Tekijä: Remes

Hes. 15

Tässä luvussa Israelia taas kerran verrataan viiniköynnökseen. Nyt vaan kiinnitetään huomiota siihen, että se on materiaalina käyttökelvoton. Eli jos se ei tuota rypäleitä tai on vaurioitunut, niin sille ei ole mitään käyttöä. Tämä on vähän masentava lopputulos, mutta kokonaisuutena teksti johti ajatuksen Jeesuksen kuuluisaan viinipuuvertaukseen. Nimittäin niin kauan kun viinipuu kuvastaa maallista Israelia, niin sen arvo mitataan tosiaan sen hyödyllisyyden mukaan. Mutta jos Jeesus on viinipuu, niin tilanne muuttuu. Nyt viinipuu tuottaa ilman muuta satoa ja sen vuoksi kiinnostuksen kohteena onkin oksat. Ovatko ne kiinni rungossa vai eivät? Tämä vertailu tuo aika hyvin esille vanhan ja uuden liiton eron. 

Itsessään Hesekielin teksti toimii varoituksena niille, jotka ajattelevat kaiken olevan automaattista. Israelissakin oli varmaan ihmisiä, jotka ajattelivat, että totta kai Jumala on heidän puolellaan. Hehän olivat valittu kansa. Samalla tavalla meitä muistutetaan, että meidän tulee pysyä Jeesuksessa.

Matt. 12

Sapattikäsky muodostui Jeesuksen toiminnassa suureksi kiistakysymykseksi. Juutalaisten oppineiden mielestä sapattina ei saanut tehdä mitään, mutta Jeesuksen näkemys asiasta oli huomattavan paljon leppoisampi. Itse asiassa se oli niin leppoisa, että ainakin minulla on vaikeuksia saada selville, missä sapattikäskyn rajat hänen mielestään menivät. Tiedämme, että Jeesus kyllä noudatti sapattia, kävi synagogassa ja söi sapattiaterian.  Se ei siis selvästikään ollut samanlainen päivä kuin muut. Mutta Jeesuksen sapatinvieton ytimessä oli kuuluisa lause: ”Sapatti on ihmistä varten”.  Jeesus siis näki sapatin ensisijaisesti lahjana, kun taas fariseukset näkivät sen käskynä.

Tulin miettineeksi sitä, että Jeesuksen seuraajat olivat pääosin köyhää työväestöä. Heille raskas työ oli arkipäivää ja lepopäivä varmasti tuntui nimenomaan lahjalta. Taloudellisesti parempiosaisten oli vaikeampi nähdä tätä puolta. Siksi he olivat taipuvaisia nipottamaan lillukanvarsista. Mutta on hyvä huomata, että niin tehdessään he eivät itse asiassa erottaneet sapattia muista päivistä ollenkaan. Se oli samaa ilotonta suorittamista kuin kaikki muutkin päivät.  Olisikohan heille ollut parempaa sapatinviettoa höllätä vähäsen edes kerran viikossa?

Joulu on juuri takana päin ja joskus minusta tuntuu, että siihen suhtaudutaan vähän samanlaisella paatoksella kuin millä fariseukset puhuivat sapatista. Ilman sitä ja tätä ei ole ”oikeaa joulua”. Pitäisiköhän meidänkin ajatella pyhäpäiviämme enemmän Jumalan lahjoina?

Marko

Hes. 14

Tämän luvun sisältö noudattaa monesta Vanhan Testamentin kohdasta tuttua teemaa. Jos haluatte menestyä elämässänne, niin palvelkaa Herraa. Jos ette niin tee, niin tapahtuu kamalia asioita. Teksti tuntuu siis vetoavan ihmisten haluun menestyä ja sen vuoksi se tuntuu itsestäni vähän vieraalta. Siitä seuraa heti kysymys siitä, että onko Herran palveleminen oikein vain siksi, että Hän on voimakkaampi kuin epäjumalat? Vai onko kyse jostain vähän syvällisemmästä? 

Tämä on tietysti tärkeä kysymys. Mutta on yhtä tärkeää muistaa, että Hesekiel ei puhunut tässä luvussa kerrottuja sanoja meille, vaan aikalaisilleen. Ja heille menestymisaspekti oli ilmiselvästi keskeinen. Israel oli Herralle pyhitetty valittu kansa, jolle oli annettu valtavasti lupauksia. Miksi he sitten lankesivat epäjumalien palvelemiseen? Vastaus oli ymmärtääkseni yksinkertainen. He uskoivat sen vuoksi saavansa paremman elämän. Joku oli jossakin mielestään saanut apua sen jälkeen, kun hän oli uhrannut jollekin epäjumalalle ja kehui asiasta ystävilleen. Tai sitten he pelkäsivät onnettomuuksia ja yrittivät varmuuden vuoksi pitää kaikki jumalat tyytyväisinä. Joten tuossa tilanteessa oli ymmärrettävästi paikallaan viestiä, että tuo kaikki on vain silmänlumetta.

Tästä huolimatta on sanottava, että tämä ei ole koko kuva tästä asiasta. Epäjumalien palvelimisesta käytetään päivän tekstissä aika kovaa kieltä ja epäjumalia kutsutaan iljetyksiksi. Aivan kuin Herra sanoisi, että tuollaisetko jumalat ovat teidän mielestänne parempia kuin minä? Kyse ei ole siis pelkästään hyödystä, vaan selvästi silläkin on merkitystä, millainen palvonnan kohde on. Synti ei tässä luvussa merkitse pelkästään kääntymistä pois Herrasta, vaan se on sitä pahaa, mikä seuraa siitä, että kiinnittää katseensa epäjumaliin.

Mitä tämä teksti siis puhuu minulle tänään? Se kertoo siitä, että Jumalan puhe on usein tarkoitettu tiettyyn tilanteeseen ja sen vuoksi ei ole aina ihan selvää, miten sitä pitäisi soveltaa omaan elämään. Eräs amerikkalainen pappi tapasi kysyä seurakuntalaisiltaan, että seuraisivatko he Jeesusta, jos iankaikkisuutta ei olisikaan? Ehkä tämä on se kysymys, jota minun kannattaisi miettiä tänään.

Matt. 11

Jeesus kuulostaa tässä luvussa turhautuneelta. Hän oli tehnyt suuria ihmeitä Korasinissa ja Betsaidassa, mutta sillä ei ollut haluttua vaikutusta. Hesekielin aikalaiset olivat kiinnostuneita hyödystä ja nyt tilanne vaikutti vähän samanlaiselta. Jeesuksen parantamisihmeet otettiin kyllä vastaan, mutta niiden todellista merkitystä ei nähty. Jeesuksen toiminnan tarkoitus ei lopulta ollut vain auttaa ihmisiä, vaan paljastaa heille, millainen Jumala on, jotta he kääntyisivät Hänen puoleensa. Tätä Jeesus yritti selittää Johanneksen opetuslapsillekin, kun he tulivat hänen luokseen.

Jeesus vertaa tässä luvussa Johannes Kastajan toimintaa omaansa. Monessa mielessä he olivat toistensa vastakohdat. Mutta yhteistä oli se, että molempia vastustettiin ja pilkattiin. Johannesta pidettiin liian outona ja Jeesusta taas liian tavallisena. Mutta oikeastihan syy oli siinä, että molemmat vaativat muutosta.  Epämiellyttävän lähelle osuva sanoma oli helpompi torjua, kun keksi jotain moitittavaa sanoman tuojasta.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Marko

Hes. 13

”Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta.”

Eilen pohdiskelin, olivatko Hesekielin profetiat tarkoitettu varoitukseksi vai ennustukseksi. Tässä on ainakin yksi vastaus. Profetian tarkoitus on ohjata ihmisiä oikealle tielle. Mutta väärät profeetat ovat enemmän viihdyttäjiä. He kertovat, mitä ihmiset haluavat kuulla. Tässä luvussa on tähän liittyen mielenkiintoinen kielikuva:

”Kun kansa on rakentanut suojamuurin, he ovat valkaisseet sen kalkilla.”

Profeetat siis käyttivät auktoriteettiaan saadakseen mustan näyttämään valkealta. Jeesus käytti vastaavasta toiminnasta vielä tehokkaampaa ilmaisua, kun hän kutsui fariseuksia valkoiseksi kalkituksi haudoiksi. Ongelmana tässä ei siis ollut niinkään se, että väärät profeetat kuulivat Jumalaa väärin. Ongelmana oli se, että he eivät kuunnelleet Jumalaa ollenkaan. Sen sijaan he myötäilivät yleistä mielipidettä. Koska monet heistä saivat tästä elantonsa, niin toiminta oli ymmärrettävää, mutta väärinhän se silti oli.

Matt. 10

Mikä yhdisti Jeesuksen opetuslapsia? Joukossa oli vapaustaistelija (Simon Kananeus) ja roomalaisten myötäilijänä pidetty tullimies (Matteus). Sitten oli tavallisia kalastajia. Sebedeuksen poikia Jeesus kutsui  ”Ukkosenjylinän pojiksi”,  joten voin kuvitella heidän olleen äänekkäitä. Sitten on toisia, joista emme tiedä paljoakaan. Tuomas tuli myöhemmin kuuluisaksi epäilystään. 

Niin, Raamattu näyttää vihjaavan, että ainoa asia joka heitä yhdisti, oli Jeesus. Tämä on ollut minulle aina vihjeenä siitä, miltä seurakunnan pitäisi näyttää. Toinen vihje on sitten se, mitä ohjeita Jeesus antaa opetuslapsilleen. Kriteerit olivat varsin yksinkertaisia. Jos joku otti heidät vastaan, niin sitten jäätiin sinne. Toki sai käyttää myös omaa arviointiaan. Jeesushan sanoi, että heidän piti ottaa ensin selville, kuka on heidän käyntinsä arvoinen. Sen ratkaisemiseen ei tosin juuri sääntöjä anneta, mutta uskoisin, että se liittyy juuri tuohon vastaanottavaisuuteen.

Molemmat tekstit siis puhuvat siitä, että meidän pitäisi pyrkimään näkemään maailmaa Jumalan näkökulmasta. Kuunnella Häntä ja vähemmän omia tai toisten ennakkoluuloja tai -käsityksiä.

Marko