Tekijä: Remes

Hes. 12

Hesekielin profetiat olivat tässä luvussa aika ainutlaatuisia. Ne olivat käytännössä näytelmiä, joten ne jäivät varmasti katsojien mieleen. Tässä luvussa kuvataan kaksi esitystä, jotka kuvaavat tulevia levottomuuksia ja pakkosiirtolaisuutta. Näin esitettyinä profetia kertoi ihmisille, miltä onnettomuudet tulevat näyttämään tavallisten ihmisten kannalta. Niissä kuvattiin pelkoa, ahdistusta ja kauhua. Miltä tuntuu, kun joutuu jättämään kotinsa keskellä yötä ja lähtemään vieraaseen maahan.

Jäin miettimään näiden pienoisnäytelmien merkitystä. Olivatko ne luonteeltaan ennustuksia vai varoituksia? Olisiko tuleva pakkosiirtolaisuus vielä mahdollista välttää? Kun lukee päivän tekstiä, niin nopeasti lukien näyttää siltä, että niissä ei paljon toivoa anneta. Pakkosiirtolaisuus tulisi tapahtumaan väistämättä ja vieläpä pian. Jos näin oli, niin parasta mitä kuulijat saattoivat tehdä, oli henkilökohtaisella tasolla yrittää valmistautua tulevaan. Mutta on tekstin seassa kyllä tämäkin lause: ”Kenties he silloin huomaavat, miten uppiniskaista kansaa he ovat.”  Eli näiden esitysten tarkoituksena taisi sittenkin näyttää kansalle jotain heistä itsestään. Tältä teidän elämänne näyttää Jumalan näkökulmasta. Olette menossa todella ikävään suuntaan.

Matt. 9

Tämä luku kertoo siitä, kuinka Jeesus kulkee paikasta toiseen ja aina jonkun ihmisen elämä muuttuu. On mielenkiintoista verrata Jeesusta Hesekieliin. Jeesuksen toiminta oli myös kansalle merkki. Hesekiel toimi vertauskuvallisesti. Jeesus toimi oikeasti, mutta myös vertauskuvallisesti. Kun hän paransi sairaita tai kutsui syntisiä seuraamaan itseään, hänen tekonsa olivat samalla profeetallisia viestejä kaikille ihmisille. Samoin kuin Hesekielin kohdalla, ihmiset joutuivat pohdiskelemaan näkemänsä merkitystä. 

Omassa päässäni halvaantuneen parantaminen ja Matteuksen kutsuminen yhdistyvät toisiinsa. Nämä kaksi ihmistä olivat molemmat joutuneet valtavirran ulkopuolelle. Muut pitivät heitä syntisinä tai pettureina. Ja voi olla, että he itse olivat samaa mieltä. Halvaantuneelle julistettu synninpäästö saattoi olla juuri se, mitä hän halusi ja mitä hänen tarvitsi kuulla. Hänen identiteettinsä ei ollut enää sen jälkeen ”syntinen”, vaan hän oli muiden kanssa tasavertainen ihminen. Toki myös parantuminen oli varmasti merkittävä juttu.

Matteus oli myös tavallaan samassa tilanteessa. Uudessa Testamentissa tullimiehet mainitaan aina syntisten yhteydessä, mutta kumminkin erillisenä ryhmänä. He siis tavallaan olivat ihmisten mielessä syntisiä ja eivät kuitenkaan olleet. Uskoisin, että kaikki ymmärsivät, että tämä ammattiryhmä oli syntynyt käytännön pakosta. Roomalaiset edellyttivät sitä, joten tavallaan oli epäreilua syyttää itse työntekijöitä. Mutta toisaalta he olivat valloittajan edustajia. Jeesus ratkaisi tämä dilemman kutsumalla Matteuksen opetuslapsekseen. Hän siis paransin Matteuksen ”sairauden”, sosiaalisen eristyksen, ja kutsui hänet osaksi yhteisöä. Matteuksestakin tuli ainakin opetuslasten joukossa tasavertainen ihminen.

Kertomukset halvaantuneen miehen parantamisesta ja Matteuksen kutsumisesta kertovat samaa sanomaa kuin mitä Jeesus sanoi sitten selväsanaisestikin. Hän ei tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä. Asian voi myös ilmaista niin, että Jeesus kutsui sellaisia ihmisiä, joita muut tai he itse pitivät syntisinä. Eli toisin sanoen, hän tuli etsimään ihmisiä, jotka tarvitsivat Häntä.

Marko

Jer. 45

Jeremian kirjassa palataan ajassa taaksepäin. Nyt ei olla vielä Babylonian vallan alla, vaan kuningas on Josia ja kaikki on ulkoisesti hyvin. Kuitenkin Baruk, joka toimi Jeremian kirjurina, murehtii kaikkia niitä profetioita, joita hän kirjoittaa muistiin. Tähän tilanteeseen hän saa henkilökohtaisen viestin. Kovat ajat ovat edessäpäin, mutta sinulla itselläsi ei ole hätää. 

Tämä vei ajatukseni perusluottamukseen. Jotta voisimme pysyä toimintakykyisinä, tarvitsemme ajatuksen siitä, että olemme edes suhteellisesti ajatellen turvassa. Tällaista perusluottamusta on vaikea ylläpitää ulkoisesti levottomina aikoina. Jeesus tiesi tämän ja siksi Hän lupasi olla meidän kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti.

Jaak. 2

Jaakobin kirjeen sanoma on se, että olemme tässä maailmassa Jumalan käsinä ja jalkoina konkreettisesti näyttämässä, että kuka ja millainen Hän on. Jotta tämä voisi toteutua, niin meidän tulee toimia toisin kuin ihmiset yleensä. Tämä edellyttää sitä, että muutamme arvojärjestystämme. Emme saa suosia rikkaita tai vaikutusvaltaisia ihmisiä köyhien kustannuksella.

Tässä siis kannattaa tutkia  arvojärjestyksiämme ylipäätään. Eri kulttuureissa ja tilanteissa ne vaihtelevat. Kyllähän meidänkin kulttuurissamme rikkautta pidetään arvossa, mutta ehkä vielä enemmän suosiota saa sillä, että on julkisuuden henkilö. Seurakunnan sisällä taas arvostus usein perustuu esilläoloon. Hyvät evankelistat, opettajat tai rukoilijat saavat tässä hierarkiassa korkeimmat paikat. Koska kulttuurimme korostaa yksilökeskeisyyttä, niin kokonaiset järjestöt tai yhteisöt saattavat muodostua yhden lahjakkaan henkilön palvelutehtävän ympärille. Tämä on tietysti vaarallista, koska silloin hänellä on paljon valtaa, mutta tilivelvollisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Tyypillinen ”kristillinen skandaali” syntyy tyypillisesti juuri tällaisesta asemasta. Jossakin vaiheessa käy ilmi, että vaikkapa jonkin järjestön pomo on tavalla tai toisella käyttänyt asemaansa väärin tai käyttäytynyt muuten sopimattomasti. Kun asiaa tutkitaan, käy ilmi, että kyse ei ole mistään yksittäisestä jutusta ja useimmiten ongelma on ollut muidenkin ns. sisäpiiriläisten tiedossa jo pitkään. Se on kuitenkin painettu villaisella. Siihen on toki inhimillisiä syitä. Nimittäin kaikki läsnäolijat ovat saaneet johtajalta paljon hyvää. On vaikea arvostella ihmistä, jonka toiminnan kautta on itse vaikkapa tullut uskoon tai oma elämä on muuten uudistunut. Lisäksi koko toiminta on hänen varassaan, joten takaraivossa on ajatus, että jos tämä skandaali nousee esille, niin kaikki loppuu.

Vastalääkkeenä tälle, meidän täytyy palauttaa mieliimme se, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Siitä seuraa kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin, jokainen seurakunnan jäsen on arvokas ja tärkeä. Toisekseen, seurakunta on Jeesuksen seurakunta. Se ei  kuulu vaikkapa johtajalleen, vaikka hän olisikin kuinka taitava. Tätä voi miettiä myös siitä näkökulmasta, että ketkä ovat niitä, jotka eivät koskaan pääse suosioon. Ketkä siis joutuvat tyytymään aina ”seisomaan taka-alalla”,  Jaakobin sanoja mukaillakseni. Tämä on asia, joka on usein ns. sokea piste. Siksi se on hyvä rukousaihe.

Marko

Jer. 44

Juudan asukkaita oli paennut suuri määrä Egyptiin ja he olivat alkaneet palvoa Taivaan kuningatarta. Wikipedian mukaan tällä jumalattarella oli monta nimeä, joista ehkä nykyään tutuin lienee Astarte. Tämä yllätti minut, koska olisin luullut heidän palvovan jotain nimenomaan egyptiläistä jumalatarta, kuten Isistä, jota myöskin kutsuttiin Taivaan kuningattareksi. Joka tapauksessa Jeremia tietenkin vastusti tätä palvontaa. Vastaus, jonka hän kansalta sai, oli mielenkiintoinen:

”Mutta siitä lähtien kun lakkasimme polttamasta suitsuketta Taivaan kuningattarelle emmekä enää tuoneet hänelle juomauhreja, meiltä on puuttunut kaikkea. Me kuolemme miekkaan ja nälkään!”

Kansa siis ajatteli, että viimeaikaiset kovat ajat olivat seurausta siitä, että he olivat lopettaneet jumalattaren palvonnan. Jeremia osoittaa, että tässä ajattelussa on paha aukko. Tapahtumajärjestys ei ollut se, että ensin Juudan asukkaat lopettivat palvonnan ja sitten tulivat kovat ajat, vaan kaikki kävi juuri päin vastoin. Oli miten oli, tällainen varmuuden vuoksi palvonta on aika laimeaa. Ihmiset eivät olleet oikeasti kiinnostuneita Astartesta, vaan suhtautuivat asiaan vaihtokauppana tai henkivakuutuksena. Samalla tavalla he varmaan suhtautuivat sitten Jumalaankin eli välineenä parempaan elämään. Ei tällainen ole tuntematonta kristillisissäkään piireissä. Voimme hyvinkin ajatella Jeesusta pelkästään antajana. Lähestymme häntä silloin, kun tarvitsemme jotain tai elämässä on vaikeaa ja muulloin hän joutuu olemaan sivuosassa. Niinpä niin, hiljentykäämme hetki miettimään, mitä tarkoittaa lause ”Jeesus on Herra”.

Jaak. 1

Jaakob aloittaa kirjeensä hyvin vertauskuvallisesti kertomalla, että vastaanottajat ovat kaksitoista hajallaan asuvaa heimokuntaa. Näin hän tulee yhdessä lauseessa sanoneeksi aika paljon. Kaksitoista heimokuntaa tietysti viittaa Jaakobin poikiin tai heidän jälkeläisiinsä. Lause ei ole siis pelkästään toivotus, vaan se on myös väite. Seurakunta on siis uusi Israel. 

Muuten sisältö keskittyy koettelemuksiin. Sävy on kuitenkin yllättävän optimistinen. Koettelemukset ovat hyödyksi, koska tulemme selviytymään niistä ja silloin muutumme ihmisinä kestävimmiksi ja eheämmiksi. ”Nykyaikainen” kyyninen ihminen tietysti kysyy, että mitenkäs sitten käy niiden, jotka eivät selviydy. Ja tällä kysymyksellä hän tulee paljastaneeksi itsensä, koska epäuskohan siinä puhuu. Tässä tekstissä ei tällaiselle asenteelle löydy oikein ymmärrystä,  tai kuten Jaakob sanoo: ”Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään, kahtaalle horjuva ihminen, epävakaa kaikessa mitä tekee.”

Tämä voi tuntua tylyltä, koska eihän luottamusta pysty itsestään puristamaan. Minulle tuli mieleen tähän pari huomautusta. Ensinnäkin, Jeesuksen puheista löytyy kyllä samanlaista tekstiä. Jostain syystä ne eivät tunnu ainakaan omaan korvaan yhtä kylmiltä. Syynä on siinä, että Jeesus korosti aina Jumalan mahdollisuuksia. Ja tästä päästään toiseen huomautukseen. Nimittäin Jaakob tässä puhuu siitä, että luottamus perustuu Jumalan olemukseen. Jumala vastaa rukouksiin, koska Hän on hyvä. Jos meidän on vaikea luottaa Jumalaan, niin ongelma ei ole henkisissä kyvyissämme. Silloin pitäisi miettiä, että minkälainen suhde meillä ylipäätään on Jumalaan ja minkälainen kuva meillä on Hänestä mielessämme.

Joka tapauksessa minusta tuntuu, että kesken kaiken Jaakob tuli ajatelleeksi, että tulikohan nyt sanottua vähän liian tiukasti. Sävy nimittäin muuttuu tämän jälkeen huomattavan paljon lempeämmäksi:

”Älkää eksykö, rakkaat veljet! Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

Jaakobin kirjeen oikea sanoma taitaa olla se, että Jumala on tarkoittanut meidät tähän maailmaan muuttamaa sitä. Siksi hän korostaa tekoja, jotka näyttävät kaikille ihmisille, mikä ja minkälainen Jumala todella on.

Marko