Tekijä: Remes

Hes. 18

Juuda oli juuri joutunut pakkosiirtolaisuuteen ja tuon tapahtuman syyksi Vanhassa Testamentissa kerrotaan se, että kansa oli tehnyt syntiä. Tätä oli jatkunut sukupolvesta toiseen, kunnes mitta lopulta tuli täyteen. Nyt Hesekiel julistaa, että synnit eivät periydy. Jokainen vastaa omista teoistaan. Miten siis on, onko tässä ristiriitaa vai ei? En oikein osaa sanoa. Kun tekstiä lukee tarkasti, niin huomaa että tämä profetia on annettu vastaukseksi israelilaisten valitukseen siitä, että jumalattoman miehen lapsia ei rankaista. Israelilaiset olisivat siis tahtoneet ankarampaa Jumalaa. 

Tällaiseen ajatukseen on hyvin vaikea samaistua. Onkohan kansassa tapahtunut jakoa parempiin ja huonompiin ihmisiin ja nämä paremmat ovat nyt sitä mieltä, että toisilla menee liian hyvin? Vai onko kyse vain yksittäisistä ihmisistä? Tai kenties joidenkin ihmisten onnettomuuksia selitetään sillä, että se johtuu heidän vanhempiensa synneistä. Vähän samaan suuntaan kuin Jeesuksen aikaan puhuttiin sokeana syntyneestä miehestä. Tämä viimeinen vaihtoehto tuntuu minusta todennäköisimmältä. 

Taas kerran Jeesuksen opetukset tuovat lisävalaistusta asiaan. Tässä Hesekielin  profetiassa sanotaan, että synnit eivät periydy, vaan jokainen vastaa omista teoistaan. Jeesus täydentää tätä opettamalla, että tästä ei kuitenkaan voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että jokaisen onnettomuuden takana olisi joku ihmisen oma teko. Eikä myöskään sellaista johtopäätöstä, että jokainen menestys on ihmisen omaa ansiota (Matt. 5:38). Elämä on monimutkaisempaa kuin mitä me usein haluaisimme.

Tästä syystä ajattelen, että tekstin ytimessä on sanoma siitä, että Jumala on meidän puolellamme. Hän haluaa meille hyvää. Näinhän tekstissäkin sanotaan useaan kertaan:

”Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?”

Matt. 15

Mistä Jeesuksen ajan ihmiset olisivat voineet osata erottaa Jumalan tahdon ja ihmisten perinnäissäädökset toisistaan? Jeesuksen vastaus näyttää olevan se, että pitää tutustua ensin Jumalaan. Kun sydän on lähellä Jumalaa, niin teotkin seuraavat. Tätä ajatusta jatkaa opetus siitä, että  syöminen ei saastuta ihmistä, vaan se mitä hän sanoo. Tai oikeastaan  puheet vain paljastavat sen, mitä sydämessä on. Ymmärrän tämän niin, että jos ihminen on lähellä Jumalaa, niin sydän puhdistuu ja silloin puheetkin ovat sen mukaisia. Sen sijaan jos yritämme varjella itseämme pahalta vahtaamalla syömisiämme, niin yritämme ratkaista ongelmaa väärästä päästä. 

Jumalan valtakunta on sikäli mielenkiintoinen, että se määrittyy parhaiten keskuksestaan eli Jeesuksesta käsin. Me ihmiset sitä vastoin haluamme usein määritellä sen rajat. Toki on varmasti sellaisia asioita, jotka erottavat kristinuskon muista uskonnoista, mutta sellainenkin ihminen, joka ei niitä tiedä tai niitä noudata, voi olla matkalla oikeaan suuntaan. Tässä luvussa mainittu kanaanilainen nainen on tästä hyvä esimerkki. Hänet nostetaan esikuvaksi suuresta uskosta samalla tavalla kuin nainen, joka parani koskettaessaan Jeesuksen viittaa tai sadanpäämies, jonka palvelijan Jeesus paransi. Sadanpäämies ja kanaanilainen nainen olivat molemmat ei-juutalaisia ja heitä yhdistää myös se, että molempien kohdalla Jeesus teki parantamisihmeen näkemättä sairasta henkilöä. Tämä teksti opettaa minulle sen, että on paljon tärkeämpää olla menossa oikeaan suuntaan kuin olla oikeassa.

Marko

Hes. 17

Tämän luvun sisältö on mielenkiintoinen. Juudan kuningasta syytetään siitä, että hän rikkoi valansa, jonka hän vannoi Babylonian kuninkaalle. Babylonia oli valloittanut ja tuhonnut maan. He olivat vihollisia, joten voisi kuvitella, että heille annettuja lupauksia ei nyt tarvitsisi niin vakavasti ottaa. Mutta vala on vala.

Tästä ei oikein muuta voi päätellä kuin että Jumala ei pidä teeskentelystä tai petollisuudesta. Vaikka me sitten keksisimmekin tällaiselle käytökselle hyviä syitä. Sivumennen sanoen, tämä profetian välittäminen oli myös Hesekieliltä itseltään aika rohkea teko. Tällainen sanoma tulkittaisiin herkästi veljeilyksi valloittajien kanssa. Lupauksien pitäminen, tai oikeastaan niiden rikkominen, on ollut myös meidän aikamme esillä kansainvälisessä politiikassa monessa yhteydessä. Minusta  tuntuu, että nykypäivän johtajat eivät ole lukeneet Hesekieliä.

Matt. 14

Liittyivätkö Johannes Kastajan mestaus ja Jeesuksen ruokkimisihme toisiinsa? Yli 5000 ihmisen ruokkiminen oli Jeesuksen suurimpia ihmeitä ja se siis tapahtui heti Johanneksen kuoleman jälkeen. Sanoma Johannes  Kastajan kuolemasta oli varmaankin todella raskas vastaanottaa. Sen kuultuaan Jeesus halusi vetäytyä ja olla jonkin aikaa yksin. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska hänestä oli tullut julkkis ja väki yksinkertaisesti tuli perässä autiolle seudulle. On houkuttelevaa ajatella, että kun pimeys on suurinta, niin valokin loistaa kirkkaammin. Samalla aikaa kun Herodeksen väkivaltainen hallinto hiljensi yhden vastustajistaan, Jumalan valtakunta murtautui esiin suuren ihmeen muodossa.

Tätä pitää pohdiskella varmaan lisää. Joka tapauksessa minulle tuli tämän luvun tapahtumista sellainen kuva, että Johanneksen mestauksen jälkeen Jeesus ei enää pidätellyt mitään. Aikaisemmin hän oli saattanut kieltää parantuneita kertomasta asiasta eteenpäin. Mutta nyt hän tosiaan ruokki suuren määrän ihmisiä ja käveli veden päällä. On selvää, että tuollaiset asiat eivät voi pysyä salassa. 

Ehkä tämä on vähän ylitulkintaa, mutta tämä teksti kertoo minulle siitä, että pahoja asioita ei tarvitse liikaa pelätä. 

Marko

Hes. 16

Tämän luvun sisältö on aika hurja. Sanotaanko nyt vaikka niin, että kieli ja kielikuvat eivät ole oikein lapsille sopivia. Jerusalemia verrataan uskottomaan vaimoon ja kaikki kerrotaan monisanaisesti ja yksityiskohtaisesti. 

Tämä on siis yksi niistä kohdista, joissa Jumalan ja ihmisten suhdetta kuvataan rakkaussuhteena. Tämähän tarkoittaa sitä, että Jumalasta luopuminen, epäjumalien palvonta ja sen sellaiset eivät ainoastaan vie ihmisiä väärään suuntaan. Ne myös loukkaavat Jumalan tunteita. Tämä tekee Jumalan uskollisuudesta vielä astetta ihmeellisemmän asian. Huolimatta loukatuista tunteistaan, Hän on valmis antamaan anteeksi. Tämänkin luvun viimeinen kappale alkaa näin:

”Kuitenkin minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti.”

Matt. 13

Kylväjävertaukseen käytetään niin paljon aikaa, että oletan sen olleen aika keskeinen asia Jeesuksen opetuksessa. Siitä kertoo sekin, että Jumalan sanan levittämistä verrataan kylvämiseen muuallakin Uudessa Testamentissa.

Kun siemen osuu hyvään maahan, niin se itää ja kasvaa automaattisesti. Evankeliumi siis kasvaa itsekseen. Siksi evankeliumin levittäminen ei tarvitse mitään kikkailuja. Meidän ei tarvitse pakottaa sitä ihmisten kurkusta alas. Jos käy niin, että joku ei otakaan sitä vastaan, niin meidän ei tarvitse ajatella, että olemme epäonnistuneet.  Me emme tiedä mitä hänen elämässään on menossa. Ehkä hänen elämässään on niin paljon ”kiviä” tai ”orjantappuroita”, että vastaanottaminen ei vain ole nyt mahdollista. Ehkä Jumala on tekemässä hänessä työtään, raivaamassa esteitä ja silloin voi olla, että tilanne muuttuu myöhemmin. Niin tai näin, se ei ole meidän vastuullamme.

Tässä luvussa ei muuten käytetä sanaa evankeliumi, vaan puhutaan ”valtakunnan sanomasta”.  Ajattelen, että juuri sanoma Jumalan valtakunnasta on evankeliumin ytimessä. Kyse ei ole siis pelkästään tiedosta vaan Jumalan läsnäolosta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että siementä ei kylvetä vain puhumalla. Kun Jeesus paransi sairaita tai ajoi pois pahoja henkiä, se oli myös Jumalan valtakunnan levittämistä eli siis siemenen kylvämistä.

Tämä luku puhuu minulle siitä, millaista on olla Jumalan työtoveri. Meillä on sanoman välittämisessä oma tärkeä osuutemme, mutta kasvu ja tulokset muutenkin ovat Jumalan käsissä.

Marko