Tekijä: Remes

Julkaistu

Sananl. 17, Apt. 8

Sananl. 17

Tämä luku on otsikoitu ympäripyöreästi ”Elämäntaidon opetuksia”. Kaikki jakeet ovat lyhyitä, noin kahden lauseen mittaisia ajatuksia. Useimmissa verrataan kahta asiaa keskenään, kuten tässä:

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen,
joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.
 
Jos tästä luvusta jonkin teeman haluaa kaivaa esiin, niin se voisi olla pyrkiminen harmoniaan, vaikka se vaatisi vähän omista eduista tinkimistäkin. ”Parempi laiha sopu, kuin lihava riita”, kuten meillä päin sanotaan. Huvittavaa kyllä, en ollut tullut ajatelleeksi, että tämänkin suomalaisen sananlaskun alkuperä taitaa olla Raamatussa, koska tämän luvun ensimmäinen jae pitää sisällään saman ajatuksen:
 
Parempi leipäkannikka ja rauha
kuin juhlapidot ja riita.
 
Mikä sitten erottaa terveen rauhan tavoittelun väärästä alistumisesta, kynnysmattona olemisesta? Verrataanpa näitä ajatuksia vaikkapa Jeesuksen vuorisaarnaan:
 

Teille on opetettu: ”Silmä silmästä, hammas hampaasta.” Mutta minä sanon teille: Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.

Ulkoisesti ohjeet saattavat muistuttaa toisiaan, mutta sisäinen motiivi on aivan toinen. Jeesuksen kehotuksen ytimessä on tämä ajatus:

Mutta minä sanon teille: Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Sananlaskuissa pyritään harmonian säilyttämiseen, koska sopu on parempi kuin riita. Molemmat näkökulmat ovat hyviä, mutta minusta Jeesuksen puhe antaa terveemmän lähtökohdan elämälle. Siinä on ajatuksena se, että meillä tulee ensin olla elämässämme pohja, eli suhde Jumalaan, joka antaa meille syyn ja motivaation toimia niin kuin toimimme. 

Apt. 8

Olisivatkohan kristityt koskaan yrittäneet tavoittaa samarialaisia, elleivät vainot olisi pakottaneet heitä lähtemään Jerusalemista? Minusta on selvää, että Jeesuksen lähetyskäskyn ja Apostolien tekojen ensimmäisten lukujen välillä on ristiriita. Apostolit pääosin oleskelivat temppelissä ja odottivat ihmisten tulevan heidän luokseen. Mihin unohtui käsky ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”?

Vai olenkohan tässä väärässä? Ehkä apostolit tekivät niin kuin kokivat Pyhän Hengen heitä johdattavan ja vielä ei ollut aika lähteä minnekään. Mehän tiedämme kirkkohistoriasta, että myöhemmin he kyllä apostolinkyyditsivät itsensä kauaksikin. Niin tai näin, Jerusalemin vainoista oli todella hyviä seurauksia samarialaisille. Filippoksen vaikutuksesta heidän pääkaupunkinsa uudistui.

Tämän luvun sanoma on se, että Jumala voi käyttää myös pahoja tapahtuma hyväkseen. Epäsuorasti kristittyjen vaino vain lisäsi uskovien määrää. Se ei muuta pahaa hyväksi, mutta osoittaa sen, että Hän on aina mukanamme. Filippos joutui lähtemään Jerusalemista, mutta sen seurauksena evankeliumi levisi sekä Samariaan että Etiopiaan. Jos joudumme luopumaan jostakin, niin paikat jonne joudumme, eivät välttämättä ole huonompia. Tässäkin luvussa tapaamme vain erittäin vastaanottavaisia ihmisiä. Se on aika suuri kontrasti jatkuville oikeudenkäynneille, joista olemme lukeneet aiemmissa luvuissa.

Tämä luku kehottaa pysymään avoimena Jumalan mahdollisuuksille. Tämä on myös hyvä rukousaihe.

Marko

Julkaistu

Sananl. 16, Apt. 7

Sananl. 16

Tässä luvussa on oikeastaan kolme osaa. Ensin puhutaan Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Sitten on muutama jae kuninkaista. Loput ovat taas erilaisia sananlaskuja elämän eri aloilta.

Nuo kuningasjakeet ovat kyllä vähän omalaatuisia. Mitäköhän Jesaja tai Jeremia olisivat sanoneet, jos heille olisi sanottu vaikka tämä lause: 

Rehellinen puhe on kuninkaalle mieleen,
todenpuhujaa hän rakastaa.
 
Puhutaankohan tässä oikeasta ihmisestä, vai jonkinlaisesta ideaalista? Jos tämä kuvaakin sitä, minkälainen kuninkaan pitäisi olla. En nyt osaa sanoa.  
 
Kuninkaan itsevaltiaasta asemasta kertoo seuraava sananlasku:
 
Kuninkaan hymy on elämän vakuus,
hänen suosionsa kuin keväinen sade.
 
Käytännössä tämä oli varmaankin totta. Ilman kuninkaan tukea oli sen aikaisessa yhteiskunnassa vaikeata pärjätä kunnolla. Tässä ei tietenkään oteta kantaa siihen, onko tämä asiantila oikein vain väärin. Esimerkiksi ensimmäinen kuningassananlaskun voisi hyvin tulkita myös varoitukseksi itse kuninkaalle:
 
Vääryyttä kuninkaat eivät siedä,
ilman oikeutta ei valtaistuin kestä.
 
Eli epäsuorasti tässä tietenkin sanotaan, että jos kuningas sietää epäoikeudenmukaisuutta, hän on lopulta entinen kuningas! 
 
Lopulta jää avoimeksi se, että onko nämä lausumat tarkoitettu opiksi alamaisille vai (epäsuorasti) kuninkaalle itselleen.
 

Apt. 7

Stefanoksen ”historiatulkintaa” oli varmasti vaikea ottaa vastaan. Lyhyesti se meni näin: Jumala valitsi Joosefin johtajaksi, mutta  kantaisät kadehtivat häntä ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Jumala valitsi Mooseksen, mutta israelilaiset vastustivat häntäkin ja lopulta päätyivät palvelemaan sonnipatsasta. Profeettojakin vastustettiin ja monet tapettiin. Viimeiseksi tuli Jeesus ja hänetkin murhattiin. Israelin kansa on siis aina vain vastustanut Jumalaa. Ja mitä tulee heidän tärkeimpään uskonnolliseen paikkaansa, niin jopa temppelikin sai puheessa osansa, kun Stefanos sanoi, että Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa. Loppupäätelmä on lievästi sanottuna tyly:

Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä – niin kuin isänne, niin myös te!

Sanoin luvun 4 kommentissa, että Pietari ei ollut puheessaan kovin diplomaattinen, mutta tämä oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Minun ei ole vaikea ymmärtää, miksi Suuren neuvoston jäsenet suuttuivat niin paljon, että kivittivät Stefanoksen saman tien.

Mietin kovasti, että mitä tästä pitäisi oppia. Toisaalta on helppo ihailla Stefanoksen rohkeutta, mutta sitten taas on vaikea inhimillisesti uskoa, että tuollaisella tyylillä saisi voitettua puolelleen yhtään ihmistä. Tietysti tilanne oli sikäli hassu, että neuvoston jäsenillä ei ollut aikomustakaan ottaa vastaan Stefanoksen sanomaa, Jeesuksesta puhumattakaan. Heidän intressinsä oli säilyttää kaikki ennallaan ja siihen kuvioon sanoma Jeesuksesta ei kerta kaikkiaan sopinut. Stefanoksen olisi täytynyt kieltää Jeesus voidakseen antaa sellainen vastaus, joka olisi kelvannut. Mutta paha sanoa olisiko hän voinut leppeämmällä puheella välttää kuoleman.

Tämän luvun äärellä on kuitenkin luontevaa rukoilla rohkeutta olla sitä mitä on, seurauksista välittämättä.

Marko

Julkaistu

Sananl. 15, Apt. 6

Sananl. 15

Tässäkin luvussa on paljon vertailuja. Esimerkiksi:

Parempi köyhyys ja Herran pelko
kuin suuret varat ja rauhattomuus.
 
Parempi vihannesvati ja ystävien seura
kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet.
 
Nämä ja vastaavat muut sananlaskut kertovat siitä, että sisäinen rauha on tärkeämpää kuin se, että ulkoisesti kaikki on hyvin. Yllä olevassa ensimmäisessä sananlaskussa on mielenkiintoista se, että Herran pelko asetetaan rauhattomuuden vastakohdaksi. Tämä kertoo minulle siitä, että pelko ei tässä oikeastaan tarkoita ihan samaa kun omassa kielessämme. Herran pelko on jotain, mikä tuo elämään vakautta, mielekkyyttä ja rauhaa. 
 

Apt. 6

Apostolit halusivat keskittyä kahteen asiaan eli rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen. Edellisessä luvussa kerrotaan, että heidän vaikutuksestaan tapahtui suuria ihmeitä. Olikohan syynä juuri tämä rukoukseen keskittyminen?

Oli miten oli, diakonit valittiin vähentämään apostolien taakkaa. Heidän piti huolehtia ruoan jakamisesta. He kyllä tekivät vähän muutakin. Jo seuraavassa kappaleessa näemme Stefanoksen tekemässä suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. 

Tuo ruoanjakohomma on mielenkiintoinen. Ruokaa siis jaettiin leskille ja ongelma muodostui siitä, että kreikkaa puhuvat kokivat saavansa vähemmän. Jos diakonien nimiä tutkii, niin kaikki diakonit olivat kreikkaa puhuvia, joten ratkaisu oli aika radikaali. Mitäköhän hepreankieliset tästä ajattelivat? Minulle tämä kertoo siitä, että nyt ei yritetty vain vaientaa soraääniä, vain oikeasti ratkaista ongelma. Se oli myös psykologisesti viisasta. Olen varma siitä, että vaikka Stefanos ja kumppanit olivat itse kreikkaa puhuvia, niin he osasivat toimia tasapuolisesti. Vähemmistöön kuuluvat ovat usein paljon tietoisempia kätketyistä epäoikeudenmukaisuuksista ja pystyvät siten paremmin välttämään niitä itse.

Tällaista viisautta pyydän myös KohtaamisPaikkaan, kun teemme päätöksiä. 

Marko