Joona 2, 1. Kor. 16

Joona 2 1. Kor. 16

Toisena pääsiäispäivänä, tänään maanantaina, muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä häntä seuranneille naisille ja opetuslapsille Emmauksen tiellä. Ilmestykset vakuuttivat heidät Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja jatkuvasta läsnäolosta maailmassa. Voimmeko tänään aloittaa rukoillen Jeesuksen läheisyyttä ja iloa elämään! Kiitos Jeesus!

1 . Kor. viimeinen luku kiinnostaa, sillä loppuun varmaan laitetaan tärkeitä asioita ehkä aiempaa kerraten. Löysin ainakin seuraavanlaisia hyviä periaatteita:

  • Antaminen omista varoista seurakunnalle on syytä olla säännöllistä ja kunkin antajan kantokyvyn mukaista! ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa!” (Matt. 10:8) voisi sopia tähän myös kannustajaksi.

  • Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä, jota tuetaan ja johon varustetaan ihmisiä.

  • Yksilöt ovat tärkeitä, ja Jumala toimii suhteiden kautta. On myös hyvä rohkaista ja kannustaa henkilökohtaisesti!

  • Yhteisöissä on voimaa ja verkostoituminen oli jo tuolloin tärkeää.

Jakeeseen 14 kiteytyy tämän luvun keskeinen sanoma. Olkaamme hereillä, kasvakaamme uskossamme, olkaamme rohkeita todistajia ja valmiit näkemään vaivaa ja pitämään puoliamme vastustajia vastaan. Tapahtukoon kaikki rakkaudessa!

Juha

Hes. 26, Apt. 12

Hes. 26 Apt. 12

Hes. 26 Tyroksen tuomio

Tyros iloitsi kun Juudea, ’kansojen portti’ on tuhoutunut. Se näki Juudean tuhossa oman  mahdollisuutensa rikastua (2), mutta Jumala antoi sillekin ”Isän kädestä” Babylonian kuninkaan välityksellä:” He ryöstävät kaikki rikkautesi, riistävät kaiken kokoamasi, repivät muurisi maahan ja tuhoavat komeat talosi, heittävät kivet, palkit ja mullan syvälle mereen” (12).

Nämä em. kansojen kohtalot toivat mieleen oman suhteeni Israelin maahan ja kansaan. Olen usein ihmetellyt joidenkin kristittyjen intoa puhua Israelin siunaamisen tärkeydestä.  Peruslähtökohtana on ollut 1. Moos. 12:3: ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat.” 4. Moos :24-26 Moosesta kehotettiin opettamaan Aaronille ja hänen pojilleen näin: ”Kun siunaatte Israelia, lausukaa sille näin: Herran siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua…”

Parempi on siis siunata kuin puhua pahaa Israelista. Voitaisiinko ainakin tänään siunata Israelin valtiota ja Jumalan omaisuuskansaa?

Apt. 12 Jaakob mestataan, Pietari vangitaan

Kuningas halusi miellyttää juutalaisia ja mestautti Jaakobin, josta tuli apostolijoukon ensimmäinen marttyyri. Sitten oli Pietarin vuoro tulla vangituksi. Jumalan suunnitelmissa ei ollut vielä Pietarin kuolema, vaan seurakunta sai kokea rukousvastauksen, kun enkeli kävi hoitamassa Pietarin pakoon vankilasta!

Paha sai myös palkkansa, sillä Herran enkeli löi Herodesta ja hän heitti henkensä. (23)

”Mutta Jumalan sana sai yhä vankemman jalansijan ja levisi leviämistään” (24).

Juha

Hes. 25, Apt. 11

Hes. 25 Apt. 11

Hes. 25 Silloin tekin tiedätte, että minä olen Herra!

Seuraavaksi saavat kunniansa kuulla Israelin naapurikansat, jotka olivat puheillaan ja teoillaan ansainneet Jumalan tuomion. ”Sinä ilkuit ja sanoit: ’Siitä sait’, kun minun temppeli saastutettiin”…(3). ”Sinä olit täynnä vahingoniloa, löit käsiäsi yhteen, tömistit jalkojasi ja pilkkasit ja nauroit Israelin maata” (6). Edomilaiset ovat julmasti kostaneet Juudan kansalle, ja ovat rikkoneet Herraa vastaan. Filistealaiset ovat kostaneet Juudalle. Ikimuistoisen vihansa ajamina ja kaunaa ja inhoa täynnä he ovat levittäneet tuhoa (16). Tämän kaiken seurauksena Jumala kostaa, rankaisee, surmaa, antaa ryöstettäväksi ja hävittää tyystin kansojen joukosta. ”Silloin te tiedätte, että minä olen Herra”!

Jumala haluaa varmaan muistuttaa, että hänelle ovat vastuussa omaisuuskansansa lisäksi muutkin kansat. Kaikki maailman tapahtumat ja kansat ovat Israelin Jumalan hallinnassa. Näitä kansoja hän käyttää tarvittaessa Israelia vastaan, ja myös päinvastoin. Toisaalta kaikille kansoille kuuluvat myös evankeliumi ja armo!

Apt. 11 Pietarin selonteko Jerusalemissa ja Antiokian seurakunnan synty

Vaikka Pietari toimi Jumalan johdatuksessa ja oikein, sai hän kuitenkin syytteet niskoilleen sääntöjen rikkomisesta. Eikö se niin ollut, että uusi viini ei sovi vanhoihin leileihin.

Pietari joutui Jerusalemissa tiukille pakanalähetyksestään, koska oli ylittänyt sovitut kanssakäymisen rajat ei-juutalaisten kanssa. Veljet kuitenkin rauhoittuivat kuullessaan Pyhän Hengen vahvasta toiminnasta Kesarean herätyksessä: ”Jumala on siis avannut pakanoillekin tien kääntymykseen ja elämään.”(18)

Sinne lähetettiin apuun Jerusalemista Barnabas, joka oli hyvä mies ja täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa.  Barnabas sai avukseen myös Saulin, ja yhdessä he olivat siellä kokonaisen vuoden opetustehtävässä. …”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

Päivän rukousaiheena voisi olla lähetystyö lähellä ja kaukana! Miten voisimme seurakuntana olla edistämässä Jumalan valtakunnan tulemista keskuuteemme?

Juha