Tekijä: Remes

1. Moos. 41

Tässä luvussa Joosefin elämä muuttuu. Vangista tulee käskynhaltija. Pinnalta katsoen  tämä on klassinen ryysyistä rikkauksiin tarina, mutta peruskaavaan verrattuna tässä on omaleimaisia piirteitä. Peruskaavassa nimittäin kertomus päättyy rikastumiseen. Sankari saa prinsessan ja puoli valtakuntaa ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Joosefin tarinan opetus on toinen. Se on kertomus siitä, miten Jumala oli Joosefin kanssa kaivossa, vankilassa ja Egyptin hovissa. Päämääränä ei ollut päästä hoviin, vaan olla Jumalan kanssa.  Joosefin elämä päättyi rikkauteen, mutta vaikka hän olisi myöhemmin joutunut faraon epäsuosioon ja päätynyt takaisin vankilaan, niin suhteessa Jumalaan se ei olisi muuttanut mitään.

Toisella tavalla ajateltuna Joosefin tarina ei  ole varsinaisesti kertomus hänestä, vaan siitä, miten Jumala pelasti Jaakobin suvun nälänhädältä. Tämä puoli asiasta alkaa tulla esiin tässä luvussa. Se myös antaa mielenkiintoisen näkökulman profetiaan. Jumala paljasti, että seitsemän vuoden päästä on tulossa nälänhätä. Tällaiseen asiaan voi suhtautua monella tavalla. Joosefin tapa oli valmistautuminen. Tämä muistuttaa Apostolien tekojen kertomusta vastaavasta tilanteesta  (Apt. 11:27-29). Antiokialaiset saivat profetian tulevasta nälänhädästä ja he päättivät vastauksena avustaa Jerusalemin kristittyjä.

Olemme KohtaamisPaikassa pitäneet Jumalan kuuntelemista paljon esillä. Kuuntelu on tärkeää, mutta on myös tärkeää reagoida viisaasti siihen mitä on kuunneltu. Jumala ei lätise turhia, vaan kertoo meille asioita, jotta voisimme toimia Hänen työtovereinaan tässä maailmassa. Joosefin elämä on tästä hyvä esimerkki. Hän olisi voinut keskittyä nauttimaan omasta elämästään. Sen sijaan hän ryhtyi tarmokkaasti töihin ja sen ansiosta nälänhädästä selvittiin pienemmillä vaurioilla.

1. Tess. 4

Tämän luvun otsikkona on Jumalan tahdon mukainen elämä. Seurakunta eli hellenistisen kulttuurin keskellä. Siinä oli paljon hyvää ja hienoa, mutta myös paljon sellaista, mikä oli jyrkässä ristiriidassa kristinuskon ja Jeesuksen opetusten kanssa. Mielenkiintoista kyllä, Paavali ei tässä luvussa mainitse ollenkaan epäjumalien palvelemista. Ehkäpä siksi, että se ei ollut seurakunnassa ongelma. Sen sijaan muut paikallisen kulttuurin tavat olivat. Siveettömyys ja muiden hyväksikäyttö tuntuivat varmasti tessalonikalaisten mielestä luonnollisilta asioilta. Paavali ymmärsi tämän ja siksi hän sanoikin, että jokaisen on opittava nämä asiat. Muutos lähtee siitä, että opimme näkemään asiat Jumalan näkökulmasta ja muutamme ajatteluamme, joskus jopa maailmankuvaamme.

Tämä sai minut ajattelemaan omaan aikaamme. Paavalin mainitsemat asiat ovat edelleen ajankohtaisia, mutta pohdiskelin, mitkä ovat sellaisia asioita, joita pidämme niin luonnollisina, että emme edes huomaa niiden olevan Jeesuksen opetusten vastaisia. Ehkä aikamme voimakkaasta yksilökeskeisyydestä usein seuraava oman onnellisuuden tavoittelu on sellainen asia? Myös suhde rahaan ja omaisuuteen  on asia, jota kannattaa pohtia.

Marko

1. Moos. 40

Joosef joutui vankilaan, mutta se ei ilmeisesti ollut mikään ihan kamala paikka, vaan ”eliittivankila”. Se ei varmastikaan ollut mikään hotelli, mutta sinne tuotiin hoviväkeäkin, jos he sattuivat suututtamaan faraon. Siksi Joosef saattoi siellä ollessaan verkostoitua hyvässä asemassa olevien ihmisten kanssa. Yksi tällainen oli tässä luvussa esiintyvä juomanlaskija. Hän oli merkittävä hovin virkamies, koska hän oli usein faraon kanssa samassa huoneessa. Hänellä ei ollut varsinaista valtaa, mutta puheillaan ja toiminnallaan hän saattoi tietenkin vaikuttaa paljonkin. 

Joosef selittää tässä luvussa juomanlaskijan ja ylileipurin enneunet. Toisella oli myönteinen ja toisella kielteinen selitys. Olen joskus miettinyt sitä, että miksi ylileipurille annettiin noin kamala viesti. Siinähän ei ollut mitään toivoa tai mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Nyt tulin ajatelleeksi, että näin hän sai kolme päivää aikaa valmistautua tulevaan, ehkä valmistella läheisiään ja järjestää asiansa. Tässä valossa itseasiassa juomanlaskijan uni tuntuisi  tarpeettomalta. Siitä unesta oli lopulta enemmän hyötyä Joosefille kuin juomanlaskijalle itselleen. Jumala käytti toisen ihmisen unia auttaakseen Joosefia lopulta pääsemään pois vankilasta.

Jumalan johdatus Joosefin elämässä oli ennen kaikkea sidoksissa Jumalan läsnäoloon. Ulkoiset olosuhteet eivät olleet hääppöiset, mutta sisäisesti Joosefilla tuntui menevän ihan hyvin. Tämä on puhuttelevaa ja rohkaisevaa myös meille.

1. Tess. 3

Edellisessä luvussa Paavali vertasi itseään lasten vanhempiin. Tässä luvussa hän tunnustaa olleensa huolissaan hengellisistä lapsistaan. Seurakunnat elivät ankaran vainon keskellä ja Paavalia pelotti se, että vasta äskettäin uskoon tulleet tessalonikalaiset eivät sitä kestäisi. Timoteus oli kuitenkin tuonut hänelle hyviä uutisia. Kiinnitin tässä huomiota sanavalintoihin: ”Timoteus on palannut teidän luotanne tänne ja tuonut meille hyviä uutisia teidän uskostanne ja rakkaudestanne”. Usko ja rakkaus esitetään tässä tasa-arvoisina sanoina. Nykyään puhutaan paljon uskosta, mutta tuo rakkauspuoli saattaa jäädä vähän sivuosaan. Se saattaa kuitenkin olla parempi merkki Jumalan läsnäolosta kuin ”pelkkä” usko, varsinkin jos usko ilmenee pelkästään hengellisten totuuksien totena pitämisenä. Rakkaus kertoo myös siitä, että Jumala oli saanut tehdä työtään ja kasvaa tessalonikalaisten sydämissä. Vainon keskellä olevassa seurakunnassa tällaisen täytyi olla erityisen rohkaisevaa.

Marko

1. Moos. 39

Joosef asuu Potifarin talossa ja menestyy. Kunnes talon emäntä iskee silmänsä häneen ja jouduttuaan torjutuksi, toimittaa hänet vankeuteen. Tämä kertomus herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Esimerkiksi, olikohan tämä ensimmäinen kerta kun Potifarin vaimo lähenteli talon orjia? Minun on vaikea uskoa, että Potifarien suhde oli kovin hyvä. Joka tapauksessa Potifar mieluummin uskoi vaimoaan, vaikka noissa olosuhteissa olisi voinut hyvinkin tulla mieleen, että Joosefilla oli tilanteessa huomattavasti enemmän menetettävää. Hän oli nimellisesti hyvässä asemassa, mutta silti orja. Sitä en sen sijaan ihmettele, miksi Potifarin vaimo teki noin ilkeän tempun. Torjutuksi tuleminen sattuu, varsinkin jos ajattelee olevansa toisen yläpuolella ja jotenkin omistavansa toisen.

Joskus kuulee ihmeteltävän, miksi Raamattu ei tuomitse orjuutta. Ei tuomitse ei, se vain sisältää  tällaisia kertomuksia. Kertomuksia, joissa orja on selvästi hyvis. Kertomuksia, joissa orja on omistajiaan viisaampi, moraalisempi ja jopa paremman näköinen. Kertomuksia, joissa Jumala on hänen puolellaan ja siunaa häntä. Tällaisen luvun luettuaan ei voi jäädä siihen käsitykseen, että orjuus olisi jotenkin luonnollista tai Jumalan tahto. Tai että orjat olisivat jotenkin ansainneet osansa tai että he olisivat ominaisuuksiensa vuoksi ennalta määrätty alisteiseen asemaan. Heitä ei voi pitää vähempiarvoisina, eikä edes  epäonnistuneina ihmisinä. Ennen kaikkea tämä luku kertoo sen, että Jumala ei ole hylännyt orjia, vaan Hän välittää heistä. Orjuuden vastustamisen raamatullinen perusta ei ole yksittäisissä käskyissä vaan kokonaiskuvassa. Raamattu ei tuomitse orjuutta suoraan, mutta se lyttää kaikki perustelut, joilla sitä on aikojen saatossa puolustettu.

1. Tess. 2

Tämä on yksi niistä luvuista, jotka antavat välähdyksen Paavalin elämästä. Hän joutui fyysisen väkivallan kohteeksi käytännössä kaikkialla, mutta siitä huolimatta jatkoi julistustyötään. Hän ei kuitenkaan kehuskele rohkeudellaan, vaan toteaa kaiken olevan lähtöisin Jumalasta. Tämä on mielestäni tärkeä ajatus. Meillä on taipumus ajatella, että rohkeus on omaa ansiotamme, tai kääntäen, rohkeuden puute on oma vikamme. Paavali sanoo, että Jumala antoi hänelle rohkeutta julistaa ankaran vastustuksen keskelläkin. Jos meiltä puuttuu rohkeutta, niin ongelman lähde on siis jumalasuhteessamme. Epäilemättä Paavali oli rohkea myös luonnostaan. Hän oli varmasti myös luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ja tottunut esimerkiksi julkisiin esiintymisiin. Hänelläkin oli kuitenkin kokemuksia tilanteista, joissa hän pakeni paikalta. Mutta ei hän niitäkään tilanteita pitänyt epäonnistumisina, vaan nekin olivat osa Jumalan johdatusta. Joskus (aika usein) Jumala antoi hänelle rohkeutta ja silloin hän julisti riippumatta paikallisten väkivaltaisesta reaktiosta, joskus taas ei, ja silloin hän siirtyi jonnekin toisaalle. 

Tietenkään Paavali ei ollut mikään tahdoton marionetti. Hän oli aikuinen ihminen ja varmasti otti vastuun omista päätöksistään ja tunteistaan. Mutta samalla hän oli vahvasti riippuvainen Jumalan ohjauksesta. 

Kun Paavali kuvaa toimintansa Tessalonikassa, hän vertaa itseään sekä äitiin että isään, jotka hoivaavat ja kasvattavat pientä lasta. Kun vanhemmat hoitavat lasta, he tekevät sen odottamatta saavansa mitään vastineeksi. Eihän pieni lapsi tietenkään voisikaan mitään maksaa. Vanhemmat eivät myöskään hoivaa lastaan saadakseen toisilta ihmisiltä kehuja tai ”vanhemmuuspisteitä”. Kaikki normaalit vanhemmat myös yrittävät kasvattaa lapsensa mahdollisimman rehellisiksi ja sen vuoksi myös itse yrittävät olla tässä mahdollisimman hyvänä esimerkkinä. Minusta tämä Paavalin ”kasvatuspuhe” on mielenkiintoinen ja ehkä turhan vähälle huomiolle jäänyt asia ja sitä kannattaisi pohdiskella lisää.

Marko