Tekijä: Remes

2. Aik. 18

Tässä on varmaan yksi Raamatun omituisimmista profetiaa käsittelevistä luvuista. Ahab ja Josafat ovat lähdössä yhteiselle sotaretkelle ja kaikki profeetat lupaavat heille voittoa. Josafat on kuitenkin epäilevällä kannalla ja haluaa kuulla toisenlaisiakin mielipiteitä. Silloin paikalle tuodaan profeetta Miika ja aluksi hänkin ennustaa menestystä. Lopulta hän paljastaa, että Jumala haluaa, että Ahab kuolee ja siksi kaikki profeetat ovat joutuneet valheen hengen valtaamiksi ja että oikeasti taistelu tulee päättymään huonosti. Ahab ei usko Miikaa ja lähtee taisteluun. Lopulta Ahab tosiaan kuolee sodassa.

En yritä saada tästä hienoa teologista kokonaisuutta. Totean vain, että tuohon aikaan oli niin sanottuja hoviprofeettoja. He olivat aikansa pääpropagandisteja ja heidän tehtävänsä oli antaa hallitsijan päätöksille jumalallinen oikeutus. Kyse ei ollut siis aidosta Jumalan tahdon etsinnästä. Tässä mielessä voidaan sanoa, että suurin osa Ahabin profeetoista oli ihan vapaaehtoisesti suostuneet olemaan valheen hengen palveluksessa. Miika oli tietysti toista maata ja hän onkin meille hyvä esikuva.

Apt. 12

Jaakob on ensimmäinen Apostolienteoissa mainittu juutalainen marttyyri. Pitää tarkentaa, että Stefanoskin oli toki juutalainen, mutta hän oli ainakin nimensä perusteella ns. hellenisti ja puhui kreikkaa. En tiedä oliko ero merkittävä, mutta se muistetaan mainita niin usein, että epäilen että oli.

Jaakob itse oli veljensä kanssa Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia ja hänet otettiin usein mukaan tilanteisiin, joihin muut eivät päässeet. Hän oli esimerkiksi mukana Jairuksen tyttären huoneessa, kun hänet herätettiin kuolleista. Hän näki kirkastusvuorella Jeesuksen seurassa Mooseksen ja Elian. Selvästi häntä pidettiin arvossa, mutta aika vähän me hänestä tiedämme, paitsi että hänellä ja veljellään oli kunnianhimoa. Jaakobin ja Johanneksen äitihän esitti aikaisemmin Jeesukselle tämän pyynnön: ”Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.” Jeesus ei luvannut paikkoja, mutta kertoi että he saisivat ”juoda saman maljan” kuin mitä hän itse joutui juomaan. Jaakobin kohdalla tämä taisi nyt sitten toteutua tässä luvussa.

Pietarille oli ajateltu samaa kohtaloa, mutta hän vapautui vankilasta ihmeen kautta. Kertomus on myös vaikuttava esimerkki siitä, miten alkuseurakunta reagoit tällaisiin tilanteisiin. He kokoontuivat yhteen rukoilemaan ja ilmeisesti olivat aikeissa tehdä sitä koko yön.

Marko

2. Aik. 17

Josafat oli voimakas hallitsija, joten siihen nähden hän on yllättävän tuntematon. Tässä luvussa lähinnä luetellaan hänen valtansa tunnusmerkkejä. Välissä on tosin tämä lause: ”Herra auttoi Josafatia, sillä hän vaelsi samoja teitä, joita hänen isänsä oli hallituskautensa alussa kulkenut. Hän ei palvellut baaleja, hän palveli isänsä Jumalaa ja noudatti hänen käskyjään, toisin kuin israelilaiset tekivät. ”

Kun lukee näitä historiankirjoja, niin on uskomatonta, kuinka monta kertaa eri kuningasten aikana kukkulapyhäköt ja aseratarhat hävitettiin. Vaikka Asa, Josafatin isä, oli hävittänyt Juudasta epäjumalien palveluksen, niin nyt Josafat oli taas samassa puuhassa. Kansa oli vain vähän aikaa sitten suuren ilon vallassa sitoutunut palvelemaan vain Herraa. Kuinkas sitten kävikään, vanhat tavat olivat taas tulleet takaisin. Minusta tämä on varoittava esimerkki meillekin. Innostuksen vallassa tehdyt lupaukset eivät välttämättä ole kovin kestäviä, varsinkin silloin, jos niihin on suuri sosiaalinen paine.

Apt. 11

Pietarin nimi tarkoittaa kalliota. Hänhän oli alun perin Simon, mutta Jeesus antoi hänelle uuden nimen sanoen, että hänen varaansa seurakunta tulee rakentumaan. Tässä luvussa nähdään esimerkki tästä. Pietarilla oli auktoriteettia ja hän sai omalla puheellaan käännettyä ihmiset hyväksymään pakanoiden liittämisen seurakuntaan. Kuten aikaisemminkin oli puhetta, niin tämä oli valtava muutos. Joskus kuulee sellaista puhetta, että vasta Paavali ”keksi” kristinuskon armo-oppeineen. No, tämä luku osoittaa, että tämä ei ole totta. Pietarin selonteon mukaan pakanat saivat kuulua seurakuntaan siksi, että he olivat Jumalan puhdistamia ja uskoivat Jeesukseen. Tämä kävi ilmi siitä, että Pyhä Henki laskeutui heihin. Tämä oli kaikki Jumalan tekoa ja armon osoitusta. Paavali oppineena miehenä ja taitavana sanankäyttäjänä vain osasi sanallistaa alkuseurakunnan yhteisen kokemuksen, mutta ei hän sitä keksinyt.

Marko

2. Aik. 16

Tässä luvussa kuningas Asa liittoutuu Syyrian kuninkaan kanssa ja profeetta Hanani moittii häntä siitä. Asa ei reagoi tähän kovin hyvin, vaan laittaa profeetan tyrmään. Tässä on ensinnäkin todettava, että päällisin puolin tuo liittoutuminen vaikutti järkevältä. Asa nimittäin voitti sodan syyrialaisten avulla. Siinä mielessä hänen suuttumisensa on helppo ymmärtää, koska moitteet varmasti tuntuivat siltä. että joillekin ei nyt mikään kelpaa. Sota oli muka voitettu väärällä tavalla.

Teksti opettaa meille, että toiminnan oikeellisuutta ei pidä tarkastella vain tuloksesta käsin. Jälkiviisaana on helppo olla, mutta tarkoitus ei oikeasti pyhitä keinoja. Mites se Jeesus sanoikaan: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon?”

Asa kuolee ja luvun lopussa on lause, joka saattaa aiheuttaa nykyihmisessä vähän ikäviä väristyksiä: ”Mutta sairauteensakaan hän ei etsinyt apua Herralta vaan lääkäreiltä.” Joten sanottakoon nyt selvästi, että tässä ei sanota, että on väärin hakea apua lääkäreiltä. Ongelma on siinä, että hän ei hakenut apua Herralta vaan vain lääkäreiltä.

Apt. 10

Paavali tuli edellisessä luvussa uskoon, mutta Pietari on vielä toistaiseksi päähenkilö. Tämä luku näyttää sen, kuinka suuri juopa juutalaisten ja pakanoiden välillä oli. Samarialaiset oltiin vielä jossain tilanteissa valmiita hyväksymään joukkoon, kuten pari lukua sitten nähtiin. Mutta kreikkalaiset, roomalaiset ja muut olivat saastaisia. Heidän kanssaan oltiin tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Miltähän tällaisessa ympäristössä eläminen oli tuntunut Corneliuksesta? Häntä kuvattiin hurskaaksi, jumalaapelkääväksi ja anteliaaksi mieheksi, mutta silti juutalaisessa yhteiskunnassa hän oli ulkopuolinen. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos kotiisi tulisi vieras, joka ensi töikseen selittäisi sinulle. että hän ei tietenkään normaalisti voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään tällaista, mutta nyt kuitenkin tuli, kun Jumala kerran käski.

Kuten edellinenkin luku, tämäkin luku kertoo Jeesuksen ainutlaatuisesta kyvystä yhdistää erilaisia ihmisiä. Luulen, että tässä meillä olisi paljon opittavaa. Nykyään seurakunnat usein muodostetaan samankaltaisesta taustasta tulevien ihmisten ympärille. Siinä on omat hyvät puolensa, mutta se ei kuitenkaan ole se malli, jonka Raamatusta saamme.

Marko