Samuelillekin kävi. Elettiin hengellisesti kuivaa aikaa, jolloin Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. Jumala alkoi kutsua Samuelia nimeltä. Sitä ei Samuel aluksi ymmärtänyt. “Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle” (7). Eelin opastuksella hän sitten vastasi myöntävästi Herran kutsuun ja aloitti tehtävänsä profeettana, Jumalan äänenä kansalle. Hän suoriutui ensimmäisestä vaativasta tehtävästään hyvin, kuten myös jatkossakin. “Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan. Ja koko Israel alkoi kuunnella Samuelia” (3:19, 4:1). Edellisen luvun jakeessa 35 kerrotaan hyvän papin määritelmä. ”Mutta minä asetan itselleni papin, joka on minulle uskollinen ja toimii tahtoni ja mieleni mukaisesti.” Ehkä se kertoi jo Samuelista. 

Kuten luvusta käy ilmi, lähestyy Jumala meitä kaiken ikäisinä. Sen lisäksi, että me KohtaamisPaikassa ylistämme ja saamme opetusta Raamatusta, opettelemme myös Jumalan äänen kuulemista sekä aikuisten että lasten toiminnassa. On hienoa harjoitella tapaa olla vuorovaikutuksessa Jumalan ja toinen toistemme kanssa. Kuunteleva rukous pyrkii siihen, että voisimme toinen toisiamme rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Se on ollut varsin innostavaa ja mielenkiintoista. 

“ Puhu, palvelijasi kuulee.”

Fil. 1

Alkuun vähän taustaa kirjeestä. Paavali vangittiin ja vietiin Roomaan kahleissa, jossa hän odotteli oikeudenkäyntiä kotiarestissa 2 vuotta. Siellä hän kirjoitti kirjeen Filippin seurakunnalle, joka oli ensimmäinen Euroopan kohde, johon Paavali perusti seurakunnan aika pikaisella visiitillä (Apt 16). Vaikka hän kuolemaansa jo ehkä odottelikin, oli hän koko ajan luottavainen Jumalan huolenpitoon, josta hänen kaipuunsa kertoo:”haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein paras” (23). Siksi kirjeessä on inhimillinen, rakkaudentäyteinen ja luottavainen sävy. Kirjettä filippiläisille kutsutaan usein ilon kirjeeksi ja tässä luvussa puhutaan paljon rukouksesta ja kasvusta Kristuksen tuntemisessa. Ovatkohan nämä elämän ilon lähteitä?

Kuuntelin eilen kirjaa Itsekkyyden aika (Keltinkangas-Järvinen), josta jäi mm. mieleen pohdiskelu elämän tarkoituksesta, jossa haastettiin nykyinen yksilökeskeinen elämäntapa. Kirjan mukaan elämän tarkoitus kytkeytyy vahvasti yhteisöön ja toisiin ihmisiin. Se rakentuu usein velvollisuuksista ja sitoutumisesta asioihin, jotka vaativat ponnistelua toisten hyväksi. Se ei ole “oman brändin” rakentamista, vaan kysyy “mitä minä tästä saan” sijaan “mitä voin antaa”. Tarkoitus voi löytyä myös vaikeuksista ja uhrautumisesta, jotka tekevät elämästä painavaa ja todellista. Kun oppii tuntemaan Paavalin elämää, voinee edelliset asiat löytää hyvin edellisestä listasta. Silloisen työnantajansa palveluksessa hän oli saanut elää täyttä elämää ja tehdä kaikkea tuota. Paavali tunsi itsensä ja sen, mitä haluaa elämältään. Hän oli oppinut mies, jolle oli kertynyt sekä maallista ja hengellistä viisautta. Hän kutsuu itseään Jeesuksen palvelijaksi ja oli löytänyt Jeesuksen armon ja rauhan. Hänen elämäntehtävänsä oli levittää evankeliumia Jumalan valittuna aseena!

Paavalin oli niin varma tästä, että hän halusi laittaa kaiken peliin:”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto” (21)” Uskollisena kutsulleen hän saikin tosi paljon aikaiseksi kristinuskon levittäjänä ja vakiinnuttajana. Jumala käytti Paavalia ihmeellisellä tavalla, jossa näkyy suurena evankeliumin voima ja Jeesuksen tuntemisen kautta tapahtuva muutos. Evankeliumin työhön hän esimerkillään kutsuu myös filippiläisiä välillä suorasanaisesti ja toisinaan kiitokseen ja iloon käärittynä rukouksena. Hän on luottavainen ja suuri uskossaan siihen, että Jumala tekee työnsä valmiiksi sekä filippiläisten että oman elämänsä kanssa, vaikka vastustusta on aina evankeliumin työssä odotettavissa. 

Kiitos esimerkistäsi ja rukouksistasi Paavali!

Juha

1. Sam. 2, Luuk. 24

1. Sam. 2

Kiitosvirsi ja itkuvirsi

Luvun alun Hannan kiitosvirrestä tuli mieleen myös toinen äiti, Maria, jonka kiitosvirsi löytyy UT:n puolelta. On hienoa, että kun saadaan Jumalalta apua, muistetaan myös kiittää siitä. Nyt tämä kiitos on säilynyt meille saakka esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, suuruudesta ja turvasta. Hanna kertoo omiin kokemuksiin perustuen Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja huolenpidosta. Hän tekee heikot vahvoiksi, ruokkii nälkäiset ja antaa lapsettomalle monta lasta. “Herra piti huolen Hannasta, niin että hän tuli raskaaksi ja synnytti vielä kolme poikaa ja kaksi tytärtä” (21). Herra piti huolen myös Samuelista Eelin hoivissa:“Mutta nuori Samuel kasvoi ja oli iloksi sekä Herralle että ihmisille” (26).

Hepr. 13:15 kehottaa myös meitä kiitokseen:” Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään” (Hepr. 13:15).

Sitten alkaa toisenlainen virsi, itkuvirsi, jossa Eeli saa kuulla kunniansa poikiensa takia. Pojat olivat kelvottomia miehiä eivätkä välittäneet Herrasta eivätkä totelleet isäänsä. Heille kävi huonosti, koska he eivät kunnioittaneet Jumalaa. Harmittaa, että Eeliltä ei tällainen alttaripalvelijoiden kasvatustehtävä onnistunut, vaikka hän yritti heitä neuvoa. “Älkää enää tehkö pahaa, poikani, sillä minä kuulen Herran kansan levittävän teistä ikäviä puheita” (24). Olisiko Eelin pitänyt poistaa heidät temppelistä väärinkäytösten takia? Jumala käyttää epätäydellisiä ihmisiä työssään, mutta aika armoton oli Eelin poikien tuomio. 

“Olen sanonut hänelle, että ikuinen tuomioni kohtaa hänen sukuaan, koska hän tiesi poikiensa halventavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa” (3:12). 

Eipä näkynyt Jeesusta missään auttajana Eelin aikana!? ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23).

Luuk. 24

Murheelliset matkamiehet tapasivat Jeesuksen ja kertoivat syyn, miksi olivat surullisia. Jeesus oli ristiinnaulittu. Heidän silmänsä olivat kuin sokaistut, eivätkä he tunteneet Jeesusta. Pikku hiljaa alkaa Jeesus paljastaa itseään selittäen kirjoituksia ja syöden yhteisen aterian. Vasta Jeesuksen poistuessa heidän silmänsä aukenivat. He olivat olleet Jeesuksen seurassa. “Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset” (32). “Herra on todella noussut kuolleista”! (34) 

Onko joskus sellainen olo, että Jumala on taas unohtanut minut. Moni asia harmittaa eikä rukouksiinkaan vastata. Missä Jeesus on? Tästä luvusta voi saada muutaman vinkin siihen, miten murehtimista voi helpottaa. Jeesus on lupauksensa mukaan joka päivä minun kanssa ja hän haluaa tulla auttamaan. Kuulin kerran opetusta rukouksesta. Siitä jäi mieleen hauska haaste:” Miksi rukoilla, kun voi murehtia?!  Yleensä apua saa, jos jakaa huoliaan toisten kanssa ja pyytää sitä. Varsinkin seurakuntayhteys, yhdessä ylistäminen, opetuksen kuuleminen, rukoukset ja ehtoollinen ovat minua lähes joka kerta virvoittaneet ja vahvistaneet sydämen hehkua. Tervetuloa kokeilemaan!

Juha