Tekijä: Remes

Hes. 16

Tämän luvun sisältö on aika hurja. Sanotaanko nyt vaikka niin, että kieli ja kielikuvat eivät ole oikein lapsille sopivia. Jerusalemia verrataan uskottomaan vaimoon ja kaikki kerrotaan monisanaisesti ja yksityiskohtaisesti. 

Tämä on siis yksi niistä kohdista, joissa Jumalan ja ihmisten suhdetta kuvataan rakkaussuhteena. Tämähän tarkoittaa sitä, että Jumalasta luopuminen, epäjumalien palvonta ja sen sellaiset eivät ainoastaan vie ihmisiä väärään suuntaan. Ne myös loukkaavat Jumalan tunteita. Tämä tekee Jumalan uskollisuudesta vielä astetta ihmeellisemmän asian. Huolimatta loukatuista tunteistaan, Hän on valmis antamaan anteeksi. Tämänkin luvun viimeinen kappale alkaa näin:

”Kuitenkin minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti.”

Matt. 13

Kylväjävertaukseen käytetään niin paljon aikaa, että oletan sen olleen aika keskeinen asia Jeesuksen opetuksessa. Siitä kertoo sekin, että Jumalan sanan levittämistä verrataan kylvämiseen muuallakin Uudessa Testamentissa.

Kun siemen osuu hyvään maahan, niin se itää ja kasvaa automaattisesti. Evankeliumi siis kasvaa itsekseen. Siksi evankeliumin levittäminen ei tarvitse mitään kikkailuja. Meidän ei tarvitse pakottaa sitä ihmisten kurkusta alas. Jos käy niin, että joku ei otakaan sitä vastaan, niin meidän ei tarvitse ajatella, että olemme epäonnistuneet.  Me emme tiedä mitä hänen elämässään on menossa. Ehkä hänen elämässään on niin paljon ”kiviä” tai ”orjantappuroita”, että vastaanottaminen ei vain ole nyt mahdollista. Ehkä Jumala on tekemässä hänessä työtään, raivaamassa esteitä ja silloin voi olla, että tilanne muuttuu myöhemmin. Niin tai näin, se ei ole meidän vastuullamme.

Tässä luvussa ei muuten käytetä sanaa evankeliumi, vaan puhutaan ”valtakunnan sanomasta”.  Ajattelen, että juuri sanoma Jumalan valtakunnasta on evankeliumin ytimessä. Kyse ei ole siis pelkästään tiedosta vaan Jumalan läsnäolosta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että siementä ei kylvetä vain puhumalla. Kun Jeesus paransi sairaita tai ajoi pois pahoja henkiä, se oli myös Jumalan valtakunnan levittämistä eli siis siemenen kylvämistä.

Tämä luku puhuu minulle siitä, millaista on olla Jumalan työtoveri. Meillä on sanoman välittämisessä oma tärkeä osuutemme, mutta kasvu ja tulokset muutenkin ovat Jumalan käsissä.

Marko

Hes. 15

Tässä luvussa Israelia taas kerran verrataan viiniköynnökseen. Nyt vaan kiinnitetään huomiota siihen, että se on materiaalina käyttökelvoton. Eli jos se ei tuota rypäleitä tai on vaurioitunut, niin sille ei ole mitään käyttöä. Tämä on vähän masentava lopputulos, mutta kokonaisuutena teksti johti ajatuksen Jeesuksen kuuluisaan viinipuuvertaukseen. Nimittäin niin kauan kun viinipuu kuvastaa maallista Israelia, niin sen arvo mitataan tosiaan sen hyödyllisyyden mukaan. Mutta jos Jeesus on viinipuu, niin tilanne muuttuu. Nyt viinipuu tuottaa ilman muuta satoa ja sen vuoksi kiinnostuksen kohteena onkin oksat. Ovatko ne kiinni rungossa vai eivät? Tämä vertailu tuo aika hyvin esille vanhan ja uuden liiton eron. 

Itsessään Hesekielin teksti toimii varoituksena niille, jotka ajattelevat kaiken olevan automaattista. Israelissakin oli varmaan ihmisiä, jotka ajattelivat, että totta kai Jumala on heidän puolellaan. Hehän olivat valittu kansa. Samalla tavalla meitä muistutetaan, että meidän tulee pysyä Jeesuksessa.

Matt. 12

Sapattikäsky muodostui Jeesuksen toiminnassa suureksi kiistakysymykseksi. Juutalaisten oppineiden mielestä sapattina ei saanut tehdä mitään, mutta Jeesuksen näkemys asiasta oli huomattavan paljon leppoisampi. Itse asiassa se oli niin leppoisa, että ainakin minulla on vaikeuksia saada selville, missä sapattikäskyn rajat hänen mielestään menivät. Tiedämme, että Jeesus kyllä noudatti sapattia, kävi synagogassa ja söi sapattiaterian.  Se ei siis selvästikään ollut samanlainen päivä kuin muut. Mutta Jeesuksen sapatinvieton ytimessä oli kuuluisa lause: ”Sapatti on ihmistä varten”.  Jeesus siis näki sapatin ensisijaisesti lahjana, kun taas fariseukset näkivät sen käskynä.

Tulin miettineeksi sitä, että Jeesuksen seuraajat olivat pääosin köyhää työväestöä. Heille raskas työ oli arkipäivää ja lepopäivä varmasti tuntui nimenomaan lahjalta. Taloudellisesti parempiosaisten oli vaikeampi nähdä tätä puolta. Siksi he olivat taipuvaisia nipottamaan lillukanvarsista. Mutta on hyvä huomata, että niin tehdessään he eivät itse asiassa erottaneet sapattia muista päivistä ollenkaan. Se oli samaa ilotonta suorittamista kuin kaikki muutkin päivät.  Olisikohan heille ollut parempaa sapatinviettoa höllätä vähäsen edes kerran viikossa?

Joulu on juuri takana päin ja joskus minusta tuntuu, että siihen suhtaudutaan vähän samanlaisella paatoksella kuin millä fariseukset puhuivat sapatista. Ilman sitä ja tätä ei ole ”oikeaa joulua”. Pitäisiköhän meidänkin ajatella pyhäpäiviämme enemmän Jumalan lahjoina?

Marko

Hes. 14

Tämän luvun sisältö noudattaa monesta Vanhan Testamentin kohdasta tuttua teemaa. Jos haluatte menestyä elämässänne, niin palvelkaa Herraa. Jos ette niin tee, niin tapahtuu kamalia asioita. Teksti tuntuu siis vetoavan ihmisten haluun menestyä ja sen vuoksi se tuntuu itsestäni vähän vieraalta. Siitä seuraa heti kysymys siitä, että onko Herran palveleminen oikein vain siksi, että Hän on voimakkaampi kuin epäjumalat? Vai onko kyse jostain vähän syvällisemmästä? 

Tämä on tietysti tärkeä kysymys. Mutta on yhtä tärkeää muistaa, että Hesekiel ei puhunut tässä luvussa kerrottuja sanoja meille, vaan aikalaisilleen. Ja heille menestymisaspekti oli ilmiselvästi keskeinen. Israel oli Herralle pyhitetty valittu kansa, jolle oli annettu valtavasti lupauksia. Miksi he sitten lankesivat epäjumalien palvelemiseen? Vastaus oli ymmärtääkseni yksinkertainen. He uskoivat sen vuoksi saavansa paremman elämän. Joku oli jossakin mielestään saanut apua sen jälkeen, kun hän oli uhrannut jollekin epäjumalalle ja kehui asiasta ystävilleen. Tai sitten he pelkäsivät onnettomuuksia ja yrittivät varmuuden vuoksi pitää kaikki jumalat tyytyväisinä. Joten tuossa tilanteessa oli ymmärrettävästi paikallaan viestiä, että tuo kaikki on vain silmänlumetta.

Tästä huolimatta on sanottava, että tämä ei ole koko kuva tästä asiasta. Epäjumalien palvelimisesta käytetään päivän tekstissä aika kovaa kieltä ja epäjumalia kutsutaan iljetyksiksi. Aivan kuin Herra sanoisi, että tuollaisetko jumalat ovat teidän mielestänne parempia kuin minä? Kyse ei ole siis pelkästään hyödystä, vaan selvästi silläkin on merkitystä, millainen palvonnan kohde on. Synti ei tässä luvussa merkitse pelkästään kääntymistä pois Herrasta, vaan se on sitä pahaa, mikä seuraa siitä, että kiinnittää katseensa epäjumaliin.

Mitä tämä teksti siis puhuu minulle tänään? Se kertoo siitä, että Jumalan puhe on usein tarkoitettu tiettyyn tilanteeseen ja sen vuoksi ei ole aina ihan selvää, miten sitä pitäisi soveltaa omaan elämään. Eräs amerikkalainen pappi tapasi kysyä seurakuntalaisiltaan, että seuraisivatko he Jeesusta, jos iankaikkisuutta ei olisikaan? Ehkä tämä on se kysymys, jota minun kannattaisi miettiä tänään.

Matt. 11

Jeesus kuulostaa tässä luvussa turhautuneelta. Hän oli tehnyt suuria ihmeitä Korasinissa ja Betsaidassa, mutta sillä ei ollut haluttua vaikutusta. Hesekielin aikalaiset olivat kiinnostuneita hyödystä ja nyt tilanne vaikutti vähän samanlaiselta. Jeesuksen parantamisihmeet otettiin kyllä vastaan, mutta niiden todellista merkitystä ei nähty. Jeesuksen toiminnan tarkoitus ei lopulta ollut vain auttaa ihmisiä, vaan paljastaa heille, millainen Jumala on, jotta he kääntyisivät Hänen puoleensa. Tätä Jeesus yritti selittää Johanneksen opetuslapsillekin, kun he tulivat hänen luokseen.

Jeesus vertaa tässä luvussa Johannes Kastajan toimintaa omaansa. Monessa mielessä he olivat toistensa vastakohdat. Mutta yhteistä oli se, että molempia vastustettiin ja pilkattiin. Johannesta pidettiin liian outona ja Jeesusta taas liian tavallisena. Mutta oikeastihan syy oli siinä, että molemmat vaativat muutosta.  Epämiellyttävän lähelle osuva sanoma oli helpompi torjua, kun keksi jotain moitittavaa sanoman tuojasta.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Marko