5. Moos. 31:8 sisältää tärkeän ja lohdullisen lupauksen: ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi; Hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua. Älä pelkää äläkä säiky.” Nämä Joosualle annetut sanat saa varmasti jokainen kristitty lunastaa itselleen. Aina jonkin uuden edellä saamme rohkeasti luottaa siihen, että Herra itse on jo valmistanut meille tien ja ohjaa askeleemme, kun kuljemme rukoillen Hänen viitoittamallaan tiellä. Silloin voi rohkeasti ottaa askeleita eteenpäin, vaikka ei tietäisikään, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan. Saamme luottaa siihen, että Herra on kanssamme, eikä mikään tielle asetettu este voi olla liian suuri ylitettäväksi. Herra itse on sitoutunut kulkemaan kanssamme ja pitämään meistä huolta. Merkittävää ei ole omien voimien suuruus vaan se, että Korkein ja Kaikkivaltias Jumala on puolellamme. Mikään ei voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ei ajallinen kuolemakaan. Jos katsoisin omia voimiani ja yrittäisin luottaa niihin, pelkäisin minkä kerkeäisin, enkä varmasti uskaltaisi lähteä mihinkään uuteen. Jeesuksen kanssa uskallan, vaikka välillä inhimillisesti pelottaisikin.
Luvussa varoitetaan vahvasti epäjumalanpalveluksesta, mikä syntinä erottaa ihmistä Jumalasta. Jumalan sijaan tai ohella ihminen voi helposti alkaa turvata maailmaan, vaikka saisi asettaa kaiken luottamuksensa Herraan. Tässäpä hyvää pohdintaa itselleni. Keneen minä turvaan?
Jaakobin kirjeen kirjoittajana pidetään Jeesuksen velipuolta. Kirje painottaa kristityn elämää käytännön tasolla. Siinä on paljon ohjeistusta siitä, miten uskon tulisi näkyä ulospäin. Leskien ja orpojen auttamisen, eli lähimmäisen rakastamisen ja palvelemisen tulisi olla ikään kuin sisäänrakennettuna uskonelämään. Usko näkyy ulospäin toisille ihmisille, myös ei-uskoville, Jumalaa kunnioittavana käytöksenä ja Hänen tahtonsa mukaisena toimintana. Jeesuskin maanpäällä kulkiessaan sekä julisti että palveli.
Koettelemuksista kirjoittaessaan Jaakob mainitsee, että niihin joutumista pitäisi pitää pelkkänä ilona. Itse koettelemus ei tietenkään tunnu hyvältä, mutta päämäärä tai tulos, johon se johtaa tuo mukanaan hyvää. Koettelemusten kautta Jumala kasvattaa lastaan, vaikkei sillä hetkellä, kun koettelemuksen keskellä joutuu elämään, todellakaan tunnu mukavalta. Näin ajatellen kärsimysten ja koettelemusten tehtävä on kasvattaa uskoa ja tuoda ihmistä entistä lähemmäs Jumalaa.
Koettelemusten keskellä katseen saa pitää Kristuksessa ja muistaa uskon lopullisen päämäärän. Elämä todellakin muistuttaa välillä kilpajuoksua tai ehkä pikemminkin rääkkimaratonia. Matkan tekeminen voi olla ajoittain tuskaa ja kärsimystä, mutta perille pääseminen tuo sitäkin suuremman ilon. Minua nämä Jaakobin kirjeen kehotukset kestää koettelemuksia lohduttavat, koska tiedän vaikeuksienkin keskellä Jumalan olevan mukana, tuntevan kipuni ja Hänen tarkoitustensa elämääni varten kirkastuvan.
Jaakob kehottaa olemaan hidas vihaan ja vihan vallassa kiivailuun. Jumalan tahto ei ole, että loukkaamme toisiamme. Sen sijaan Jumalan tahto on, että lähdemme liikkeelle, kohtaamme kärsiviä, osoitamme rakkautta ja kerromme Jeesuksessa.
Jaakob kehottaa myös rukoilemaan ja todella luottamaan siihen, että Jumala kuulee rukoukset ja sekä haluaa että voi auttaa. Ainakin itse huomaan pyytäväni Jumalalta rukouksessa jotakin, mutta sitten aivan liian helposti alan itse omassa voimassani järjestellä asiaa tai jatkan murehtimista ikään kuin en olisi koskaan Jumalalta apua pyytänytkään. Jos pyydämme Herralta jotakin, meidän pitäisi uskoa siihen, että Hän hoitaa asian aina meidän parhaaksemme.
Liisa