Tekijä: Liisa Leppäaho

5. Moos. 28

Jumala haluaa siunata omiaan. Israelin kansalle luvatut siunaukset olivat ehdollisia. Jumala siunaisi heitä, jos he kulkisivat hänen teitään, jotta kaikki kansat maan päällä saisivat nähdä Herran suuruuden ja voiman. Toisaalta kansa joutuisi kohtaamaan kiroukset, jos he eivät tottelisi Herraa. Kansan tuli toimia Jumalan tahdon ilmaisemisen välikappaleena maailmassa ja siksi heihin kohdistuneet vaatimukset tuntuvat kovilta. Miten Jumalan tahto voisi heidän kauttaan tulla julki, jos he palvelisivat epäjumalia ja kulkisivat etäällä Herrasta? On tärkeä palvella Herraa iloiten ja pysyä Häntä lähellä myös silloin kun on hyvä aika ja kaikkea kylliksi. Hyvänä aikana, elämän hymyillessä, on helppoa etääntyä kauemmaksi Jumalasta, eikä ehkä valvoa omaa uskonelämää kovinkaan tarkasti. Vaikeudet puolestaan saavat huutamaan Herraa avuksi ja suhde Jumalaan voi syventyä. Jumala haluaa olla läheisessä yhteydessä ja suhteessa luotujensa kanssa.

Erossa Jumalasta ihminen on lain kirouksen alla ja luvussa luetellut kiroukset ovat ikään kuin kuvaa siitä, millaista on lopullinen ja täydellinen ero Jumalasta. On lohdullista ja levollista elää armon alla. Jumalaa ei tarvitse pyrkiä miellyttämään omilla ansioilla vaan riittää, että ottaa vastaan pelastuksen lahjan, jonka Jeesus tarjoaa ilmaiseksi jokaiselle, joka haluaa sen itselleen omistaa.

Hepr. 11

Jo Vanhan testamentin aikana ihminen katsottiin vanhurskaaksi ainoastaan uskonsa tähden. Vanhan testamentin pyhät, joista Paavali kertoo, luottivat Jumalan sanaan. Tekojensa kautta ei ole kukaan muu, paitsi Jeesus, päässyt perille. Edelleen lukuisat ihmiset yrittävät löytää perille omin voimin, omien suoritustensa kautta. On ihmeellistä, että perille pääsemiseen ei todellakaan tarvita mitään muuta kuin usko Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen. Usko tarttuu kiinni Kristukseen, joka pelastaa. Kyse on siis turvautumisesta Jeesukseen. Uskoakaan ei siis tarvitse suorittaa. Riittää kun suostuu ojentamaan kätensä Jeesukselle. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan” Usko katsoo jo tulevaisuuteen, lopulliseen päämäärään. Usko on myös ”varmuus siitä, mikä ei näy.” Varmuus perustuu Jumalan sanaan ja siihen, miten Jumala ilmaisee itsensä luomakunnassa. Usko luottaa siihen, että Jumalan sana on varma. Jumala pitää sen, mitä on luvannut.

Abrahamin esimerkin mukaan usko ilmenee kuuliaisuuden osoituksena Jumalaa kohtaan. Abraham ei tiennyt, mikä häntä odottaa lähtiessään kulkemaan Herran askelissa, mutta hän uskoi siihen, että Jumalan sanaan voi luottaa. Tämä puhuttelee tällä hetkellä erityisesti ehkä siksi, että olen omassa elämässäni tilanteessa, jossa on vain luotettava Jumalaan ja Hänen johdatukseensa, vaikka tie on vielä tuntematon. Abraham myös uskoi, että Jumala pitää lupauksensa jälkeläisestä, vaikka inhimillisesti mikään ei enää viitannut siihen. Hän sai kuitenkin huomata, ettei Jumala petä lupaustaan. Poikaansa Iisakia uhratessaan Abraham mitä ilmeisemmin uskoi, että Jumala voisi herättää hänet kuolleista. Olihan Iisak juuri se lupausten lapsi, jonka Herra oli Abrahamille ja Saaralle antanut. Abraham uskoi, että luovuttaessaan poikansa Jumalalle, Herra kyllä antaisi hänet takaisin. Miten Abraham oli voinut saada tuollaisen uskon? Ehkä aiemmat koettelemukset ja niistä selviytyminen oli vahvistanut hänen uskoaan. Hän oli joutunut riippumaan kiinni Jumalan lupauksissa inhimillisesti täysin mahdottomissa tilanteissa. Koettelemusten kautta Jumala oli vetänyt Abrahamia entistä tiukemmin yhteyteensä. Abraham oli joutunut aiemminkin heittäytymään Jumalan varaan ja Jumala oli aina osoittautunut luotettavaksi. Sana oli otettava todesta. Ehkä oman elämäni koettelemusten tarkoitus on vahvistaa uskoani Jumalan huolenpitoon. Joskus usko on myös taistelua ja kiusaus antaa periksi voi olla suuri. Joskus uskon tähden joutuu tavalla tai toisella kärsimään. Maailma vihaa Jeesuksen omia, koska se vihaa Jeesusta. Monesti mietin, että onneksi on Jeesus, joka kannattelee myös uskoamme. Pitää kädestäni kiinni silloinkin, kun en itse jaksa.

Liisa

3 Moos. 27

Kolmannen Mooseksen kirjan viimeisessä luvussa puhutaan vapaaehtoisista lupausuhreista, eli Jumalalle annetuista lupauksista. Nämä uhrit ovat siis vapaaehtoisia, ja ne annetaan ilosta, kiitollisuudesta ja rakkaudesta Jumalalle. Jumalalle luvataan antaa jotakin itselle tärkeää. Omana aikanammekin voimme luvata antaa Jumalalle jotakin hyvää, aineellista tai hengellistä. Se voi olla vaikkapa lupaus antaa omastani apua tarvitseville, joko aikaa tai materiaa. Tai vaikka lupaus palvella seurakunnassa. Seuraavaksi tuleekin sitten mieleen, pystynkö oikeasti pitämään sen, minkä olen Herralle luvannut. Onneksi Jumala on armollinen, mutta ehkä Hänelle annetut lupaukset on kuitenkin hyvä harkita loppuun asti. Me ihmiset emme aina ole lupauksissamme luotettavia, mutta mikä tärkeintä, Jumala on aina.

Lopuksi vielä tässä luvussa herättää ajatusta se, miksi Herralle (pyhäkkötöihin) luvatuista miehistä ja pojista maksettiin enemmän kuin naisista ja tytöistä, vanhemmista enemmän kuin nuoremmista. Ehkä erot johtuivat siitä, miten raskaita töitä he pystyivät tekemään. Jos oli fyysisesti voimakkaampi ja isokokoisempi, pystyi mahdollisesti tekemään kuormittavampaa ja raskaampaa työtä.  

Luuk. 1

Evankeliumi Luukkaan mukaan alkaa omistuskirjoituksella kreikkalaiselle Teofilokselle, jonka henkilöllisyydestä ei ole varmaa tietoa. Evankeliumi on kirjoitettu alun perin kreikan kielellä ja ensisijaisesti pakanakristityille. Luukkaan itsekin arvellaan olleen kreikkalainen ja hän on tehnyt evankeliumikirjaansa varten tutkimusta ikään kuin ulkopuolelta toisin kuin esim. Matteus ja Johannes, jotka olivat juutalaisia ja kuuluivat Jeesuksen sisäpiiriin. Luukas on lääkärinä halunnut selvittää kaiken tarkasti ja luotettavasti mm. Paavalia ja Jeesuksen äitiä Mariaa haastattelemalla tarkoituksenaan todistaa, kuinka luotettava evankeliumi on.

Evankeliumin tapahtumat lähtevät liikkeelle kertomuksella Sakariaasta ja hänen vaimostaan Elisabetista, jotka eivät ole saaneet lasta. Nyt enkeli Gabriel kuitenkin ilmestyy Sakariaalle ja ilmoittaa, että heidän useiden vuosien rukouksensa on kuultu. He saisivat poikalapsen. Kertomuksesta tulee mieleeni ihmeellinen Jumala, joka kykenee tekemään mahdottomasta mahdollisen. Lisäksi siitä tulee mieleeni kestävyyden ja sitkeyden merkitys rukouksessa silloinkin, kun vastausta ei kuulu, sekä kärsivällisyys odottaa Jumalan vastausta, joka tulee aina täydellisesti oikeaan aikaan. Jumala kuulee kaikki rukoukset, vaikka vastaus viipyisikin. Rukoillessamme saamme luottaa yliluonnolliseen Jumalaan ja siis pyytää uskossa sellaisiakin asioita, jotka ovat ihmiselle täysin mahdottomia. Ja vielä mieleeni nousee, että silloin kun Jumala jotakin lupaa, sitä ei kannata epäillä kuten Sakarias teki, vaan ottaa Jumalan sana uskossa vastaan, sillä Jumala puhuu ja lupaa vain sen mikä on totta ja mikä pitää.

Enkeli Gabriel ilmestyi myös Marialle ilmoittamaan ilouutisen Jeesuksen syntymästä. Voin vain kuvitella kuinka hämmästynyt ja hämmentynyt Maria on viestin saatuaan ollut. Maria oli aivan tavallinen nuori nainen Nasaretista. On ihmeellistä ja hienoa, kuinka Jumala on valinnut ja edelleen valitsee käyttää aivan tavallisia ihmisiä, joissa toiset ihmiset eivät useinkaan näe mitään erityistä tai ihmeellistä. Näin myös meistä jokainen saa olla Jumalan käytössä, vaikka tuntuisikin, ettei itsellä ole muuta annettavaa kuin tyhjät kädet. Jumala ei kuitenkaan vaadi meiltä mitään sellaista, mitä Hän ei ensin itse anna.

Liisa

3 Moos. 26

Luvun 26 aiheena on kuuliaisuuden siunaus ja tottelemattomuuden kirous. Kuuliaisuudesta, Herran käskyjen mukaan elämisestä ja Hänen kunnioittamisestaan Jumala lupasi kansalleen suuren siunauksen kaikilla elämän osa-alueilla. Jumala tietää mikä ihmiselle on hyväksi, ja mikä pitää synnin etäällä kansakuntien ja perheiden keskeltä. Tottelemattomuus puolestaan päästää synnin valloilleen ja kaikki alkaa mennä pieleen. Israelin kansan vaiheista lukiessa tämä tulee hyvin selvästi esiin, ja sama periaate vaikuttaa toimivan nyky-yhteiskunnissakin. Suomi kristillisenä maana on saanut kokea mitä runsainta Jumalan siunausta ja huolenpitoa, vaurastumista ja hyvinvointia. Kiitos Herralle siitä. Huolenaihe kuitenkin on, että mitä kauemmaksi kansa Jumalasta loittonee, sitä vahvemmin myös synnin voimat pääsevät valloilleen ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. Ja sitä enemmän kansa kärsii synnin tähden, koska Jumala ei voi siunata syntiä. Kaikkein surullisinta on, jos jopa seurakunnat alkavat palvella ennemmin maailmaa kuin Jumalaa. Raamatun arvovaltaa murennetaan, ei useinkaan kerta rysäyksellä, vaan pikkuhiljaa hivuttaen. Esimerkkejä tästä ei tarvitse kaukaa hakea. Erityisesti lasten puolesta olen pahoillani. Evankeliumin pitäisi olla jokaisen ihmisoikeus. Kristittyjen pitäisi olla suolana ja valona tässä pimenevässä maailmassa, eikä itsekin mukana pimeydessä. Kansojen kohtalot ovat Herran käsissä ja Hänen tahtonsa on, että kansakunnat kääntyisivät Hänen puoleensa. Uskon, että Herra haluaa aina ensi sijassa kutsua ja kehottaa hyvällä. Lisäksi ajattelen, että niin kauan kuin täällä on Jeesuksen seuraajia ei synti ja kiroukset voi päästä täysin valloilleen, koska Jeesus meissä Pyhän Henkensä kautta, on suurempi kuin se mikä on maailmassa. Usein rukoilen, että Herra siunaisi edelleen tätä maata ja kansaa mm. sen hyvän lähetystyön takia, mitä täältä käsin on saatu ja saadaan edelleen tehdä tavoittamattomien kansojen tavoittamiseksi, jotta moni saisi vielä kuulla evankeliumin ja ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajanaan. Ja toisaalta heidän takiansa, jotka tulevat tänne pakolaisina tai maahanmuuttajina ja saavat kuulla evankeliumin. Silloin meillä on vielä tarkoitus ja meitä tarvitaan.

Ef. 6

Luvussa kuusi siirrytään käsittelemään lasten ja vanhempien välisiä perhesuhteita. Kodit ovat tärkeitä ja ensisijaisia kristillisen kasvatuksen antajia, ja kristityissä perheissä olisi hyvä tukea lasten hengellistä kasvua ja pienestä asti, jotta he voisivat oppia tuntemaan Jeesuksen. Paavali muistuttaa lapsia kunnioittamaan vanhempiaan, ei vain siksi, että Jumala on näin käskenyt, vaan myös siksi, että siihen sisältyy erityinen siunaus pitkästä iästä ja menestyksestä. Näinhän se varmasti onkin. Jos lapsi oppii omassa perheessään kunnioittamaan toisia ihmisiä, hänen on myöhemmin elämässään helpompi tulla toimeen toisten kanssa kuin siinä tapauksessa, jos hän ei olisi näitä tärkeitä yhteiselämän pelisääntöjä oppinut. Koulussa, työpaikoilla, ja yhteiskunnassa ylipäätään olisi paljon helpompi elää, jos kaikki kunnioittaisivat kilpaa toisiaan, eivätkä ajaisi vain omia etujaan. Tämä ei valitettavasti taida tässä ajassa tulla tapahtumaan, mutta onneksi Jeesuksen paluu muuttaa kaiken hyväksi ja uudeksi. Pohdin myös, että meillä Suomessa voisi olla tässä asiassa paljon opittavaa monilta maahanmuuttajilta, joille omien vanhempien (ja ylipäätään vanhempien ihmisten) kunnioittaminen on luontevaa.

Lapsille ja heidän vanhemmilleen antamiensa ohjeiden jälkeen Paavali siirtyy käsittelemään orjien ja isäntien välisiä suhteita. Ohjeistuksia voi soveltaa myös nyky-yhteiskunnan työpaikoille. Voin pyrkiä tekemään työni mahdollisimman hyvin, koska pohjimmiltaan palvelen myös maallista työtä tehdessäni Herraa, joka maksaa lopullisen palkan työstäni. Näin ajatellen ei ehkä olekaan niin suurta merkitystä millaisessa asemassa ihmissilmin katsottuna olen, tai kuinka paljon ihmiset työtäni arvostavat. Voin löytää todellisen ilon, kun saan palvella omalla paikallani lähimmäistäni ja Jumalaa.

Toki ohjeita annetaan myös esimiehille ja työnantajille. Heidän tulee kohdella alaisiaan Jumalan tahdon mukaisesti kunnioittavasti ja arvostavasti ymmärtäen, että he palvelevat samaa Herraa, joka ei katso henkilöön, eli jolle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Omaa valta-asemaa ei toisin sanoen saa käyttää väärin kenenkään uhkailuun eikä alentamiseen. Nykyään puhutaan jatkuvasti tulostavoitteista ja voittojen kerryttämisestä. Rahaa on saatava jatkuvasti enemmän ja enemmän, mikä tapahtuu liian usein työntekijöiden kustannuksella. Työuupumus ikävine seurauksineen on valitettavan yleistä. Jumalaa kunnioittavat työnantajat eivät vaadi työntekijöiltään liikoja oman ahneutensa takia.

Lopuksi Paavali kehottaa pukemaan ylleen koko Jumalan taisteluvarustuksen, jotta voisimme kestää paholaisen juonet. Kristitty taistelee syntiä vastaan ja toisaalta myös pimeyden henkivaltoja vastaan. Taistelu ei kohdistu kehenkään ihmiseen, eikä se ole fyysistä. Tämä on hyvä muistaa. Kristitty ei siis taistele häntä vainoavaa ihmistä vastaan vaan taistelu on hengellistä.

Puhe pimeyden henkivalloista ja paholaisesta voi aiheuttaa ahdistusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että kristityn ei tarvitse olla peloissaan, koska Jeesus on kanssamme. 1.Joh 4:4: …sillä hän, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. Jeesuksen edessä kaikki pimeys joutuu väistymään, pakenemaan ja piiloutumaan. Paholainen ei yleensäkään saavu kristityn luokse mustakaapuisena hahmona, kuten se yleensä kuvataan, vaan pikemminkin valon enkeliksi pukeutuneena, juonien. Taisteluvarustustakaan ei tarvitse, eikä edes voi, löytää itsestään, vaan kyseessä on nimenomaan Jumalalta saatu varustus.

Ensimmäisenä kehotetaan seisomaan kupeet totuuteen vyötettynä. Ehkäpä Paavali tarkoitti tässä elämistä Jumalan tahdon mukaisesti kuten Raamattu opettaa. Synti erottaa ihmistä Jumalasta ja vie kauemmaksi Hänestä. Siksi olisikin tärkeää tunnustaa synnit Jumalalle, jotta painava kivireppu otettaisiin selästä pois. Kivirepun kanssa on vaikea taistella ja toisaalta mitä kauempana olemme Jumalasta, sen helpommin me kaadumme.

Toisena Paavali mainitsee vanhurskauden haarniskan. Jokainen kristitty on puettu Jeesuksen Kristuksen lahjavanhurskauteen, joka toimii hänen suojanaan. Paholainen voi yrittää syyttää ja syyllistää yhä uudestaan vanhoistakin rikkomuksista, vetää yhä uudestaan tuomion alaiseksi, mutta ei siihen pysty, koska Jumala on jo julistanut jokaisen omansa syyttömäksi Jeesuksen tähden. Saan luottaa siihen, että Jumala rakastaa minua, eikä kukaan eikä mikään voi erottaa minua Hänen rakkaudestaan. Tällaisen haarniskan suojassa saan olla.

Kengiksi puetaan alttius julistaa rauhan evankeliumia. Evankeliumin julistaminen tuo aina valoa pimeyteen ja toivoa toivottomuuteen. Se on jokaisen kristityn kutsumus ja tehtävä. Häikäisevä valo ja sen lisääntyminen juoksuttaa paholaista karkuun. Mitä enemmän ihmisiä tulee uskoon ja juurtuu tiukasti kiinni Kristukseen, sen pienemmäksi paholaisen vaikutusvalta yhteisössä kutistuu.

Suojaksi otetaan uskon kilpi pahan palavia nuolia vastaan. Usein paholainen tietää liiankin hyvin kunkin ihmisen heikot kohdat ja useimmiten se yrittääkin iskeä juuri niihin. Paholainen voi yrittää syyttää, lannistaa, painaa alas ja saada jopa luopumaan uskosta. Näissäkin tilanteissa kristitty saa pitää luottamuksensa Jumalaan ja todeta, että ehkä minä itsessäni olenkin heikko ja syntiä tekevä ihminen, mutta minulla on suuri Jumala, joka rakastaa minua ja pitää minusta aina huolen, koska Hän on niin luvannut. Jeesus ei ole kuollut turhaan, vaan siksi, ettei Liisakaan (laita tähän oma nimesi), joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän (viitaten Joh.3:16).  Näin pahan palavat, lannistavat ja alas painavat nuolet sammuvat ja niiltä menee teho.

Viides taisteluvarustuksista on pelastuksen kypärä. Kristitty on vielä matkalla, mutta tietää pelastettuna pääsevänsä kerran perille. Jaksan jatkaa hengellisellä taistelukentällä ja pysyä pystyssä, koska tiedän Jeesuksen kutsuvan minut kerran kotiin. Tämä taistelu ei kestä ikuisesti. Miksi Paavali puhuu pelastuksen kypärästä ja siten juuri pään suojaamisesta? Usko on aina Jumalan lahja ja Pyhän Hengen ylhäältä synnyttämä, mutta uskoon tultuani voin järjen avulla valita luottaa Jumalaan niissäkin tilanteissa, kun olosuhteet puhuvat jotakin täysin toista. Pelastettuna minun ei tarvitse pelätä, kun tiedän olevani jo voittaja ja matkalla taivaan kotiin.

Seuraava Paavalin mainitsema ase on Hengen miekka eli Jumalan sana, jolla Jeesuskin voitti paholaisen erämaassa. Jos paholainen väittää esimerkiksi, etten voi saada anteeksi tai saa epäilemään Jumalan rakkautta, voin tarttua Raamattuun ja lukea, mitä Jumala on asiasta sanonut. Jumala kun on Totuus, eikä voi valehdella. Lisäksi Jumalan sana on avainasemassa, kun sieluja voitetaan tämän maailman ruhtinaalta Jumalalle ja astutaan ikään kuin paholaisen tontille. Room 10:17: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Miekka on siis paitsi puolustamista, myös hyökkäämistä varten.

Näiden puettavien varusteiden lisäksi Paavali mainitsee rukouksen, joka on siis vielä seitsemäs varuste. Rukouksen kautta kristitty on jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. Ainakin itse tarvitsen tuota yhteyttä ja johdatusta ihan jatkuvasti jokaiseen päivääni. Lisäksi Jumala on valinnut monta kertaa toimia rukoustemme kautta. Kun me rukoilemme, henkivalloissa tapahtuu. Lähetystyössäkään esirukouksen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Esirukoilijat ovat hengellisen sodankäynnin eturintamassa raivaamassa tietä evankeliumille.

Liisa