5 Moos. 34 Jaak. 4

5. Moos. 34

Viidennen Mooseksen kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan Mooseksen kuolemasta. Hän sai nähdä vielä kerran luvatun maan Nebonvuoren päältä ennen kuolemaansa. Mooses ei itse päässyt luvattuun maahan syntinsä takia. Tätä on pidetty vertauskuvana siitä, että laki, joka Mooseksen välityksellä annettiin, ei voi tehdä täydelliseksi eikä pelastaa. Laki auttaa pelastuksen lähteelle, mutta ainoastaan Jeesus voi johdattaa perille asti.  Mooseksen kuoltua astui Joosua (nimi merkitsee samaa kuin Jeesus ”Herra pelastaa”) esiin johtamaan kansan luvattuun maahan.

Jaak. 4

Jaakob varoittaa maailman ystävyydestä. Kristittyjen keskuudessa, seurakuntienkin sisällä, on pahimmillaan paljon riitaa ja kateutta. Jos maailman henki pääsee sisään seurakuntaan, seurakunta muuttuu maailmalliseksi. Ihmisluonnossa on valitettavasti sisällä pyrkimys etsiä omaa etua ja pyrkiä toisten yläpuolelle. Jaakobin mukaan avun näihin saa rukouksessa, kunhan tuo oman tilansa Jumalan eteen sellaisena kuin se todellisuudessa on. Maailman ystävyys on pohjimmiltaan selän kääntämistä Jumalalle eli uskottomuutta Jumalaa kohtaan. Onneksi Jumala on kuitenkin aina armollinen ja uskollinen meitä kohtaan, vaikka me emme osaisi olla uskollisia Häntä kohtaan. Armo todellakin riittää, vaikka tuntisimme itsemme kuinka epäonnistuneiksi tahansa. Jaak. 4:6: ”…Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”. Nöyrä ihminen tarvitsee Jumalaa. Ylpeä pärjää omin avuin. Paholaista voi vastustaa vain pakenemalla Jeesuksen turviin.

Liisa

5 Moos. 33 Jaak. 3

5. Moos. 33

Ennen kuolemaansa Mooses siunaa Israelin heimot. Juudan heimosta sanotaan, että Herra taisteli sen puolesta omin käsin. Juudan heimosta syntyi Jeesus, joka taisteli kaikkien kansojen puolesta. Siunaus päättyy Jumalan ylistykseen, mihin on aina hyvä lopettaa.

Jaak. 3

Hillitse kielesi! Siinäpä aiheellinen kehotus. Harkitsemattomilla, kiivastuksen vallassa lausutuilla sanoilla voi todellakin saada aikaan paljon pahaa. Sanoilla voi siunata ja sanoilla voi kirota. Molemmat voivat vaikuttaa radikaalilla tavalla lähimmäisemme elämään, joko rakentamalla tai tuhoamalla sitä. Juoruilun ja panettelun sijaan voisimme puhua selän takana hyvä toisista ihmisistä. Osallistunko pahan puhumiseen, vai pyrinkö löytämään juoruilun kohteena olevasta henkilöstä jotakin hyvää sanottavaa? Pahan henkivallat todellakin osaavat käyttää hyväkseen meidän kateuttamme, katkeruuttamme ja riidanhaluamme, jos annamme siihen mahdollisuuden. Pahat sanat ovat pohjimmiltaan paholaisen inspiroimia sanoja, joiden tarkoituksena on tappaa ja tuhota. Haluanko todella olla sellaiseen osallisena? Kiitoksen ja kirouksen ei todellakaan pitäisi nousta samasta suusta. Luuk. 6:45: ”…Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu”. Siunaavat sanat tuovat kunniaa Jumalalle sekä rakentavat Jumalan valtakuntaa ja Kristuksen ruumista.

 

Liisa

5 Moos. 32 Jaak. 2

5. Moos. 32

Jumala käski Moosesta kirjoittamaan laulun, joka toimisi myöhemmin todisteena Israelin kansaa vastaan, sillä se kertoisi, mikä kansaa kohtaa, jos se ei tottele Herraa. Laulun alussa ylistetään Jumalaa ja Häntä kuvataan kallioksi, johon ihminen saa aina luottavaisin ja vakain mielin turvata. Laulussa kerrotaan myös Israelin kansan historiasta sekä Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta kansan vaiheissa. Kaiken hyvän keskellä kansa kuitenkin unohti, mitä hyvää Jumala on heille tehnyt ja kääntyi epäjumalien puoleen. Pelastajasta luopuminen johtaa eroon Jumalasta. Miksi Jumala salli ja sallii ikävien asioiden tapahtua? Ehkä yksi niiden tarkoitus on osoittaa ihmiselle, että Jumalan yhteydessä on kuitenkin parempi. Israelin kansa joutui Jumalasta luopuessaan kärsimään paljon, mutta Jumala ei kuitenkaan halunnut hävittää heitä kokonaan. Paha ei voi koskaan voittaa Jumalaa eikä Hänen suunnitelmiaan. Kun on tarpeeksi yrittänyt ponnistella omassa voimassa, omaehtoisesti, saa palata takaisin Jumalan luokse, Hänen johdatukseensa ja tunnustaa, että Jumala tiesi sittenkin paremmin.

Jaak. 2

Jaakobin kirje muistuttaa, että jokainen ihminen, varallisuuteen tai asemaan katsomatta, on Jumalalle yhtä tärkeä ja arvokas. Jumala ei siis tee eroa ihmisten välillä. Näin meidän kristittyjenkään ei pidä arvottaa ihmisiä ajallisen aseman tai ulkoisen olemuksen perusteella. Kaikki kristityt ovat veljiä ja siskoja keskenään, samaan perheväkeen kuuluvia. Kirjeessään Jaakob kehottaa kristittyjä elämään uskoaan todeksi jokapäiväisen elämän keskellä osoittamalla rakkautta ja hyvyyttä lähimmäisille. Jos seurakunnan jumalanpalvelukseen saapuu uusina tulokkaina kaksi henkilöä, joista toinen on laitapuolenkulkija ja toinen siisteihin vaatteisiin pukeutunut, kumman kanssa menen juttelemaan? Jaakob muistuttaa, ettemme saa erotella ihmisiä. Jokainen meistä on samalla tavalla syntinen. Kukaan ei ole toista parempi. Meidän tulisi nähdä lähimmäisemme kuten Jeesus heidät näkee.

Jaakobin kirje vaikuttaa painottavan uskontekoja. Todetessaan, että usko ilman tekoja on kuollut, Jaakob tarkoittanee ihmistä, joka sanoo älyllisesti uskovansa, että Jumala on olemassa (kuten pahan henkivallatkin uskovat), mutta joka ei yhtään millään tavoin elä uskoaan todeksi. Toisin sanoen usko näkyy aina jollakin tavalla myös elävässä elämässä. Usko saa aikaan sydämen halun ja kiitollisuuden rakastaa ja palvella Herraa ja lähimmäistä. Teot eivät ihmistä pelasta, vain Jeesus pelastaa, mutta pelastava usko muuttaa ihmisen, mikä näkyy tekoina Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

 

Liisa