Tekijä: Liisa Leppäaho

3 Moos. 22

Papit ottivat vastaan ihmisten tuomia uhrieläimiä. Pappien piti pitää itsensä puhtaina, jotta ne uhrieläimet, joita ihmiset toivat lähestyäkseen Jumalaa, pysyisivät puhtaina. Muuten uhrit olisivat olleet turhia, koska ne olisivat saastuneet. Papeilta vaadittiin paljon. Jos pappi ei ollut noudattanut puhtaussäädöksiä, hän olisi voinut menettää jopa henkensä. Papit joutuivat olemaan käytännössä jatkuvasti valppaina ja tarkkailemaan rituaalista puhtauttaan. Ehkä takaraivossa on ollut alituinen huoli, olenko varmasti kelvollinen toimittamaan jumalanpalvelusta. Jumala kuitenkin tietää, ettei kukaan voi elää täydellistä elämää. Pappia, joka oli epäpuhdas, ei hylätty virastaan, mutta hänen oli puhdistauduttava ollakseen jälleen kelvollinen suorittamaan virkaansa. Meidänkin on aika ajoin hyvä tarkkailla itseämme ja omaa toimintaamme, onko meissä jotakin syntiä, mikä olisi hyvä tuoda Jumalalle, jotta voisimme taas puhtaammin ja kevyemmin mielin jatkaa matkaa.

Uhrieläinten oli siis oltava virheettömiä, mikä on esikuvaa Kristuksesta, joka ainoana virheettömänä ja täydellisenä on verellään lunastanut meidät omikseen. Mielenkiintoista on, että myös kitukasvuiset eläimet kelpasivat vapaaehtoisina uhreina Jumalalle. Jumala ottaa meiltä vastaan antamamme lahjat, vaikka ne eivät olisi täydellisiä. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, mutta Jumala iloitsee siitä, jos annamme kätemme, jalkamme, itsemme Hänelle lahjaksi, Hänen käyttöönsä.

Ef. 2

Efesolaiskirjeen toisen luvun tärkein sanoma on, että meidät on pelastettu yksin armosta uskon kautta. Kukaan ei voi omin ansioin vaikuttaa pelastumiseensa millään tavoin, sillä kaikki on jo tehty. Tämä on ihana ja vapauttava lupaus. Minun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin suostua armahdettavaksi. Pelastukseen tarvitaan vain turvautuminen Jeesukseen, Herran avuksi huutaminen. Toisin sanoen halu saada synnit anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Joskus muistan pohtineeni, onko minulla varmasti tarpeeksi uskoa. Tähän sain muistutuksen siitä, ettei oma uskoni minua pelasta vaan ainoastaan Jeesus pelastaa. Toisin sanoen omaan uskoon ei kannata turvata vaan Jeesukseen. Katse pitää nostaa omasta itsestä Jumalaan. Sillä ei ole merkitystä miltä minusta tuntuu tai kuinka huonoksi ja vähäpätöiseksi koen itseni. Maksettujen Viulujen Uskon jyvä -laulussa lauletaan osuvasti: ”Mut se mitä mulla on, nyt jo kääntää kohtalon. Jos mut tänään täältä viedään, kaiken tarpeellisen tiedän. Se on: Jeesus, auta mua”. Turvautuminen Jeesukseen riittää. Kannattaa kuunnella koko laulu!

Paavali kirjoittaa, että olemme luodut Kristuksessa Jeesuksessa tekemään niitä hyviä töitä, jotka Jumala on ennalta valmistanut. Tämä riisuu Jeesuksen seuraajan vaatimuksesta yrittää omin suorituksin palvella Jumalaa. Toisaalta se myös riisuu pois ylpeydestä, sillä kaikki teot mitä Jumalan valtakunnan hyväksi teemme, eivät johdu meidän erinomaisuudestamme, vaan ne ovat Jumalan ennalta valmistamia, ja näin ollen Jumalan, ei meidän tekojamme. Riittää, kun annan käteni, vaikka sitten tyhjätkin Herrani käyttöön.

Paavali myös painottaa, kuinka me pakankristityt olemme Jumalan armosta pelastetut samaan jaloon öljypuuhun, ja päässeet osallisiksi samasta lujasta lupauksen liitosta. Jokainen ihminen, kansalaisuudestaan riippumatta, on täysin samalla viivalla ja samassa asemassa, koska Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Nyt kaikki Jeesuksessa Kristuksessa ovat taivaan kansalaisia etnisestä taustastaan riippumatta. Jokainen Jeesuksen oma, on hän sitten juutalaistaustainen tai pakanakristitty, on elävä kivi siinä yhdessä seurakuntatemppelissä, jonka perustana on apostolien ja profeettojen todistus, ja jonka kulmakivenä on Kristus itse. Rakennuksen perustana on siis apostolien ja profeettojen opetus, Sana, jonka pohjalle on ollut hyvä lähteä rakentamaan kokonaista temppeliä. Jokaista kiveä tarvitaan. Jokaiselle on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jeesus Pyhän Hengen kautta on ikään kuin liima, tai pitäisikö sanoa laasti, joka liittää kivet yhteen.

Liisa

3 Moos. 21

Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 21 kuvataan pappien pyhyyttä koskevia säädöksiä. Kun niitä lukee, ne kuulostavat varsin kovilta vaatimuksilta. Mitään epäpyhää ei saa päästää kaikkein pyhimpään, Jumalan läsnäoloon. Jumala on pyhä, ja kaikki mikä ei ole pyhää tuhoutuu hänen edessään. Näin käy myös jokaiselle, joka tulee Jumalan eteen ilman Jeesuksen antamaa lahjavanhurskautta. Ainoastaan pukeutuneena Kristukseen, olemme kelvolliset Isän luokse.

Jakeesta 17 alkaen kuvataan erilaisia ulkoisia vammoja, jotka estivät ylipappina toimimisen. Ylipappi oli Jeesuksen esikuva aivan kuten virheettömät uhrikaritsatkin. Heidän piti siis kuvata Jeesusta, joka on täydellinen. Huomion arvoista on, että niitä henkilöitä, joilla oli jokin vamma, ei kuitenkaan eristetty tai piilotettu. He saivat syödä Jumalansa leipää, vaikka eivät saaneetkaan toimittaa ylipapin tehtäviä. Jumalalle jokainen ihminen on tärkeä ja jokaiselle on oma tehtävänsä, vaikka hän olisi syystä tai toisesta kyvytön johonkin tiettyyn työhön.

Ef. 1

Efesolaiskirje on apostoli Paavalin vankeudessaan kirjoittama kirje. Kirjeensä alussa Paavali opettaa, että Jumala on jo edeltä määrännyt meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 5). Jumala tiesi jo ennalta, miten ihminen lankeaa syntiin, joutuu eroon Jumalasta, ja toisaalta mistä ja miten tähän löytyy apu. Keskiössä on Jeesus ja pelastus, joka annetaan ainoastaan Hänen kauttaan. Jumala ei määrännyt meitä pelastumaan omin voimin omien ansioidemme kautta, vaan Jeesuksen kautta. Kun ihminen kuulee evankeliumin ja ottaa sen vastaan, hän saa luvatun Pyhän Hengen sinetin, joka ilmoittaa kenelle kristitty kuuluu. Hän ei ole enää tämän maailman ruhtinaan orja vaan Jumalan lapsi, Jumalan perheväkeen kuuluva täysivaltainen jäsen. Jonakin päivänä Jeesus tulee lunastamaan maailmasta omaisuutensa, eli jokaisen, jolla on Pyhä Henki. Paavali puhuu myös siitä toivosta, johon meidät on kutsuttu, ja siitä perintöosasta, joka meille on annettu. Saamme siten ilolla ja innolla odottaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemusta ja lunastuksemme täyteyttä.

Jeesus Kristus on seurakunnan pää, ja Hänet Jumala on asettanut kaiken yläpuolelle niin tässä ajassa kuin tulevassa. Ylistys ja kunnia annetaan Kristukselle, jolle se kuuluu. On turvallista tietää, että rakastava Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, johtaa ruumistaan eli seurakuntaansa ja jokaista sen jäsentä. Koko maailmanlaajuinen seurakunta on siis Kristuksen ruumis, joka palvelee samaa Jumalaa sillä voimalla, jonka Herra meille antaa. Vaikka olisimme piskuinen lauma, meitä on kuitenkin monta. On hienoa saada eri puolilla maailmaa tuntea yhteenkuuluvuutta Pyhän hengen kautta toisiin Jeesuksen seuraajiin, vaikka yhteistä kieltä ei aina olisikaan, tai jotkin käytänteet olisivat erilaisia kuin mihin on itse tottunut. Me kaikki palvelemme kuitenkin samaa Jumalaa ja olemme siten myös siskoja ja veljiä keskenämme.

Ensimmäisessä luvussa Paavali kertoo rukoilevansa efesolaisten puolesta, jotta he oppisivat tuntemaan Jeesuksen yhä paremmin, ja että he ymmärtäisivät, millainen toivo heillä on. Itse ainakin tarvitsen jatkuvaa muistutusta siitä kuka ja millainen Jumala on, ja tähän auttaa parhaiten Jumalan sanan tankkaaminen, kuten esimerkiksi niiden raamatunkohtien lukeminen, jotka muistuttavat Jumalan armosta, rakkaudesta ja huolenpidosta, sekä toisaalta Hänen ominaisuuksistaan. Haastavissa olosuhteissa, vaikeuksien keskellä, tai silloin, kun maailma näyttää menevän vain hullummaksi, on kuitenkin aina toivo. Toivo todella on se, mikä kantaa, sekä luottamus siihen, että kaikkivaltias Jeesus, ruumiinsa pää ja johtaja, on sanansa mukaisesti jokaisen omansa kanssa ihan jokaisena päivänä ja johdattaa myös kuoleman rajan yli. Minulle tuo iloa ja toivoa myös ajatus siitä, että saan olla osaltani tekemässä Jumalan valtakunnan työtä niin kauan kuin minua täällä tarvitaan. Lisäksi odotan Jeesuksen paluuta noutamaan seurakuntaansa, sillä siihenkin sisältyy mitä ihanimman toivon täyttymys. Ja vielä, voimaa jokaiseen päivään antaa se, että ruumiini on Pyhän Hengen temppeli, jossa Jumala itse Pyhän Henkensä kautta asuu. ”Luoja tietää jo tulevan, olet suojassa Jumalan, osa suurinta suunnitelmaa.” (Rukouslauluja: Kevät)

Liisa

2. Moos. 39 

Ilmestysmaja eli pyhäkköteltta ja siihen tarvittava rekvisiitta on valmis, mutta vielä tarvitaan papeille asut. Ylipapin puvun värit ovat samat kuin pyhäkköteltan esipihan portin verhossa, ja näiden värien merkityksistä on kerrottu tarkemmin edellisen luvun kommentissa. Puvussa on myös kultakoristeita, joiden on ajateltu viittaavan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen täydelliseen pelastustyöhönsä. Luvussa on paljon kuvausta pappien asujen yksityiskohdista. Nämä yksityiskohdat ja niiden lukumäärät ovat kaikki merkityksellisiä ja jos on mielenkiintoa, niihin kannattaa tarkemminkin perehtyä.

Lopulta koko pyhäkköteltan, sen rekvisiitan, sekä pappien asujen valmistustyö on saatu päätökseen. Voi vain kuvitella millainen urakka on ollut. Puuhaa on riittänyt ja jokaisen antama panos on tarkasti huomioitu. Yhteistyössä on ollut voimaa. Israelilaiset luovuttavat taiten tehdyt esineet Moosekselle. Mooses tarkistaa työn tulokset ja toteaa kaiken tehdyksi sen käskyn mukaan, jonka Herra oli Moosekselle antanut. Lopuksi Mooses siunaa kansan.

Mark. 4

Markuksen evankeliumin neljäs luku alkaa yhdellä tutuimmista vertauksista. Kylväjä-vertauksessa siementä Kylvetään erilaisiin sydämen maaperiin. Kuka on kylväjä? Matteus 13:37: ”Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika”. Ensin osa siemenistä putosi tien oheen, josta linnut ne heti nokkivat. Tästä tulee mieleeni ihminen, joka ehkä käy joskus jossakin hengellisessä tilaisuudessa kuten häissä tai hautajaisissa, jossa hän kuulee Jumalan sanaa. Kuultu sana ei kuitenkaan vaikuta hänessä mitään, vaan se jää vain sanahelinäksi. Paholainen pyrkii täyttämään mielen muilla, kiinnostavammilla ja tärkeämmillä asioilla.

Kalliomaaperään kylvetty puolestaan kuvaa niitä, jotka innostuvat uskonasioista, mutta jotka eivät juurru kiinni Kristukseen. Uskonasiat kiinnostavat niin kauan, kun kaikki menee hyvin ja tuntuu kivalta. Kavereiden lausumat poikkipuoliset sanat tai ehkä naurunalaiseksi joutuminen työpaikalla saavat kuitenkin luopumaan uskosta. Tästä ajatukseni kääntyvät niihin kristittyihin, jotka ovat joutuneet luopumaan lähes kaikesta uskonsa tähden. Miten he kestävät ja pysyvät uskossa? Ehkä juuri siksi, että he ovat kiinni Jeesuksessa. He tietävät, että Jeesus on ainoa, joka voi heidät pelastaa. Kaikki muu on toisarvoista. Heillä on tulevaisuus ja toivo iankaikkisuudessa.

Orjantappuroihin kylvetty kuvaa niitä, jotka kuulevat sanan, mutta joiden sydän on niin kiinni tämän maailman huolissa ja rikkauksissa, että sana jää hedelmättömäksi. Tästä vertauksesta tulee mieleeni ns. tapakristillisyys, jossa uskonasioihin suhtaudutaan hyväksyvästi ja ehkä käydään joulukirkossa, mutta jossa varsinaista henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen ei ole päässyt syntymään. Tällöin uskonasiat on painettu elämässä taka-alalle ja sen sijaan, että rukoiltaisiin, osallistuttaisiin seurakunnan toimintaan tai vaikka tuettaisiin lähetystyötä, koetaan tärkeämmäksi elää tätä maanpällistä elämää varten. Tosin sanoen ei koota aarteita taivaisiin vaan maanpäälle.

Hyvään maahan kylvetty taas kuvaa niitä, jotka ottavat sanan vastaan ja alkavat tuottaa hyvää hedelmää. Heissä sana pääsee vaikuttamaan ja heillä on vahvat juuret. Omaa hengellistä tilaa on aika-ajoin hyvä tarkistaa.

Seuraavaksi Jeesus vertaa sanan oikeaa kuulemista lampunjalkaan asetettuun lamppuun. Sana ei ole tarkoitettu piilotettavaksi vaan otettavaksi vastaan ja laitettavaksi käytäntöön. Sanan äärellä on tärkeä viettää aikaa, sillä se auttaa juurtumaan yhä syvemmin kiinni Jeesukseen. Näin se, jolla on hengen ravintoa, saa sitä sanan äärellä yhä lisää. Jos taas sanan äärellä ei halua viettää aikaa, usko alkaa helposti näivettyä ja lopulta se vähäkin, mitä ihmisellä on, on vaarassa kuivua pois.

Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa itsestään kasvavaan viljaan, joka kasvaa nukkuipa kylvömies tai valvoi. Mieleeni tulee lähetystyö, jossa hyvää siementä kylvetään, mutta kuitenkin siten, että työntekijän ei tarvitse huolehtia ja hermoilla sen kasvusta. Maa tuottaa sadon siten kuin sen kuuluukin tuottaa. Lopullisen sadon korjaa Jeesus. Edelleen Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa sinapinsiemeneen. Jostakin hyvin pienestä ja vähäpätöisestä kasvaa Jumalan armosta ja vaikutuksesta jotakin suurta. Piskuisesta Jeesuksen seuraajien joukosta on kasvanut jo maailmanlaajuinen seurakunta, joka kasvaa edelleen.

Neljännen luvun lopussa on vielä kertomus, jossa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Jeesus on menossa opetuslapsineen järven toiselle puolelle, mutta matka meinaa keskeytyä suureen myrskyyn. Opetuslapset ovat kauhuissaan, mutta Jeesus nukkuu tyynen rauhallisena. Hänellä on täydellinen luotto Isäänsä. Jeesus tiesi tehtävänsä ja Hän sai luottaa siihen, että Isä pitää Hänestä kaikissa tilanteissa huolen, jotta tehtävä tulisi loppuunsaatetuksi. Opetuslapset herättävät Jeesuksen ja ihmettelevät, eikö Jeesus aio tehdä asialle mitään. Kuulostaa tutulta. Kuinka usein saamme rukouksessa yhä uudestaan huutaa Jeesusta avuksi ja ihmetellä, eikö Hän yhtään ymmärrä, että nyt on hätä ja tarvitsemme apua. Kyllä Hän näkee, kuulee ja ymmärtää. Opetuslapset saivat avun. Myrsky tyyntyi. Aina apu ei tule yhtä nopeasti kuin tässä kertomuksessa, mutta saamme silti olla varmoja siitä, että Jeesus on veneessä myrkyn keskellä kanssamme. Minun uskoni ei aina riitä rauhassa pysymiseen, mutta Jeesuksen usko riittää. Hänen lähellään on paras paikka olla.

Lopuksi kerrotaan, kuinka suuri pelko valtasi opetuslapset ja he alkoivat ihmetellä, kuka Jeesus on, kun Häntä tottelevat tuuli ja merikin. Tässä vaiheessa heille todennäköisesti alkoi valjeta, että Jeesus on muutakin kuin profeetta tai hyvä opettaja. Ehkä nämä juutalaismiehet muistivat Psalmin 107, jossa kuvataan Jumalan suuruutta ja ihmetekoja. Ps. 107:29 ”Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät”.

 Liisa